Viikonloppu meni eurooppalaisen kulttuurimatkailun merkeissä, mutta en ole ehtinyt kirjoittaa siitä, koska sunnuntaina väsytti liikaa. Sunnuntaille kun mahtui vielä pienen pojan kanssa painmista ja grillailua mökillä, sekä hyytävän kylmässä tuulessa ja vesisateessa seisoskelua ja laulamista Tampereella.

Kulttuurimatkan kohteena oli Turku, jossa minulla oli työseminaari perjantaina ja lauantaina. Seminaarin päälle jäin vielä yhdeksi yöksi Turkuun, sillä Stellalla oli keikka sopivasti lauantai-iltana. Tamperelaisena tietenkin oletin ettei Turussa olisi mitenkään mukavaa olla, mutta siinä kävikin niin, että tunnelma oli kuin olisin ollut eurooppalaisella kaupunkilomalla.

Työseminaarista ei toki paljoa blogiin kerrottavaa jäänyt. Perjantaille järjestetty iltaohjelma oli kylläkin aivan oivallinen: ensin kierros Turun taidemuseossa muunmuassa Edelfelttejä ja Gallen-Kalleloita ihmettelemässä ja päälle varsin sivistynyt illallinen Ravintola Samppalinnassa. Tiedettä, taidetta, kulinarismia: aika aikuismaista. Päälle mentiin vielä Panimoravintola Kouluun, jonka Maisteri oli kieltämättä varsin hyvää olutta.

Reissun hallitseva piirre oli, ehkä vääjäämättä, Turun Tuomiokirkko. Askelmerkit nimittäin osuivat niin, että sen ohi tuli käveltyä useita kertoja, ja kamera tietenkin räpsyi. Koulusta kotiin yöllä kävellessä tuli ensimmäisen kerran sellainen sama hyvänolon tunne kuin silloin, kun on Euroopan kulttuurikaupungeissa ihailemassa kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä.

Siitä se tunne sitten vain kasvoi. Osansa siihen oli Turun yliopiston vanhoilla puurakennuksilla, joista yhdessä söin lauantaina aamiaisen. Lauantaina seminaarin päälle kävin oikein erikseen kiertelemässä Tuomiokirkon seutua. Lauantaiyön olin majoittuneena paikalliselle hostellille, ja kun lauantai-iltana suuntasin sieltä Turun keskustaan aikomuksenani löytää hyvää ruokaa ja vielä parempia olutpaikkoja, oli aivan sellainen olo kuin olisi jossakin ihan muualla kuin Suomessa. Niitä olutpaikkojahan sitten myös löytyi: Apteekki, Vanha Pankki ja Uusi Vessa. Mahtavia nimiä ja mahtavia miljöitä. Muutenkin Turussa on aika komeita vanhoja rakennuksia. Harmi että toria ympäröi aivan hirveät laatikkotalot. Aurajoen ranta sen sijaan on laitettu komeaksi. Iltavalaistuksessa se on todella tunnelmallinen.

Stellan keikka oli jossakin karseassa bilehelvetissä. Kooma oli paikan nimi. Tulin keikkapaikalle varmuuden vuoksi tunnin etuajassa, ja olin ihan varma, että siitä tunnista tulisi aivan karsea. Löysin kuitenkin salin nurkasta toisen ihmisen, joka oli tullut yksin ja uskoi samaan. Ehkä Amerikassa oleskelu oli saanut aikaan sen, että uskalsin aloittaa juttelun. Maijan (nimeä ei tiettävästi muutettu) kanssa olikin oikein mukava jutella; tuntui että meillä oli oikein hauskaa, ja Maijahan oli oikein viehättävä nuori nainen. Mutta ei Maija sitten halunnut jatkaa juttelua keikan jälkeen. Sellaista se on. Mielelläni olisin käynyt vielä oluella vaikka viereisessä Vanhassa Pankissa.

Ehkä silti parempi että emme menneet. Hostellilla oli nimittäin kotiintuloaika kahdelta, joten minulla alkoikin jo olla kiire. Kyseinen Hostel Turku on muuten sitten ensimmäinen kotiintuloajallinen hostelli jonka olen mistään löytänyt. Muuten ihan tavalliselta ja oivalta paikalta tämä vaikutti. Huonekavereita minulla oli viisi.

Stella oli aivan yhtä loistava kuin oletin. Olin nähnyt Stellan keikalla vain kerran aiemmin, ja silloin uusi levy oli minulle vielä vähän vieras. Tällä välin se on tullut tutuksi jokaista sointua myöden, ja nautin keikasta aivan mielettömästi. Keikkapaikkakin oli sinällään ihan toimiva kun vain meni riittävän eteen.

Sunnuntaiaamuna oli hieman sellainen tunne, että pieni ulkoilu voisi tehdä hyvää ennen ajamaan lähtöä, joten kurvasin taas Tuomiokirkolle. Lähdin tällä kertaa katsomaan heijastuisiko kirkko Aurajokeen, ja heijastuihan se. Kuravedestäkin.

Turku siis kaikinpuolin yllätti minut positiivisesti. Olenhan minä Turussa ennenkin aikaa viettänyt, mutta se on ollut aina Down by the Laiturin aikaan, joten ei tuohon ole sillä tavalla omana itsenään päässyt tutustumaan. Oikeastaan paikan ainoa vika on se että siellä on turkulaisia. Mutta ehkä heistäkin voisi ajan kanssa alkaa pitää, vähän samaan tapaan kuin olen oppinut pitämään amerikkalaisista. Ja tuovathan nuo oudot ihmiset Turkuun tiettyä eksotiikkaa.