Meitä istui tänään lounaalla kaksi suomalaista ja yksi amerikkalainen. Amerikkalaisella syöminen kesti hieman kauemmin, mutta me tietysti kohteliaasti jäimme odottamaan että hänkin saisi syötyä. Tässä tilanteessa suomalaiset yleensä istuvat ja odottavat lähes tuppisuuna. Näin olisi nytkin käynyt, mutta amerikkalaiselle ei tietenkään hiljaisuus sopinut, vaan hän avasi jatkuvasti uusia puheenaiheita. Se tuntui oudolta, mutta jälkeenpäin mietin onko mitään järkeä jäädä odottamaan jos ei meinaa mitään kuitenkaan puhua.

Illalla elokuvateatterissa kävi taas vaihteeksi niin, että maksun yhteydessä luottokorttini tiedot vain luettiin magneettiraidalta, mutta kuittiin ei pyydetty allekirjoitusta. Se on aika yleistä Amerikassa, varsinkin paikoissa joissa kassoille muodostuu helposti pitkiä jonoja. En ole oikein varma mitä mieltä tuosta olen. Kyllähän tuo tietysti on nopeaa ja sitä taatusti arvostaa jos on pitkässä jonossa elokuvateatterin lippuluukulla ja elokuva on alkamaisillaan. Silti aina tuntuu oudolta jos allekirjoitusta ei oteta. Eipä se allekirjoituskaan toisaalta mikään oikean henkilöllisyyden varmistus ole. Omakin allekirjoitukseni on yleensä vain jokin epämääräinen suttu, joka ei juurikaan muistuta kortin takana olevaa nimmaria. Ja eihän nettiostoksiakaan mitenkään varmisteta, eli on kai se sama lukeeko kone ne tiedot magneettiraidalta vai kirjoitanko ne itse webbilomakkeelle.

Suomessa sama käytäntö on ainakin parkkihallimaksuissa, joista ainakin Helsingin keskustassa kertyy äkkiä ihan merkittäviäkin summia. Miksiköhän siinä tuntuu ihan luonnolliselta ettei allekirjoitusta tai tunnuslukua kysytä, mutta kun asioi ihmisen kanssa, tulee jotenkin epävarma olo kun kortti vaan höylätään ilman varmennusta?