Viikonlopun retkikohde oli Olympic National Park, eli se osa USAta, joka näyttää peukalolta, joka työntyy maan luoteisnurkasta merelle. Seattlesta sinne pääsee ylittämällä Puget Soundin puolisen tuntia puksuttavalla lautalla, ja ajamalla sitten parisen tuntia edelleen länttä kohti. Puistossa on kolme selvästi erillistä osaa: Olympian vuoristo, sademetsät (ihan oikeasti!) ja rantakaistale.


Ensimmäinen lauantain kohteemme oli Hurricane Ridge, jossa noin kahden tunnin kävely palkitsi upeilla näkymillä vuoristoon. Korkein piste oli Dodger Point 1753 metrin korkeudessa. Luntakin löytyi vielä paikoin runsaasti ja näinkin lapsia lumisotasilla. Lisäksi käppäilimme pidemmän lenkin kristallinkirkkaan Elwha-joen varrella ja lähettyvillä.


Sunnuntaina menimme heti aamuvarhain Hohin sademetsään. En edes tiennyt, että sademetsiä on muuallakin kuin tropiikissa. Aina sitä oppii uutta. Metsä on nimittäin sademetsä, jos vuosittainen sademäärä on noin 2 metriä (raja vaihtelee lähteittäin). Hohissa vettä tulee vuosittain 3,6-4,2 metriä, joten siellä raja joka tapauksessa ylittyy. Sinällään sademetsä oli ehkä lievä pettymys. Jotenkin sitä kuvitteli, että sammalta olisi puissa enemmän ja että aluskasvillisuutta olisi vieläkin enemmän. Toisaalta kun äsken katselin ottamiani valokuvia, puista roikkuva sammalmäärä näyttää uskomattomalta.


Iltapäivällä kävelimme vielä pari tuntia rantaa pitkin. Rannalla oli hyvin erikoinen oma paikallisilmastonsa. Vaikka taivas muuten oli lähes pilvetön, ranta oli tullessamme aivan sumussa. Olimmekin nähneet samat rannan pilvet jo lauantaina ylhäältä vuorilta. Lopulta kävi kuitenkin niin, että rannalla kävellessämme ilma kirkastui hetkellisesti ja hyvin paikallisesti lähes täysin. Tulimme rannalle muutamaa tuntia ennen kuin nousuvesi oli korkeimmillaan, ja varsinkin paluumatkalla näimmekin aivan valtavia aaltoja. Näin myös pari meritähteä.