Tänään pääsin polvivammasta huolimatta vuorille, ja se jos mikä piristi mieltä kummasti. Kohteena oli Hurricane Ridge Olympian kansallispuistossa ja siellä tavoitteena kävellä edes hetken matkaa harjannetta pitkin. Reitti osoittautui juuri niin tasaiseksi kuin olin toivonut, eikä pienissä mäissäkään ollut lumikenkäilysauvojen ansiosta mitään vaikeuksia. Nyt nukkumaanmenoaikaankin polvi tuntuu aivan samalta kuin se on viime päivinä muutenkin tuntunut. Itse asiassa jaloissa on paljon vähemmän jäykkyyttä kuin mitä niissä normaalisti haikin jälkeen on.
En itse asiassa tuntenut polvessa mitään kipuja, mutta sen verran oli kuitenkin järkeä päässä, että en lähtenyt muun porukan tapaan kiipeämään Mount Angelesin huipulle. Eivät hekään sinne asti lopulta päässeet, mutta reitti oli kuulemma ollut kiitettävän jyrkkä. Vuoren huippua kohti kapuamisen sijaan pidin lyhyellä paluumatkalla kolme pitkää taukoa maisemia ihaillen ja hiljaisuudesta nauttien.
Jotakin harjannetta seuraavat haikit ovat kyllä yleensä niitä parhaita. Harjanteelta on nimittäin lähes poikkeuksestta koko haikin ajan hyvät näkymät ainakin yhteen suuntaan. Tänään oli monessa paikassa täydet 360 asteen maisemat, joten kyllä kelpasi taukoja pitää. Lännessä näkymää hallitsi Mount Olympus, etelässä muut Olympian kevyesti lumihuippuiset vuoret ja pohjoisessa pilvinen Juan de Fucan salmi ja San Juanin saaristo. Hienoin näkymä oli kuitenkin idässä, jossa pilvet työntyivät haikin aikana laaksoon selvästi vuorenhuippujen alapuolelle. Taustalla näkyi upea Mount Baker, mutta se ei kyllä erotu kuvista kovinkaan hyvin. Eikä kyllä Mount Olympuskaan oikein kuviin tarttunut.
Sään suhteen olimme kyllä hyvin onnekkaita, sillä aurinkoinen päivä on tähän vuodenaikaan vuorilla harvinaisuus. Lisäksi yleensä tähän aikaan Hurrican Ridgellä on ainakin metrin verran lunta, mikä olisi kyllä estänyt minulta lähes kaiken haikkaamisen, eikä se muidenkaan tarpomisesta mukavaa olisi tehnyt.
Harvinaisen pitkä päivästä kyllä tuli siihen nähden että haikki oli osaltani ihan naurettavan lyhyt. Seattlesta lähdettiin jo ennen kuutta, ja takaisin kämpillä olin yhdeksän aikaan. Sekä lähtiessä että kotiin tullessa oltiin syvällä pimeän puolella.
Tänään pääsin polvivammasta huolimatta vuorille, ja se jos mikä piristi mieltä kummasti. Kohteena oli Hurricane Ridge Olympian kansallispuistossa ja siellä tavoitteena kävellä edes hetken matkaa harjannetta pitkin. Reitti osoittautui juuri niin tasaiseksi kuin olin toivonut, eikä pienissä mäissäkään ollut lumikenkäilysauvojen ansiosta mitään vaikeuksia. Nyt nukkumaanmenoaikaankin polvi tuntuu aivan samalta kuin se on viime päivinä muutenkin tuntunut. Itse asiassa jaloissa on paljon vähemmän jäykkyyttä kuin mitä niissä normaalisti haikin jälkeen on.
En itse asiassa tuntenut polvessa mitään kipuja, mutta sen verran oli kuitenkin järkeä päässä, että en lähtenyt muun porukan tapaan kiipeämään Mount Angelesin huipulle. Eivät hekään sinne asti lopulta päässeet, mutta reitti oli kuulemma ollut kiitettävän jyrkkä. Vuoren huippua kohti kapuamisen sijaan pidin lyhyellä paluumatkalla kolme pitkää taukoa maisemia ihaillen ja hiljaisuudesta nauttien.
Jotakin harjannetta seuraavat haikit ovat kyllä yleensä niitä parhaita. Harjanteelta on nimittäin lähes poikkeuksestta koko haikin ajan hyvät näkymät ainakin yhteen suuntaan. Tänään oli monessa paikassa täydet 360 asteen maisemat, joten kyllä kelpasi taukoja pitää. Lännessä näkymää hallitsi Mount Olympus, etelässä muut Olympian kevyesti lumihuippuiset vuoret ja pohjoisessa pilvinen Juan de Fucan salmi ja San Juanin saaristo. Hienoin näkymä oli kuitenkin idässä, jossa pilvet työntyivät haikin aikana laaksoon selvästi vuorenhuippujen alapuolelle. Taustalla näkyi upea Mount Baker, mutta se ei kyllä erotu kuvista kovinkaan hyvin. Eikä kyllä Mount Olympuskaan oikein kuviin tarttunut.
Sään suhteen olimme kyllä hyvin onnekkaita, sillä aurinkoinen päivä on tähän vuodenaikaan vuorilla harvinaisuus. Lisäksi yleensä tähän aikaan Hurrican Ridgellä on ainakin metrin verran lunta, mikä olisi kyllä estänyt minulta lähes kaiken haikkaamisen, eikä se muidenkaan tarpomisesta mukavaa olisi tehnyt.
Harvinaisen pitkä päivästä kyllä tuli siihen nähden että haikki oli osaltani ihan naurettavan lyhyt. Seattlesta lähdettiin jo ennen kuutta, ja takaisin kämpillä olin yhdeksän aikaan. Sekä lähtiessä että kotiin tullessa oltiin syvällä pimeän puolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti