Kesällä eräissä illanistujaisissa tuli puheeksi palkkapolitiikka, ja keskustelu on jäänyt vaivaamaan siitä asti. Kolme korkeasti koulutettua ja älykästä suomalaista oli sitä mieltä, että palkankorotukset pitäisi tehdä euromääräisinä eikä prosenttimääräisinä. Kyseessä on perustavaa laatua oleva kysymys: etenkin TUPO-kierroksilla SAK:n kulmakiviä on euromääräisten korotusten ajaminen ja vastaavasti AKAVA ajaa prosentuaalisia korotuksia. On ilmeistä, että AKAVAn ajama prosenttimalli on ainoa oikeudenmukainen, ja minua ihmetyttää miten fiksu ihminen voi olla tätä oivaltamatta. Pöyristyttävin väite on se, että prosenttimalli kasvattaisi tuloeroja.

Oletetaan, että eri töiden väliset palkkaerot ovat oikeudenmukaisia. Silloin on ilmeistä, että kaikille töille yhtäsuuret prosentuaaliset palkankorotukset ovat ainoa tapa pitää palkkaerot oikeudenmukaisina, siis olla kasvattamatta tai pienentämättä niitä. Elinkustannukset nimittäin nousevat samalla tavalla prosentuaalisesti.

Oletaan henkilöt A ja B. A:n kuukausittaiset menot ovat 1000 euroa ja B:n 2000 euroa. Oletetaan että elinkustannukset mm. inflaation seurauksena kasvavat 25 prosenttia. A tarvitsee nyt 1250 euroa elintasonsa ylläpitämiseksi, joten 250 euron palkankorotus on perusteltu. Jos B saa saman euromääräisen korotuksen, kuukausittaisiin menoihin on käytössä 2250 euroa, mutta elinkustannusten noustua 25 prosenttia menot ovat 2500 euroa.

Pitäisikö B:n nyt tinkiä elintasostaan 250 euron verran? Koska alkuperäiset palkkaerot oletettiin oikeudenmukaisiksi, ei tietenkään pidä. B on oletuksen mukaan ansainnut A:ta korkeamman elintasonsa. Ei olisi oikein, että B joutuisi tinkimään elintasostaan kun hänestä riippumattomista syistä elintasoon vaadittava rahasumma kasvaisi, kun samaan aikaan A saa pitää oman elintasonsa. Muista, A:n ja B:n välinen palkkaero ja sitä myötä elintasoero on alunalkaen oletettu oikeudenmukaiseksi.

Ylläolevasta on muuten jätetty huomioimatta progressiivinen verotus. Jos se otettaisiin huomioon, B:n saaman käteenjäävän palkan prosentuaaliseksi korotukseksi tulisi pienempi kuin A:n prosentuaalinen korotus. Tilanne on siis prosenttimallinkin tapauksessa B:n kannalta epäreilu. Todettakoon tässä, että tästä huolimatta kannatan progressiivisen verotuksen avulla tehtäviä tulonsiirtoja, sillä pitämällä elintasoerot pieninä saadaan kaikkien kannalta parempi yhteiskunta. Bruttopalkkojen suuruuksien määrittelyssä tulonsiirtoajattelulla ei kuitenkaan pitäisi olla sijaa. SAK:n mantra "solidaarinen palkkapolitiikka" on kirosana.

Palkkaerot eivät tietenkään aina ole oikeudenmukaisia. Romuttuuko siis yllä oleva päätelmäni? Ei tietenkään romutu. Kaikille tulevat yleiskorotukset on syytä pitää prosentuaalisina, mutta sen lisäksi on syytä tehdä erillisiä epäoikeudenmukaisia palkkaeroja korjaavia ratkaisuja. Tällaisia matalapalkkaeriä ja tasa-arvoeriä onkin vuosien varrella nähty jatkuvasti. Olen muunmuassa sitä mieltä, että sairaanhoitajat eivät saa oikeudenmukaista palkkaa, ja asia olisi syytä korjata. Tosin historiallisesti nais- ja tasa-arvoerät ovat olleet korkeastikoulutettujan matalapalkattujen kannalta turmiollisia. AKAVAn ajama niinsanottu pottimalli on oikea tie, mutta se on kokonaan oma tarinansa.