Tänä aamuna oli tukka vähän kipeä. Tilanne lähti käsistä jo alkuillasta, sillä Olomoucin Ylätorilla oli mainio tunnelma, jossa kuumaa juomaa upposi helposti muki toisensa perään. Väkeä oli liikkeellä samoissa määrin kuin Tampereella itsenäisyyspäivänä, mutta erona oli se että nämä olivat tulleet torille koko illaksi. Joululauluja laulettiin, ja lapset pääsivät upeaan puiseen karuselliin. Ja tietysti syötiin. Itse valitsin iltapalakseni valtavan perunapannukakun.

Ja se ilotulitus, se se vasta oli jotakin. Olen minä toki isompiakin paukkuja nähnyt, mutta nyt ilotulituksen paikka oli kaikista vaikuttavin mitä olen nähnyt. Paukkuja amuuttiin nimittäin torin toiselta laidalta kaupungintalon takaa. Osa niistä ylitti kaupungintalon katonharjan vain juuri ja juuri, ja visuaalinen efekti oli aivan mieletön. Muutamasta paukusta lensi palavia osia kaupungintalon torniin, ja mietin vain että eikö yhtään pelota että koko rakennus syttyisi tuleen.

Aamun tuomista tuskista huolimatta onnistuin vääntäytymään yhdentoista junaan. Suuntana oli Praha, mutta matkalla päätin poiketa Pardubicessa, jossa kaikki Prahan junat joka tapauksessa pysähtyvät. Kaupunki tunnetaan Suomessa varmaankin parhaiten jääkiekkoseurastaan, ja kyllähän Pardubice onkin todellinen kiekkokaupunki. Minut Pardubiceen sai kuitenkin maan kauneimmaksi mainittu renessanssityylinen aukio, joka olikin varsin hieno. Mitään muuta nähtävää tässä teollisuuskaupungissa ei muunumuassa ruotsalaisten tykkitulen ansiosta sitten olekaan, joten poikkeaminen jäi vain reilun tunnin mittaiseksi.

Nyt juna kolkkaa taas kohti Prahaa. Onnistuin saamaan perinteisen looshiosaston kokonaan itselleni, joten matka etenee vaakatasossa, mikä on kyllä oikein onnellinen asiantila.

Aamuherätys meni lähes lounasaikaan ja hetken aikaa hostellilla muiden kanssa jutellessa aika vierähti niin että olin valmis lounaalle. Niinpä suuntasin Alatorin vanhaan suosikkini Hanácká Hospodaan, jossa annos possua, nautaa, makkaraa, perunamykyjä sekä punaista ja valkoista kaalia oli kerrassaan mainio.

Muuten kiertelin vanhaa kaupunkia. Ylätorin vanha kaupungintalo ja Pyhän kolminaisuudo pylväs ovat tietysti se vaikuttavin näky, mutta etsin ja löysin myös kaikki kuusi Olomoucin barokkityylistä suihkulähdettä. Hiljaiset lumiset mukulakivikadut ovat sinällään kauniita ja tunnelmallisia.

Hostellille palattuani osallistuin joulukuusen koristeluun ja joulukoristeiden askarteluun. Tämä on todellakin koti kaukana kotoa, ja siksi tänne aina palaankin. Tänään siis on paikallisen perinteen mukainen joulukauden aloitus ja kuusenkoristelupäivä. Kohta lähdetään Ylätorille, jossa Pyhän Nikolauksen päivän aattoa juhlistetaan ilotulituksella. Lämpimänä pitää kojuissa myytävät lämpimät juomat ja muut lämpimät eväät perinteisistä perunapannukakuista alkaen. Aiemmin päivällä maistoin suomalaista glögiä, jota myydään täällä nimellä finský punč. Se olikin aivan autenttista. Seuraavat mukilliset valitsen kuitenkin varmaankin vähän paikallisemmista versioista.

Olomouciin saavuin sen verran myöhään, että en lainkaan ehtinyt syömään kunnon ravintolaruokaa. Sen sijaan söin pikkutunneilla kebabin tutusta hostellin läheisestä kojusta. Siellä on ennenkin tullut poikettua baarikierroksen jälkeen.

Ennen baarikierrosta ehdin kävellä lyhyen kierroksen kaupungilla. Siitä sitten poikkesin tuopeilla paikallisella panimolla sekä neuvostoliittojaisessa Tupolev Tu-104 lentokoneessa. Tämä jälkimmäinen oli ennen vain puolue-eliitille avoin baari. Nyt siellä ei ollut juuri ketään, mutta neuvostonostalgian pystyi kuitenkin näkemään.

