Kuten aiemmin totesin, Seattlessa tähän mennessä näkemäni jouluvalot ovat pääasiassa olleet melko hillittyjä, ja itse useimmissa kodeissa jouluvaloja ei ole lainkaan. Joitakin ylilyöntejäkin toki on, mutta mikään ei vedä vertoja Candy Cane Lanelle.

Candy Cane Lane on 1940-luvulla alkanut katkeamaton perinne NE Park Roadilla Ravennan puiston kupeessa. Siellä on nimittäin joka vuosi kaupungin vaikuttavimmat jouluvalot. Luomoava on sana jota täkäläiset luultavimmin käyttäisivät, ja oli tuo minustakin ihan hyvin tehty eli ei ollut ollenkaan niin ylilyövä kuin olin pelännyt. Olivatpa asukkaat vielä laittaneet pihoilleen joululauluja soimaan. Huomasin myös, että melkein jokaisessa pihassa oli jonkinlainen rauhan teema, ja musiikkina kuultiin minun paikalla käydessäni myös John Lennonin ja Yoko Onon Happy Xmas (War Is Over).

Kieltämättä tuntui aika oudolta käppäillä toisten kotitaloja valokuvaten. Näin varsinkin kun amerikkalaiset eivät juuri harrasta verhoja, ja monissa olohuoneissa näkyi ihmisiä. Toisaalta eräässäkin pihassa oli joukko satuhahmoja aseteltuna niin, että keskelle oli jäänyt tyhjä paikka, johon selvästi oli tarkoitus lasten mennä valokuvattavaksi.