Tänä iltana tutustuin Seattlen alamaailmaan. Pioneer Squarella nimittäin pääsee turistikierreokselle maanalaiseen Seattleen, ja päätin nyt sitten kuitata tämänkin turistijutun tässä viime metreillä. Pioneer Square on se Seattlen vanhin alue, josta viimeksi pari viikkoa sitten laitoin blogiin kuvia.

Suurin osa kierroksista on kaikenikäisille sopivia, mutta illan viimeinen kierros on aina lapsilta kielletty versio, jossa 1800-luvun loppupuolen Seattlesta kerrotaan kaunistelematta. Viinaa, huumeita, murhia ja prostituutiota. Sellaistahan se tuoreessa satama- ja sahakaupungissa on noina aikoina ollut. Opas kertoikin, että illan viimeinen kierros on hänen suosikkinsa, kun saa kertoa millaista elämä on oikeasti ollut. Tai niinkuin hän itse kiertueen aluksi sanoi: "I can say whatever the f*** I want". Luulen että tuon f-sanan tarkoitus oli saada kierrokselle mahdollisesti eksyneet herkkähipiäiset tajuamaan, että kierros ei ole ihan heidän juttunsa. Tarinat olivat nimittäin aika rankkoja ja kaunistelemattomia. Kerrankin amerikkalainen turistikierros, joka oli oikeasti hyvä!

Alkuperäinen puutalo-Seattle rakennettiin 1850-luvulla aivan Elliot Bayn rantaan. Ongelmaksi muodostui se, että alue tulvi toistuvasti nousuveden aikaan. Ensimmäisinä vuosikymmeninä Seattlessa ei ollut minkäänlaista viemäröintiä, joten voi vain kuvitella kuinka miellyttävä haju kaupungissa oli, kun kaikki mitä ihmiselämä tuottaa tulvi joka paikkaan. Sittenkin kun viemäröinti rakennettiin, sen ongelma oli, että se usein tulvi nousuveden aikaan muun muassa vessoista yli. Kulemma pöntöistä tuli pahimmillaan ihan geysiirejä.

Sitten vuonna 1889 Seattlen keskustakorttelit paloivat. Sen sijaan että kaupunki olisi vain rakennettu uudestaan, ainaisiin tulviin kyllästyneet kaupunginisät päättivät, että kaupungin kadut korotettaisiin kerrosta ylemmäksi. Ongelmana vain oli, että kaupunki omisti vain kadut, mutta jalkakäytävät ja tontit olivat yksityisessä omistuksessa. Ja nämä omistajat halusivat ymmärrettävästi rakentaa kauppansa uudelleen heti sen sijaan että olisivat odottaneet monta vuotta katujen korotuksen valmistumista. Kaupunki kuitenkin päätti korottaa pelkät kadut. Kadun ja jalkakäytävän väliin rakennettiin seinä, katu täytettiin maalla, ja lopputuloksena kauppojen ensimmäiset kerrokset ja jalkakäytävät olivat kerroksen verran katutason alapuolella. Melko uskomaton ratkaisu! Aluksi alakertaan pääsi kaduilta tikapuita pitkin, mutta lopulta jalkakäytävät katettiin, jolloin syntyi kaupunki kaupungin alle.

Maanalaisessa Seattlessa oli tietenkin aika hurja meininki, eikä Kolndiken vuoden 1897 kultrarynnäkkö jo aiemmin mainitsemiani lieveilmiöitä ainakaan vähentänyt. Seattlehan varusti suurimman osan näistä kullansokaisemista, ja ne harvat jotka kultaa löysivät tulivat usein juuri Seattleen vaihtamaan kullan rahaksi. Ilman kyseistä kultarynnäkköä Seattlesta ei luultavasti olisikaan koskaan tullut isoa kaupunkia, mikä on sikäli jännä homma, että koko kultarynnäkkö kesti vain vuoden verran. Moni Seattlesta lähtöisin oleva iso yritys on nimenomaan Klondikesta kultaa löytäneen perustama.

Valokuvia ei nyt tullut. Muistin kyllä ottaa mukaan kameran, mutta muistikorttia en. Tämä ei nyt hirveästi jaksa harmittaa, sillä maan alta tuskin olisi kovin edustavia kuvia kuitenkaan saanut. Jännää siellä oli kuitenkin liikkua. Erityisen jännää oli, kun katsoimme ensin katutasossa jalkakäytävässä olevaa lasitusta, ja myöhemmin seisoimme samassa paikassa maan alla. Yllättävän hyvin tuollainen kattoikkuna valaisee, vaikka lasista ei tietenkään näe läpi. Katutasossa ohi kävelevien ihmisten varjot kylläkin näkyivät ja kenkien kopina kuului voimakkaana.