Juna vie jo Olomoucia kohti ja matkakin on jo voiton puolella. Juuri nyt pysähdyttiin Česká Třebován asemalle, joten Böömin puolella vielä ollaan. Prahassa vietin lähes tarkalleen 24 tuntia. Lopussa tuli ylimääräinen tunti kun en saanut Pendolinoon lippua. Ja on muuten tämä tavallinenkin pikajuna täynnä. Pardubicessä vaunuuni pölähti vielä joku Ostravalainen ala-asteikäisten tyttöjen jääkiekkojoukkue vanhempineen. Mitalit on kaulassa ja meininki sen verran iloista, että uneni loppuivat siihen.

Aamu alkoi kävelyllä Kaarlen sillan yli vanhaan kaupunkiin. Matkalla kävin myöskin Malá Stranan pään siltatornissa ihailemassa vielä hieman sumuisia maisemia. Sillan ylittäminen oli muutenkin sen verran verkkaista, että sen ylitettyäni oli hyvinkin lounasaika. Perinteinen annos nautaa, kermaista kastiketta, leipämykyjä, smetanaa ja karpalohilloa maistui, samoin palanpainikkeeksi tilatut Prazdrojt. Ravintola oli uuden kaupungin puolella Kaarlen aukiolla, missä luminen maisema ja etenkin uuden kaupungintalon torni näyttivät miellyttävältä.

Siitä sitten kävelin vanhan kaupungin torille. Siellä kiipesin taas vaihteeksi ylös, nyt vanhan raatihuoneen torniin. Maisemat sieltä olivat niin upeat, että ei voi kuin ihmetellä miksi en ole ennen käynyt. Kesällä varmasti jonot ja tungos ovat sietämättömiä. Nytkin jälkimmäinen oli aika paha.

Torilla alkoi myös huikoa, joten ostin kojusta annoksen mainioita perunapannukakkuja. Tunnelma torilla oli turisteista huolimatta aivan kohdallaan. Myös prahalaiset kohtaavat täällä.

Loppu valoisan aika kuluikin sitten kaupunkia kierrellessä. Luminen ja vähäturistinen Praha tuntuu oikein miellyttävältä paikalta. Joulumieli on läsnä kaikkialla, sillä jokaisella pienemmälläkin aukiolla on jouluisia kojuja ja usein myös joulukuusi, joista toiset tosin ovat muovisia. Lisäksi paikallinen tapa koristella joulukuusi poikkeaa aika merkittävästi suomalaisesta, ja tuntuu siksi vähän vieraalta. Toisaalta peruselementit eli glögin tyyppinen juoma ja piparkakut ovat aivan tuttuja. Suomalainen glögi tosin on parempaa kuin tämä paikallinen versio.

Reppu odotti vielä hostellilla, ja sen haettuani suuntasin ratikalla rautatieasemalle. Ratikkaa vaihdoin koskettavan kommunismin uhrien muistomerkin luona. Pimeässä keinovalaistuina oudot ihmishahmot näyttivät tavallistakin aavemaisemmilta.

Niin tosiaan, Prahassa ollaan vaikka vähältä piti. Jo matkalla metroasemalta hostellille pysähdyin Malá Stranan aukiolle ja ostin jouluisesta kojusta mainiota kuumaa inkiväärijuomaa. Tunnelma oli siis heti kohdallaan.

Ei siitä vain mihinkään pääse, että täällä sitä viihtyy ihan niin usein kun tänne pystyy tulemaan. Arkkitehtuuri, olut ja ruoka ovat niitä konkreettisia selityksiä, mutta jollakin selittämättömällä tavalla vain pidän tästä kaupungista, tästä maasta ja näistä ihmisistä ihan älyttömän paljon. Tällä reissulla uutena juttuna on se että täällä on lunta, ja paljon onkin. Pakkanenkin laskee iltaisin alle kymmenen asteen.

Malá Stranassa olevalta hostelliltani kävelin Kaarlen siltaa pitkin vanhaan kaupunkiin myöhäiselle illalliselle vanhaan tuttuun ravintolaani. Kaarlen sillalla positiivinen yllätys oli se, että turisteille krääsää myyvät kauppiaat loistivat poissaolollaan. Myös ihmisiä (turisteja) oli harvinaisen vähän, joten silta oli harvinaisen miellyttävä paikka.

Ruokailun jälkeen poikkesin maailman parhaassa pubissa. Ilokseni totesin, että se on ennallaan. Henkilökunnassakaan ei näyttänyt tapahtuneen muutoksia. Huone oli täynnä iloisia prahalaisia ikähaitarilla 30-60. Tai no sanotaan että useimmat osuivat tuohon haarukkaan. Olut virtasi entiseen malliin ja sitä kannettiin automaattisesti lisää niin kauan kunnes erikseen pyytää lopettamaan. Loistavan lisänsä toi myös duetto, joka soitti ikivihreitä haitarilla ja isolla vaskipuhaltimella. Kaikkia ikivihreitä en tunnistanut, en varsinkaan niitä joiden mukana väki lauloi tsekiksi.

