keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

Onkohan tässä taas kerran lähdössä mopo käsistä? Nyt on nimittäin lentovarauksia niin että hirvittää. On lentoa Suomeen ja takaisin joulu-tammi-heinäkuille. On viikonloppureissu Prahaan tammikuulle. Ja juuri ostettiin kaverin kanssa lennot Havaijille, kuuden päivän reissu marras-joulukuun vaihteessa. Lisäksi on suunnitteilla käynti kaverin luona Los Angelesissa marraskuun alussa ja myös keväinen laskureissu Banffiin Calgaryn lähelle on sovittu sitä myöden että kohta saa nekin lennot ostaa. Lisäksi keväälle on päätetty roadtrip Southwestissä, sinnekin saa lentää. Coloradon kansallispuistotkin on sovittu kiertää kesän korvilla jonain viikonloppuna. Huh huh.

Havaijin reissussa olikin arpominen. Siellä on nimittäin monta saarta, eikä alle viikon reissulla ilmeisesti oikein kannata yrittää ehtiä useammalle kuin yhdelle. Kaikilla pääsaarilla on omat ominaispiirteensä, joten tarkkaan saa miettiä, mitä lomalta hakee. Me päädyimme Havaijin saarelle, eli sille joka tunnetaan myös nimellä Big Island. Totesimme, että meille se kovin juttu olisi nähdä punaista virtaavaa laavaa, ja vain tuolla se on mahdollista. Honolulu ja ne kaikkein hienoimmat surffausrannat jäävät nyt näkemättä, mutta ehkäpä niille ehtii vielä joskus toiste.

Havaijin lennot muuten maksoivat alle 250 euroa per nuppi. Kaikki on nyt todella halpaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On reissuja miehellä joo muutama! Mutta varmasti ovat hienoja :)

Samaan hengenvetoon kyllä pieni viherpiipertäjä minussa toisaalta miettii, että sun reissut tuottaa aika monta tonnia hiilidioksidia...

Antti kirjoitti...

Ympäristönkin kannalta on kuitenkin parempi matkustaa esimerkiksi sinne Havaijille täältä kuin Suomesta.

Anonyymi kirjoitti...

Totta tuokin ja ei pelkästään lentämättä jättämällä maailmaa pelasteta.

Tämän sivuston perusteella (www.climatecare.org) voit paikata lennot Havaijille lahjoittamalla $18.94 ilmastonmuutoksen vastaisille projekteille. Prahaan tulee vähän enemmän hintaa: $38.26 ;-)
Sovitaanko koko reissupaketille sellainen ale-hinta? Vaikka $200?