Egotripin ja Maija Vilkkumaan lisäksi viime aikoina on kuuntelussa ollut muutama muukin levy. Jonna Tervomaan Lemmikit 1998-2008 -kokoelma sai muistamaan, miten upeasta laulajasta ja urasta on kyse: 21 kappaleen verran upeita hetkiä, ja enempäänkin olisi ollut varaa. Ilkka Mattila on kirjoittanut levyn mukana tulevaan vihkoseen hienon esipuheen, josta lainaan tähän kohdan joka sai nyökyttelemään listan jokaisen sanan kohdalla.

Jonna Tervomaa on muuttunut vuosien mittaan perinteen mukaiseksi singer-songwriteriksi, mutta hänen todellinen pääomansa on ääni. Se syntyy vaivattomasti ja soi tarkasti, ja siinä on sopivassa suhteessa itsevarmuutta, lempeyttä, epätietoisuutta, vihaa, lämpöä, ilkikurisuutta, kiimaa, ja surua.

Jonna Tervomaahan levytti ensimmäisen kokonaan itse säveltämänsä kappaleen vasta neljännelle levylleen, mutta sanat ovat aina olleet omat. Se tuo tulkintaan syvyyttä ja tunnetta – kaikkia noita asioita joita Mattila listaa.

Lisäksi kuuntelussa on ollut Matti Johannes Koivun Irwin Goodmanin lauluja. Tämähän on jo joitakin kuukausia vanha julkaisu, mutta sain hankittua sen vasta nyt. Kerta kaikkiaan upea levy. Koivu on herkän tulkinnan mestari. Esimerkiksi Ei tippa tapa ja Työmiehen lauantai saavat aivan uudenlaisia sävyjä, kun Koivu laulaa ne herkällä äänellään akustisesti säestettynä. Reteily muuttuu surumielisyydeksi. Levyn päättävä Tervemenoa jätkänretale tuo tipan silmään.

Kolmantena kuuntelussa on ollut Vuokko Hovatan Lempieläimiä, josta kirjoitinkin kuukausia sitten sen verran, että Myspacessa olleiden näytteiden perusteella se on upeaa musiikkia. Niin on. Sävellykset ovat pääasiassa Kerkko Koskisen ja Tuure Kilpeläisen, sanoitukset Aulikki Oksasen. Eihän näillä parametreillä mitään ihan tavanomaista voisi syntyäkään.