Ehdin poiketa myös vanhan kaupungin torilla, joka sekin oli saanut jouluisen ilmeen kuusineen ja myyntikojuineen. Tällä kertaa valitsin juomakseni paikallista hehkuviiniä. Hyvää oli, mutta sormet kyllä jäätyivät tulikuumasta mukista huolimatta.

Myöhemmin illan päätteeksi kävelin takaisin Malá Stranaan Kaarlen siltaa pitkin. Nyt sain kävellä pitkän sillan päästä päähän käytännössä aivan yksin. Tunnelma oli aika maaginen, mitä lisäsi sekin, että Prahan linnaa ja muita sillan ympäristön rakennuksia valaisevat spotit eivät olleet enää päällä.

Huomenna olisi sitten mahdollisuus nähdä luminen Praha päivänvalossa. Yöksi menen Olomouciin eli syvälle Määriin asti, mutta en ole vielä päättänyt, mihin aikaan hyppään junaan. Pimeän laskeuduttua kai.

Olen hyvin onnellinen siitä, että olen Prahassa. En vain siksi että rakastan tätä kaupunkia, vaan myös siksi että matka meinasi katketa heti alkuunsa.

Meinasi nimittäin pelti rytistä moottoritiellä. Ihan vain aineellisilla vahingoilla olisi selvitty ilman loistavia väistöliikkeitänikin, mutta kyllähän pelkkä peltikolarikin olisi saanut minut myöhästymään lennolta.

Tilanne lähti siitä, kun huomasin hälyytysajoneuvon lähestyvän takaa päin. Päätin varmuuden vuoksi hidastaa, ja päästin ambulanssin ohitseni normaalisti vasemmalta. Kaikki hyvin.

Sitä en sitten osannutkaan ennakoida, että ambulanssi etsi kaistojen välissä olevasta aidasta katkosta, josta voisi tehdä U-käännöksen. Ajokeli oli aivan hirveä, ja vasemmalle kaistalle pysähtynyt ambulanssi ja sen takana olleet autot hukkuivat lumipyryyn. Kun vihdoin havaitsin tilanteen, oli pahasti myöhäistä. Vedin liinat kiinni, mutta tien pinta oli niin liukas että juuri mitään ei tapahtunut.

Oli senteistä kiinni, että sain käännettyä auton vasemmalle penkkaan ajamatta edellä olevan henkilöauton perään. Tämä liike sitten sai minut suoralle törmäyskurssille edellä mainitun aidan kanssa. Lisäksi ambulanssi oli poikittain edessäni niin, että suoraan ajamalla aidan ja sen välissä ei ollut aukkoa josta olisin mahtunut.

Onneksi ABS-jarrut pelasivat, ja sain auton vasen laita aitaa nuollen väistettyä sekä sen että ambulanssin. Lumi vain pöllysi kun kynsin syvää hankea. Pysähdyttyäni ne kaksi henkilöautoa ohittivat minut oikealta ja peräpeilistäni näin loittonevan ambulanssin perävalot. Totesin pelastuneeni, ja että ei sitä kai muuta voi tehdä kuin jatkaa matkaa. Tärinästä huolimatta.

Ne työtehtävät, jotka päätin hoitaa bussille kiiruhtamisen sijaan, olisin kyllä kironnut alimpaan helvettiin jos tuossa olisi auto romuksi mennyt. Matkan peruuntumisesta nyt puhumattakaan.

Jos on blogin pitäminen jäänyt vähemmälle vuonna 2010, niin niin on kyllä valokuvaaminenkin. Toistaiseksi tänä vuonna talteen on jäänyt "vain" 2853 kuvaa. Tilastot aiemmilta vuosilta ovat:

2009: 6976
2008: 8024
2007: 7829

Noilla määrillä ei kyllä ole ihme että pokkarit ovat olleet minulla melkoista kulutustavaraa.

En ole ihan hirveästi ehtinyt tänä talvena ulkoilla, mutta kyllä minä sitten vain pidän pakkaskeleistä. Jotenkin siitä saa virtaa. Mitä sitä kylmästä valittelemaan, sitä varten on keksitty talvivaatteet.

Viikonloppua ja itsenäisyyspäivää vietän Prahassa ja Olomoucissa. Siellä tosin 6.12. tunnetaan paremmin Pyhän Nikolauksen päivänä tai paikallisesti ihan vain Mikuláš., jonka aatto on käsittääkseni erityinen juhlapäivä. Pian selviää, mitä se käytännössä tarkoittaa. Sen tiedän kokemuksesta, että Tsekissä joulutorit ovat harvinaisen tunnelmallisia, ja hehkuviiniä ja muita kuumia juomia juodaan ulkosalla yötä myöden. Tällä kertaa Tsekissäkin on odotettavissa pakkaskelejä. Verkkokameroiden perusteella Prahassa on lunta maassa reippaanlaisesti. En olekaan ennen nähnyt lumista Prahaa, joten olen aika innostunut reissuun lähdöstä.