

Amerikkalainen kotibilekulttuuri on kyllä juomien osalta aika erilaista kuin Suomessa. Suomessa on eilisen tyyppisissä juhlissa tavanomaista, että kaikki tuovat omat juomansa, juovat vain omiaan, ja vievät vielä ylijääneet mukanaan. Täällä moinen olisi aika ennenkuulumatonta. Eilen oli sikäli poikkeuksellinen tapaus, että vieraita oli pyydetty tuomaan juotavaa, mutta silloinkin oli tietenkin ilman eri mainintaa selvää, että pullot laitetaan yhteiseen "pankkiin", eikä kukaan kyttää kuka mitäkin toi tai mitäkin juo. Niinpä koin jonkinlaista myötähäpeää, kun eräs hieman myöhemmin juhliin ilmaantunut suomalainen tuttavani ei tätä vakuutteluistani huolimatta uskonut, vaan joi omia lämpimiä kaljojaan repustaan, vaikka tarjolla olisi ollut hyvä valikoima kylmiä oluita.
Ja loppuun vielä jotain ihan muuta. Amerikkalainen tapa kehittää homofoonisia lyhenteitä on minusta varsin hauska. Alla oleva poliisiauto sai minut taas hymyilemään. Tuo autoon kirjoitettu "K-9" ei nimittäin ole mikään koodi, vaan se kertoo siitä, että autossa kulkee poliisikoira. Pelkästään se, että nämä käyttävät poliisikoirista nimitystä canine officer on hupaisaa, mutta tuo lyhenne on minusta suorastaan hulvaton. Toinen vastaava on käyttämäni veroilmoituslomake 1040NR-EZ, joka siis on helpompi versio lomakkeesta 1040NR.

6 kommenttia:
Käsittääkseni myös Englannissa on K9-unitteja. Termi sinänsä on kyllä varmaan alunperin USAsta.
"Saldo on yksi laskupäivä Suomessa (oli kyllä surkea syksy), viisi ranskassa, kuusi Washingtonissa ja kaksi Oregonissa. Ei paha."
- Kerro nyt montako vammaa tuli? :o)
Vähän asian vierestä, mulle on välillä kyllä aivan mysteeri, mitkä termit ja ilmaisut ovat amerikkalaisia ja mitä termejä britit käyttävät ja sitten on vielä ne ilmaisut, jotka löytyvät vain englannin oppikirjoista. Ilmeisesti briteissä "Well done!" on aivan normaali onnittelu. En muista täällä sitä kuulleeni. "Attaboy!" taitaa taasen olla briteissä harvinainen.
Thomas, joo, olen oikein tyytyväinen että tämä meni kausi meni vammojen suhteen nollilla. En edes kaatunut kertaakaan ja parempi niin, sillä Engelbergin kokemuksen perusteella kaatumisen ei tarvitse olla kummoinenkaan jotta saan olkapääni sijoiltaan. En nyt ole mielestäni edes erityisemmin jarrutellut vammojen pelossa, sillä ei laskeminen olisi enää silloin hauskaa.
Hieno homma! Eteenpäin on siis menty.
Täällä on kanssa joka laskettelureissun aikana jännitetty, että miten se olkapää. Se on poikamiehenä vieraalla maalla vähän hankalaa, jos pukeutuminenkaan ei oikein suju.
Lähetä kommentti