Tänään oli alunperin tarkoitus matkustaa heti aamulla suoraan takaisin Prahaan. Aloin miettiä, mitä siellä sitten tekisi, eikä mieleen tullut mitään erityisen kiinnostavaa. Niinpä päätin vähän seikkailla bussilla, ensin Litomyšliin ja sitten Hradec Královéen. Eilen illalla meillä oli itseasiassa väittely Prahasta. Minä ja toinen Prahassa jo useampi vuosi sitten käynyt jouduimme oikein puolustamaan kultaista kaupunkia, kun siellä vasta tällä reissulla ensimmäistä kertaa käyneet sitä pettymykseksi haukkuivat. Tavallaan ymmärrän kyllä miksi. Onhan se vähän kiireinen ja tosi tosi turisti paikka. Toisaalta kun tietää, sieltäkin löytää rauhansa ja lähes turistittomat paikkansa.

Litomyšl on noin kymmenentuhannen asukkaan pikkukaupunki, jonka suuri renessanssityylinen keskusaukio on peräisin 1500-luvulta. Lisäksi torin viereisellä mäellä on linna, joka on UNESCOn maailmanperintölistalla. Mieleenpainuvin elämys oli kuitenkin lounas ruokapaikassa, jonka muu asiakaskunta oli haalariasuista duunariosastoa. Oli meinaan raavasta miestä siinä. Raavaalle miehelle tarkoitettu oli myös lähes sokkona seinään käsinkirjoitetulta listalta valitsemani annos: pihvi, keitettyjä perunoita, ruskeaa kastiketta, ja pihvin päällä paistettu muna ja kinkkua. Hyvää oli kuten ruoka täällä aina on.

Hradec Královéen ajoi bussilla Litomyšlistä reilun tunnin verran. Kaupunki on jännällä tavalla kahtia jaettu: Laben (saksaksi Elbe) länsipuoleinen uusi kaupunki on täynnä 1900-luvun alun jugend- ja funkkistaloja, kun taas itäpuoleisen vanhan kaupungin vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1300-luvulta. En kuitenkaan kaupunkiin mitenkään silmittömästi ihastunut.

Että arkkitehtuurin ja tietenkin ruuan ja juoman parissa on taas tämäkin päivä mennyt. Rakennusten ihailun kannalta tämä lehdetön aika onkin melkein kesää parempi, eivät ole talot puiden takana piilossa. Aurinko alkaa laskea ja juna kolkkaa Prahaa kohden.