Tänään keikalla oli Zen Café. Bändi tuntuu kyllä aina olevan parhaimmillaan Yo-talolla, etenkin kun kyseessä on tämä perinteinen puolen vuoden tauon jälkeinen minikiertue. Taaskin soittivat useita uusia biisejä, vissiin viisi, joista kolme heti keikan alkuun. Jotkut bändit voi tehdä noin. Perinteistäkin pidettiin kyllä kiinni: Samuli **ttuili yleisölle estottomasti ja Kari innostui taas käsittämättömän paljon Minun kaupungin kertsissä. Mietin kanssa, että aika kuluu kyllä nopeasti. Tuntuu että vasta äsken vastaavalla keikalla kuultiin Aamuisin ensimmäistä kertaa. Siitä on kuitenkin jo neljä vuotta ja kaksi levyä. Silloin sitä kuunneltiin varovaisen uteliaana, nyt koko sali lauloi mukana.

Kamera unohtui lähtöhötäkässä kotiin. Jäin sitten miettimään, että oikeastaan kuvaaminen vain vähentää keikkafiiliksiä, kun keskittyy musiikin sijasta liikaa hyvien kuvaustilanteiden etsimiseen. Omista kuvistanikin tulee usein tosi kehnoja verrattuna niihin, joita muut ottavat ja postaavat nettiin. Taitaapa siis uusi digikamera jatkossakin jäädä enimmäkseen kotiin.

Yo-talolla oli muuten palattu puolen litran oluttuoppeihin. Pieni kulttuuriteko sekin.

Janne kirjoitti blogissaan varjelevansa yksityisyyttään sen verran, ettei varmaankaan kirjoita blogiinsa mitään kovinkaan mielenkiintoista. Mietin että juuri ne oman elämän ongelmien rapostelut eivät varmaan sitten kuitenkaan ole yleisesti niin kovin mielenkiintoisia. Täytyy muistaa vastustaa kiusausta kirjoittaa niistä. Tarkoitus olisi hieman yleisempiä havaintoja ja ajatuksia kirjoittaa.

Päivällä tuli muuten todistettua, että säätiöt seuraavat toistensa myöntämiä apurahoja. Tekniikan edistämissäätiöstä soitettiin. Halusivat varmistaa, että olen saanut hakemuksen lähettämisen jälkeen rahoituksen Seattlen matkaa varten Kulttuurirahastolta. Kaiken rehellisyyden nimissä piti sitten todeta, että kyllä olen. Pyyhkivät nimeni listalta ja 5000 euroa jäi saamatta. Elämä on.

Taidan olla aika nuoren näköinen. Tänään kotiovelle tullut kaupustelija kysyi ovatko vanhempani kotona. Olin niin häkeltynyt, että en älynnyt sanoa, että voin kyllä soittaa heille ja kysyä asiaa. Oli vieläpä ihan suomalainen kaveri.

Lounaalla kuultua: "kiva kun tulee viikonloppu niin voi maata krapulassa sohvalla".