Rajamuodollisuudet olivat tälläkin Kanadan reissulla jännittäviä. Mennessä meidät toki pysäytettiin rajalla, mutta passeja ei edes katsottu. Autoa ajanut työkaverini on Kanadan kansalainen, joten kaipa minunkin ajateltiin olevan sellainen. Viime kesänä katsottiin passit, ja pääsimme haastatteluun sisätiloihin. No, helpompaa tämä näin oli, ja olen nyt takaisin Seattlessa. Ei kai Kanadalaisten nyt oikeasti tarvitsekaan tietää, että minä kävin heidän maassaan? Niin, paluumatkalla ei toki ollut kontaktia Kanadan viranomaisten kanssa. Jenkit sen sijaan haastattelivat: ensin rajavalvojat rautatieasemalla Vancouverissa ja sitten vielä tullimiehet junan pysähtyessä rajalle.

Juna oli oikein positiivinen kokemus. Palvelut muistuttivat enemmän lentokoneen palveluja kuin junan palveluja, mutta jalkatilaa oli kuitenkin runsaasti. Lisäksi jokaisella paikalla oli oma pistorasiansa, ja teinkin lähes koko matkan ajan töitä läppärillä. Lisäksi tv-ruudussa näkyi reaaliaikaisesti junan sijainti ja muita matkaan liittyviä tietoja – paitsi silloin kun siellä pyöri elokuva. Harmi että nämä mainiot vaunut kulkevat kovin hitaasti. Matka Vanbcouverista Seattleen kesti hieman yli neljä tuntia, kun normaalilla suomalaisella pikajunalla matka olisi taittunut yli tuntia nopeammin.

Junassa tekemäni työn ansiosta tästä työpäivästä tuli reilusti yli kymmentuntinen. Amerikassa on niukat vuosilomat (meillä kaksi viikkoa ensimmäisenä vuonna), joten olen alkanut laskea työtuntejani, jotta voin hyvällä omalla tunnolla pitää omaa lomaa täyttämättä virallisia lomalappuja. Viikonlopun ja alkuviikon aikana on kertynyt jo kahden työpäivän edestä ylimääräistä. Onneksi työnantajani ei valvo menemisiäni, vaan saan pitää nuo vapaana ihan koska tykkään. Ajattelin käyttää nuo
viikonloppureissujen pidentämiseen.

Tämä reissu ei kyllä lomareissusta käynyt. Ainoat vapaa-ajaksi laskettavat aktiviteetit olivat eilinen illtapala ravintolassa hotellin naapurissa sekä tämänpäiväinen lounas UBC:n kampuksella. Kampuksen ulkopuolella vietin, yöunet mukaan lukien, kokonaiset kymmenen tuntia. Kaikki valokuvatkin otettiin hiivasoluista. Reissu oli kyllä sitäkin hyödyllisempi. Vancouverissa on käytössä huippumodernia teknologiaa, jota ei kovin monessa muussa paikassa ole, mutta joka voi kymmenen vuoden säteellä mullistaa täydellisesti biologisten laboratorioiden työskentelytavat. Teimme yhdessä kokonaisen kokeen, jossa kasvatettiin ja kuvattiin hiivaa. Vaikka olen aiemminkin ollut mukana kasvattamassa hiivaa ja kuvaamassa sitä mikroskoopilla, oli hienoa nähdä miten kaikki tapahtuu kun käytössä on aivan viimeisintä tekniikkaa. Lisäksi loin uusia henkilökohtaisia kontakteja.

Rajavalvonnasta päätellen kanadalaiset ovat siis lunkia porukkaa. Toisaalta löysin kahvilan jonotusalueen vieressä olevan jääkaapin ovesta valtavan kyltin "please use caution when opening this fridge door so that you don't hit the customers in front of you". Taitavat siis olla yhtä tyhmiä kuin jenkit?