Olen varsin tyytyväinen, että päätin tänään lähteä laskettelun sijasta Olympian niemimaalle. Tarkoituksemme oli mennä heti aamusta ylös vuorille, tarkemmin sanoen Hurricane Ridgelle. Matkalla tunnelmaa nostikin se, että sieltä täältä pilvien välistä pilkistä lumista vuorenrinnettä ja jokunen pienempi huippukin. Näkyipä vähän sinistä taivastakin.

Paikanpäällä meille kuitenkin kerrottiin, että tietä aurataan parhaillaan, ja että se aukeaisi aikaisintaan puolilta päivin. Niinpä suuntasimme ensin rasvaiselle amerikkalaiselle aamiaiselle Port Angelesiin ja sitten rangerin suosittelemalle lyhyelle lähes merenpinnan tasolla olevalle haikille Marymeren putouksille. Metsä ei ollut ihan sademetsää, mutta ei paljon puuttunut. Oli mukavaa olla lumettomassa metsässä taas pitkästä aikaa, ja vesiputouskin oli hienompi kuin olin uskaltanut toivoa.

Hurricane Ridgellekin päästiin. Päädyimme vajaan parinkymmenen auton jonon perään noin viisi minuuttia ennen tien aukeamista, joten ajoitus meni kyllä aivan nappiin. Lähes 1600 metrin korkeudessa lunta olikin ihan riittämiin ja lisää tuli koko ajan. Tämän vuoden saldo on toistaiseksi 9 metriä, josta toki maassa on tällä hetkellä "vain" kahdesta viiteen metriä paikasta riippuen. Maisemia ei tällä kertaa juuri nähty, eikä lumikenkäilemäänkään oikein ollut asiaa muuten kuin rangerin vetämällä kierroksella. Siinä oli kyllä enemmän puhetta kuin kävelyä, mutta pääasia oli olla ulkona. Ja opin minä jotakin uuttakin: Pohjois-Amerikassa ei kuulemma tunnettu suksia ennen kuin pohjoismaiset siirtolaiset toivat niitä mukanaan. Lieneekö totta? Erilaisia lumikenkiä on toki ollut jo vuosituhansien ajan.

Paluumatkalla pysähdyttiin vielä yhdelle näköalapaikalle. Tällä kelillä paikalta ei kuitenkaan ollut juuri nähtävää. Tai niin luulimme, kunnes huomasimme että toinen paikalla ollut auto heilui rytmikkäästi. Eipä ollut ennen kohdalle osunut.