Stadionilla Baníkin kannattajia oli ehkä 200-300, ja olivat kyllä kovaäänistä porukkaa. Slavian kannattajaporukkaa oli ehkä kaksin- tai kolminkertainen määrä, ja kaikkiaan yleisöä oli ehkä noin 5000. Pisteet menevät kyllä Baníkin porukalle. Monipuolisia huutoja ja lauluja, ja sopivasti paukkupommeja ja muuta pyrotekniikkaa. Kannattajaporukoiden välillä oli myös hyvänkuuloista keskinäistä ***tuilua, joka tuntui kovasti huvittavan pääkatsomon yleisöä. Molemmat porukat tekivät noin 65 minuutin kohdalla komeat tifot. Prahalaiset tekivät valtavan punavalkoristin mosaiikkina, ja ostravalaisilla oli suuri overhead-lakana.


Myöhemmin illalla kävelin vanhan kaupungin kaduilla, ja yhtäkkiä havahduin siihen, että siellä oli edelleen ulkoterassit auki, ja ihmiset istuivat niillä juomassa olutta. Viittaan aiempaan kommenttiini, jossa totesin tšekkienkin olevan hullua kansaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti