Perjantaina ja lauantaina Tampere-talossa juhlittiin Beatlesin musiikkia. Paikalla oli useita tribuuttiyhtyeitä ulkomaita myöten. Näistä mieleenpainuvin oli japanilainen The Blue Margarets. Tyttöbändin kitarasaundit jäljittelivät alkuperäistä täsmällisesti, ja meininki lavalla oli sekin yhtä iloisen tuntuista. Laulukin jäljitteli alkuperäistä niin täydellisesti kuin japanilainen naisääni voi sen tehdä.

Englantilainen the Overtures soitti paljon muutakin kuin Beatlesia. Bändin idea on soittaa ihan kaikkea 60-luvun musiikkia. Oli oikeastaan vain hyvä, että vähän muutakin kuin Beatlesia kuultiin. Kuinka monta kertaa yhden päivän aikana jaksaa innostua kuullessaan vaikkap She Loves Youn. No, aika monta jos rehellisiä ollaan.

Aivan kotimainen Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band oli myöskin loistava. Jiri on tietysti kaikille Beatles-diggareille tuttu nimi, ja hyvinhän se vetää. Sekä Paulin että Johnin lauluäänen imitointia on selkeästi harjoiteltu tuntitolkulla. Molemmat tulevat täysin luontevasti niin että ei kuullosta että mistään imitoinnista olisi edes kyse. Lisäksi pidin siitä, että aivan ilmeisten hittien lisäksi Jiri soitti paljon niitä vähemmän tunnettuja kappaleita.

Seattlelaisella Apple Jamillä oli jotenkin hyvin amerikkalainen meininki; tosin sen paremmin en sitä osaa sanoiksi pukea. Soitto oli kyllä hyvää, mutta ehkä näistä nimellämainituista se jäi vähiten mieleen. Lisäksi parin päivän aikana tietysti kuultiin koko joukko muita vähemmän tunnettuja kotimaisia esiintyjiä. Hieno tapahtuma.

Tapahtuman parasta antia oli aivan sen loppu. Jiri Nikkinen ja ulkomaalaiset bändit olivat kukin luvanneet esiintyä vielä kerran lyhyesti vielä puolen yön jälkeen. Tästä syntyikin kunnon jamisessiot, jossa soittajat esiintyivät siviilivaatteissaan ja sekoittelivat bändien kokoonpanoja hauskasti. Erityisesti pidin siitä kun Jiri Nikkinen soitti parin Overturesin kaverin kanssa. Mitään ei oltu harjoiteltu, mutta soitto sujui hienosti. Kaverit ottivat yleisöstä kappaletoiveita, koska mitään ei oltu ehditty edes sopia yhdessä, harjoittelusta puhumattakaan. Tilanne syntyi, kun pari Overturesin kaveria oli ehtinyt "nukkumaan".

Koko tapahtuma päättyi siihen, kun kaikki vielä jalkeilla olleet muusikot nousivat yhdessä lavalle, ja esittivät sopivaksi lopuksi kappaleen All You Need Is Love. Eipä parempaa loppua olisi voinut olla.

Yleisössä oli ihan kaikenikäistä väkeä, mutta tietysti vanhempi väki oli enemmistössä. Minua 10-30 vuotta vanhemmat ihmiset eivät kyllä osaa käyttäytyä väkijoukossa edes selvin päin. Hirveää tönimistä koko ajan, ja muutenkaan kukaan ei tuntunut piittaavan muusta kuin omasta itsestään ja kenties omasta seurueestaan.