Nyt alkaa sitten Suomeen muutto olla jo todella lähellä. Auton muuttojärjestelyt tulikin jo hoideltua pari viikkoa sitten. Auto pitää ajaa Los Angelesiin, jonne on matkaa tuollaiset 1800 kilometriä, mutta sitten Suomeen laivaus onkin todella halpaa. Lysti nimittäin maksaa vain tuhat euroa (lisäksi auto pitää toki vakuuttaa kuljetuksen ajaksi). Autoon saa vapaasti laittaa muuta muuttotavaraa, joten selvinnen lentokoneeseen parin matkalaukun kanssa. On se hienoa ettei ole tullut sitä tavaraa haalittua eikä tarvitse huonekaluja muuttaa. Se tosin tarkoittaa myös sitä, että huonekaluista sekä kaikista astioista ja muusta taloustavarasta pitää päästä eroon. Se hieman stressaa, mutta olen valmis lahjoittamaan ne vaikka ilmaiseksi jos ei niistä muuten eroon pääse. Kunhan ei tarvitsisi roskiin heittää.
Nyt kun Coloradokin on kierretty, alkaa reissut olla vähissä. Niinpä täällä ei oikein enää olekaan mitään mikä motivoisi pysymään massa, ja samaan aikaan kaipaan Suomesta monia asioita. Oikeastaan koko kevään olen vain odottanut sitä, että pääsen täältä pois. Tai sitä ja edessä olevia reissuja, ja nyt siis niitä reissuja ei enää ole. Autoa Los Angelesiin viedessä tosin kierrän vielä ne Kalifornian kansallispuistot, joita en ole vielä nähnyt. Niistäkin vain on sellainen olo, että tuskinpa ne mitään uutta ja ihmeellistä enää tarjoavat. Sinänsä vähän käykin kateeksi niitä tuttuja, joilla kaikkien Amerikan luontoihmeiden kiertäminen on vielä edessä. Uskomattomia elämyksiä. Minulle tämä manner ei oikein enää voi tarjota mitään. Sen sijaan Euroopan matkailua on kovasti ikävä.
Välillä olen niin kyllästynyt Amerikassa asumiseen, että katselen paikallisia, ja saan hymyn huulilleni vain ajatellessa, että minä sentään pääsen täältä pois, että minulla on toinenkin koti. Nämä raukat eivät edes tiedä paremmasta, ajattelen. Samaan hengenvetoon on todettava, että varmaankin Suomeen muuton jälkeen moni asia alkaa Suomessa rassata, ja alan kaivata Amerikkaa. Sehän tässä ulkomailla asumisessa se pahin puoli onkin, että kun on jonnekin ulkomaille kotiutunut, ei maailmassa ole mitään sellaista paikkaa, jossa ei ennen pitkää alkaisi kaivata jotakin toista paikkaa. Ikinä ei enää voi olla täysin tyytyväinen kotipaikkaansa. Se on kirous joka on suuri rikkaus, mutta kirous se on kumminkin.
Leikkauksen toinen vuosipäivä
13 vuotta sitten
2 kommenttia:
Wau, sulla onkin jalat sitten jo ihan lahtokuopissa. Mukavaa, etta kaipaat Suomeen, silloin sinne on ihana palatakkin.
Hyva homma jos autoon sai laittaa tavaraa, tosi napparaa.
Kirpparit ottavat mielellaan lahjoituksia vastaan, jos et saa annettua/myytya tavaroitasi kenellekkaan.
Vahan mua nauratti toi sun "minulle tama manner ei enaan voi tarjota mitaan", mutta kiva tietenkin jos uskot siihen vakaasti :D.
Tuon lopun kylla allekirjoitan ehdottomasti minakin.
Toivottavasti nama jaljella olevat paivasi talla mantereella tuovat viela paljon mukavia yllatyksia ja hienoja muistoja.
On tässä muuten yli kuukausi vielä jäljellä, mutta se tuntuu vähältä. Tuli vaan mieleen, että ehkä tuosta kirjoituksestani saattoi saada väärän käsityksen. Lähtökuopissa ollaan, mutta toistaiseksi enenmmän henkisesti kuin fyysisesti.
Raflaavat ja provosivat kommentit ovat kai aina kuuluneet tämän blogin tyyliin, mutta kieltämättä varsinkin noin kontekstistaan irti otettuna tuo "ei voi tarjota mitään" -kommentti hymyilyttää minuakin.
Kommentti toki viittaa vain siihen, että Amerikkaa on tullut nyt matkailtua niin paljon, että uudet matkat eivät enää herättäisi mitään ylettömän suurta innostusta. Ei ole enää sellaisia luontoihmeitä, jotka nähdessä ei tulisi sitä aiemmin mainitsemaani "onhan näitä nyt nähty" -tunnelmaa. No, ehkä Alaskaa lukuunottamatta, mutta sielläkin pitäisi käyttää paljon aikaa, vaivaa ja rahaa jotta uusia elämyksiä syntyisi. Ja vähintään puolet Alaskan eksotiikasta on joka tapauksessa suomalaiselta heti kättelyssä pois, ainakin sellaiselta joka on ollut joskus vuoristossa.
Joka tapauksessa johtopäätös on se, että on ihan hyvä päästä vähän toisenlaisiin eurooppalaisiin matkailumaisemiin. Eiköhän nämä Amerikan luontoihmeet taas ala kiinnostaa kun ei niitä hetkeen kiertele.
Sikäli minun on helppo olla vain kyllästynyt täällä olemiseen, että tiedän pääseväni tänne takaisin periaatteessa koska tahansa. Ei tarvitse niin kovasti haikeilla. Vierailun maksimipituus toki lienee jatkossa 90 päivää (ei vaan jaksa viisumeita), mutta on sitä sitten siinäkin.
Lähetä kommentti