Tänään mentiin taas aamulla sademetsään. Kävely oli lyhyt, mutta sen päässä oli klassinen trooppinen sadeputous, joka putosi suureen vihreään kuoppaan. Enpä olisi uskonut, että sellaisen pääsee näkemään muuten kuin kuvissa.

Aamulla oltiin herätty merenpinnan tasolta Hilosta saaren sateiselta itäpuolelta, mutta jo puoli yhteen mennessä oltiin 4205 metrin korkeudessa Mauna Kean huipulla. Tämä on se kuuluisa paikka, jonka päällä olevista pyöreistä valkoista avaruusteleskooppimajoista melkein kaikki ovat nähneet kuvia. Tästä syystä sinne menee myös tie, joka toki vaatii nelivedon. Toki hyvin korkealle pääsee millä tahansa Sedanilla. Jo pelkän Mauna Kean ja Mauna Loan (4169 metriä) välistä kulkevan Saddle Roadin ajaminen olisi ollut elämys. Molemmat vuoret ovat kyllä aika oudon näköisiä, koska muodot ovat todella loivia. Pelkiltä kukkuloilta näyttävät. Näissä kuvissa niitä ei oikein edes vuoriksi hahmota, koska ovat pahasti pilvessä.

Koko matka kohti huippua oli pilvisestä kelistä huolimatta huikea. Pilvisyys toki hellitti ylös mentäessä, sillä ylitimme monta pilvikerrosta. Visitor centerin kohdalla 2805 metrissä meinasi käydä huonosti, sillä tie oli lumentulon takia poikki. Vajaan tunnin mittaisen pakollisen aklimatoitumisen jälkeen tie kuitenkin taas avattiin, ja voi veljet, olipahan reissu. Luntakin nähtiin, ja trooppinen sademetsä tuntui todella kaukaiselta. Tuuli vain oli sellainen, että autosta ei talvivaatteista huolimatta pystynyt kovin moneksi kymmeneksi sekunniksi kerrallaan nousemaan.

Nyt ollaan taas hotellilla merenpinnan tasalla, nyt vain taas täällä saaren aurinkoisella länsipuolella. Vuoren rasitukset pestiin Hapuna Beachin suurissa aalloissa, ja paljon muuta ei sitten ennen pimeän tuloa ehdittykään, mitä nyt katsottiin auringon painuminen mereen oman hotellihuoneen parvekkeelta. Etualan kookospalmut muuttuivat silueteiksi.