maanantaina, huhtikuuta 30, 2007

Laskettelukausi sai tänään arvoisensa päätöksen Mount Bakerilla (kuvan huippu on tosin Mount Shuksan): aurinkoa riitti, maisemat olivat mainiot, eivätkä laskutkaan olleet hieman loskaisesta lumesta huolimatta yhtään hullumpia. Kuten alemmasta kuvasta näkee, ympärillä pyöri koko ajan huonon kelin uhka, mutta jostain syystä tummat pilvet eivät koko päivänä osuneet kohdalle, eivät edes sen vertaa että aurinko olisi ollut kokonaisen laskun ajan pilvessä.

Itse asiassa tuo "koko päivä" on hieman liikaa sanottu. Edellisen illan house partyn takia jouduin tinkimään lähtöaikatavoitteestani yli tunnin, ja pääsin liikkeellä vasta jonkin verran kahdeksan jälkeen. Ruokataukoineen ajoaika olikin yli kolme tuntia, ja kun perilläkin aina hetki menee kamojen ja lippujen kanssa säätäessä, olin suksilla jokseenkin tasan puolilta päivin. Vaan eipä tuo jäänyt harmittamaan, sillä raskaassa kelissä neljä tuntia riitti mainiosti, ja kaudesta jäi kyllä hyvä mieli. Saldo on yksi laskupäivä Suomessa (oli kyllä surkea syksy), viisi ranskassa, kuusi Washingtonissa ja kaksi Oregonissa. Ei paha.

Amerikkalainen kotibilekulttuuri on kyllä juomien osalta aika erilaista kuin Suomessa. Suomessa on eilisen tyyppisissä juhlissa tavanomaista, että kaikki tuovat omat juomansa, juovat vain omiaan, ja vievät vielä ylijääneet mukanaan. Täällä moinen olisi aika ennenkuulumatonta. Eilen oli sikäli poikkeuksellinen tapaus, että vieraita oli pyydetty tuomaan juotavaa, mutta silloinkin oli tietenkin ilman eri mainintaa selvää, että pullot laitetaan yhteiseen "pankkiin", eikä kukaan kyttää kuka mitäkin toi tai mitäkin juo. Niinpä koin jonkinlaista myötähäpeää, kun eräs hieman myöhemmin juhliin ilmaantunut suomalainen tuttavani ei tätä vakuutteluistani huolimatta uskonut, vaan joi omia lämpimiä kaljojaan repustaan, vaikka tarjolla olisi ollut hyvä valikoima kylmiä oluita.

Ja loppuun vielä jotain ihan muuta. Amerikkalainen tapa kehittää homofoonisia lyhenteitä on minusta varsin hauska. Alla oleva poliisiauto sai minut taas hymyilemään. Tuo autoon kirjoitettu "K-9" ei nimittäin ole mikään koodi, vaan se kertoo siitä, että autossa kulkee poliisikoira. Pelkästään se, että nämä käyttävät poliisikoirista nimitystä canine officer on hupaisaa, mutta tuo lyhenne on minusta suorastaan hulvaton. Toinen vastaava on käyttämäni veroilmoituslomake 1040NR-EZ, joka siis on helpompi versio lomakkeesta 1040NR.

6 kommenttia:

JH kirjoitti...

Käsittääkseni myös Englannissa on K9-unitteja. Termi sinänsä on kyllä varmaan alunperin USAsta.

Anonyymi kirjoitti...

"Saldo on yksi laskupäivä Suomessa (oli kyllä surkea syksy), viisi ranskassa, kuusi Washingtonissa ja kaksi Oregonissa. Ei paha."
- Kerro nyt montako vammaa tuli? :o)

Antti kirjoitti...

Vähän asian vierestä, mulle on välillä kyllä aivan mysteeri, mitkä termit ja ilmaisut ovat amerikkalaisia ja mitä termejä britit käyttävät – ja sitten on vielä ne ilmaisut, jotka löytyvät vain englannin oppikirjoista. Ilmeisesti briteissä "Well done!" on aivan normaali onnittelu. En muista täällä sitä kuulleeni. "Attaboy!" taitaa taasen olla briteissä harvinainen.

Antti kirjoitti...

Thomas, joo, olen oikein tyytyväinen että tämä meni kausi meni vammojen suhteen nollilla. En edes kaatunut kertaakaan – ja parempi niin, sillä Engelbergin kokemuksen perusteella kaatumisen ei tarvitse olla kummoinenkaan jotta saan olkapääni sijoiltaan. En nyt ole mielestäni edes erityisemmin jarrutellut vammojen pelossa, sillä ei laskeminen olisi enää silloin hauskaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno homma! Eteenpäin on siis menty.

Riitta kirjoitti...

Täällä on kanssa joka laskettelureissun aikana jännitetty, että miten se olkapää. Se on poikamiehenä vieraalla maalla vähän hankalaa, jos pukeutuminenkaan ei oikein suju.