Takaisin Seattlessa. Voi sanoa, että reissu onnistui kaikin puolin täydellisesti. Nyt on kliseisesti väsynyt mutta onnellinen olo. Lisäsin kuvia ja niihin liittyviä pieniä lisäkommentteja matkan aikana tekemiini blogimerkintöihin. Kaikki kuvat eivät näemmä edes mahdu blogin pääsivulle, vaan on syytä käyttää arkistolinkkiä.

Aloitimme päivän ajamalle aamiaiselle Washingtonin puolelle. Alle tunnin ajon jälkeen löysimme Washingtonin puolelta pienestä Woodlandin kaupungista Rosie's Dinerin. Paikka oli todella kiireinen, mutta silti itse Rosie toivotti meidät tervettulleiksi ja ohjasi toiseen vapaina olleista pöydistä. Ja kyllähän köyhät ritarit, pekoni ja paistettu muna pikkukrapulaan maistuivatkin.


Koska oli puolipilvinen keli ja pilvet näyttivät väistyvän, päätimme ajaa Mount St. Helensin kautta. Ensimmäisessä kohteessa pilvisyydellä ei ollut merkitystä, sillä se oli maan alla. Noin 2000 vuotta sitten tapahtuneen tulivuorenpurkauksen yhteydessä oli käynyt niin, että laava oli muodostanut pitkiä tunneleita. Mekanismi menee niin, että maan pinnalla laava jähmettyy, mutta alempana se jatkaa virtaamistaan. Kun laava sitten aikanaan loppuu, jäljelle jää luola. Me kävelimme lyhyimmän reilun kilometrin mittaisen luolan päästä päähään. Mietin että jos olisi klaustrofobisia taipumuksia, ne tulisivat esille viimeistään näissä luolissa. Propaanilamppu oli ainoa valonlähteemme. Tämän jälkeen piti vihdoin nähdä itse tulivuori lähietäisyydeltä. Tämä onnistuikin hieman edellistä yritystä paremmin, mutta aivan huippu oli tälläkin kertaa pilvessä. Muuten näkymät olivat taas epätodelliset. Alla olevassa kuvassa on tulivuorenpurkauksesta tulleen kuuman höyryn ja tuhkan pystyyn tappamia puita.


Yhä edelleen tuntuu siltä, että matkan paras osa oli Utahin kansallispuistot. Niissä todella tuntui siltä, kun ei olisi enää samalla planeetalla. Mietinkin, että ulosmennessä portilla pitäisi olla kyltti Welcome back to Planet Earth.

Tässä vielä hieman tilastotietoa matkaltamme:

• Matkan kesto: 10 vrk
  
• Ajomatka: 5870 km
  
• Ajoaika: 77 tuntia 28 minuuttia
  
• Keskinopeus: 76 km/h
  
• Bensankulutus: 9,2 l / 100 km
  
• Osavaltioita: 7 (Washington, Oregon, Kalifornia, Nevada, Arizona, Utah, Idaho)
  
• Kansallispuistoja: 7 (Redwood, Yosemite, Death Valley, Zion, Bryce Canyon, Capitol Reef, Arches)
  
• Merkittäviä kaupunkeja: 5 (San Francisco, Las Vegas, Salt Lake City, Boise, Portland)
  
• Pisin ajopäivä: 1050 km (Utah – Idaho – Oregon)
  
• Lyhyin ajopäivä: 0 km (Las Vegas)
  
• Suurin lämpötila: 52°C (Badwater, Death Valley, Kalifornia)
  
• Matalin lämpötila: 11°C (Mount St. Helens, Washington)
  
• Korkein piste: 3031 m (Tioga Pass, Yosemite, Kalifornia)
  
• Matalin piste: 86 m merenpinnan alapuolella (Badwater, Death Valley, Kalifornia)

Matkan aikana tuli mieleen muutamia vinkkejä niille, jotka suunnittelevat automatkailua USAssa:

• Keskity luontonähtävyyksiin. Suurin osa kansallispuistoista on maan länsiosissa, joten suuntaa sinne. Käsittääkseni isoista kaupungeista vain New York ja San Francisco ovat kaupunkeina sellaisia, että niihin kannattaa turistina varta vasten mennä. Lisäksi toki Los Angeles ja Las Vegas ovat kaupunkeja, joista viihdepainotteinen tekeminen ei helpolla lopu kesken.
  
• Älä käytä isoja interstate-maanteitä, vaan etsi vaihtoehtoisia pienempiä teitä. Interstate-maanteiden varrella on vain vähän nähtävää, ja ne yleensä kiertävät kaikki kiinnostavat luontokohteet kaukaa. Interstate-maanteillä on erityisesti se huono puoli, että niillä ei saa pysähtyä. Pienemmillä maanteillä sen sijaan on paljon varta vasten tehtyjä näköalapaikkoja, joihin on mukava pysähtyä ihailemaan ja valokuvaamaan maisemia. Myöskään pieniä viehättäviä pikkukaupunkeja on vaikea löytää jos ajaa interstatea pitkin.
  
• Vältä pikaruokaloita ja syö niiden sijaan pikkukaupunkien dinereissa. Dinereissa saa paljon parempaa ruokaa, niissä voi tarkkailla paikallisia perusamerikkalaisia ja hintakaan ei ole juuri pikaruokaloita suurempi. Pikaruokala on hyvä valinta vain jos on kiire.
  
• Vältä motellivarausten tekemistä. Tämä antaa vapauden muuttaa suunnitelmia jos matkan varrelta löytyykin jotain yllättävää. Varaus on paikallaan lähinnä jos olet tulossa pienelle paikkakunnalle myöhään. Pikkukaupungeissa kun ei välttämättä ole motelleissa 24 tunnin päivystystä, mutta jos teet varauksen, saat huoneen avaimen tavalla tai toisella. Isoimpiin kaupunkeihin saattaa myös olla syytä tehdä varaus. Jos ei muusta syystä, niin siitä että isoissa kaupungeissa voi olla ikävä harhailla motellia etsien. Toisaalta motellit ovat usein keskittyneet tietyille alueille, ja kyltit kyllä kertovat onko motelleissa tilaa.
  
• Ohita kaikki isot autot heti kun se on mahdollista. Interstatella ne haittaavat näkyvyyttä, ja ajat helposti liittymän ohi. USAssa tienviitat kun eivät ole ihan samalla tasolla kuin Suomessa, ja liittymä voi olla kummalla puolella tietä tahansa. Pienillä teillä isot autot taasen hyytyvät ylämäkiin ja hidastavat matkantekoa.
  
• Vuokraa riittävän iso auto. Vuoristossa on syytä olla riittävän iso moottori, jotta ajaminen ei muutu kärsimykseksi. Useimmissa tapauksissa "full size" on oikea valinta, vaikka auto silloin tuntuukin eurooppalaisittain laivalta.

Isoin yllätys matkalla oli se, että tiukasta aikataulusta huolimatta ehdimme nähdä jokaisesta kansallispuistosta juuri niin paljon, kuin niistä yhdessä päivässä haluaa nähdä. Lähes jokaisessa voisi toki viettää vaikka useita päiviä, sillä esimerkiksi Yosemitesta vain viisi prosenttia voi nähdä tekemällä lyhyitä kävelyitä autolta. Siltikin jäi sellainen olo, että kaikista kansallispuistoista ehti nähdä sen minkä halusikin nähdä.