Tänä iltana sen huomasi mitä takoittaa kun rakastaa jalkapalloseuraa. TamU pelasi mestaruudesta taistelevaa Turun Interiä vastaan, eikä ottelusta saatavilla sarjapisteillä ollut meille minkäänlaista merkitystä. Kärkisijathan karkasivat jo ajat sitten, eikä putoamisvaaraakaan ole. Siitä huolimatta jo aivan ottelun alkuvaiheessa alkoi toivo herätä: tänään voidaan voittaa ja ajatus voitosta tuntui ihmeen hyvältä. Kun sitten Kynä-Mynä teki sen maalin 69. minuutilla aivan silmiemme alla ja tuli eteemme tuulettamaan kanssamme, meininki oli orgastinen. Koko lopun pelin ajan jännitin niin että ei meinannut pystyä katsomaan, vähän niin kuin olisi ollut mestaruus meille katkolla. Eihän tällaisia tunteita nouse kuin rakkaudesta.

Se täytyy kyllä todeta, että interiläisenä illan esitys nolottaisi. TamU oli varsinkin ensimmäisellä puoliajalla aivan sysipaska, ja kyllähän mestaruudesta taistelevan joukkueen olisi pitänyt paukuttaa pari-kolme maalia. Vaan ei, ei paikan paikkaa Interille näennäisestä hallinnasta huolimatta. Toinen puoliaika olikin sitten pitkälti meidän.