Suomalaisen työkaverin kaverit tulivat vierailulle, ja matkanteko veikin sitten vain kaksi päivää. Kaiken piti olla helppoa: ensin lento Helsingistä Kööpenhaminaan ja sieltä suora lento Seattleen. No, Helsingissä koneen toista moottoria ei oltu saatu käyntiin, joten he joutuivat lähtemään myöhemmällä koneella. Tämän takia he myöhästyivät Seattlen koneesta, ja joutuivat yöpymään Kööpenhaminassa. Aamulla selvisi, että korvaava lento olisikin New Yorkin kautta. Ikävä juttu, mutta kyllä sitäkin kautta pääsee, ajattelivat varmaan. Väärin. New Yorkissa myrskyinen sää aiheutti sen, että Seattlen lento ei päässyt lähtemään, ja edessä oli pelottava yöpyminen New Yorkissa motellissa, jota minulle kuvailtiin sanoin "sellaisia on vain elokuvissa". Loppuhuipentumana Seattlen lennolla tuntemattomaksi jäänyt kanssamatkustaja oli saanut sydänkohtauksen. Olisi kuulemma huumori loppunut jos olisi vielä palattu takaisin. Matkalaukut, kuten arvata saattaa, katosivat matkalla, eikä kukaan tunnu haluavan ottaa niitä vastuulleen. Viimeisimmän tiedon mukaan asiaa pitää tiedustella Continental Airlinesilta, jonka koneella tuo porukka ei toki missään vaiheessa lentänyt.
Pomoni taasen selvisi hieman helpommalla. Hänellä oli tänä aamuna lennot New Yorkin kautta Dubliniin. Samaisen myrskyn takia New Yorkiin ei päässyt laskeutumaan ajallaan, ja polttoaineen hupenemisen takia oli jouduttu laskeutumaan Detroitiin. Dublinin kone ehti tällä välin tietysti mennä, ja pomollakin on käsittääkseni edessään yö New Yorkissa.
Leikkauksen toinen vuosipäivä
13 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti