Tänään olin kirjaimellisesti heikossa hapessa. Nousimme nimittäin 3842 metrin korkeuteen Aiguille du Midi -huipulle, joka on 8 kilometrin päässä Mont Blancista. Olo oli loppua kohden kuin joinakin sunnuntaiaamuina: päätä särki ja oksetti. Vaan oli se sen arvoista. Maisemat olivat mahtavat, aurinko kun paistoi tänäänkin pilvettömältä taivaalta. Chamonix'n ympäristössä taitaa muutenkin olla Ranskan jylhimmät alppimaisemat. Insinöörimieltä toki myös lämmitti ajatella, millainen insinööritaidon näyte gondoolien ja muiden rakennelmien pystyttäminen on aikanaan 50-luvulla ollut.

Toinen laskupäivä Portes du Soleilissa menossa, ja ainakin toistaiseksi olen pysynyt ehjänä. Kelit on mahtavat: sopiva pikkupakkanen ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Lunta saisi olla toki enemmän, mutta kyllä täällä laskemaan pääsee. Ja ne maisemat, voi veljet!

Majapaikkamme on Morzinessa, ja siellä on kyllä enemmän vanhan alppikylän tunnelmaa kuin Lonely Planet väittää. Myös oma tupamme on täynnä tunnelmaa. Eilen juhlistimme L:n syntymäpäivää samppanjalla ja racleteilla – se kun ei oikeana syntymäpäivänä enää 16-tuntiseksi venyneen tulomatkan jälkeen tuntunutkaan niin hyvältä idealta. Mutta se on eri tarina se, ja tuntuu tässä aurinkoterassilla istuessa kovin kaukaiselta jutulta.

Minkähän takia lasketellessa käy melkein aina niin, että jo ihan alkuvaiheessa alkaa miettiä, että homma alkaa jo hyvin riittää, mutta sitten viimeisellä tunnilla tulee hirveä innostus ja alkaa kovasti harmittaa kun aika loppuu kesken? Vai käykö muille koskaan samalla tavalla?

Harmi ettei tänään ollut yhtä komea auringonpaiste kuin eilen. Pakkasta oli toki tänäänkin komeat kymmenkunta astetta. On se talvi vaan kiva asia.

Kävin tänään viisumihaastattelussa USA:n suurlähetystössä. Matkalla mp3-soittimeni satunnaisvalinta valitsi soimaan Maija Vilkkumaan mainion version Sielun veljien kappaleesta Pohjois-Amerikka. Se jäi soimaan päähän, ja koitin olla lausekelematta sitä suurlähetystön odotushuoneessa. Näinhän se menee:

Kun sä lennät, uit tai kävelet suuren meren taa
siellä sua odottavat sikanaudat
Ne luulee että kaikki mikä liikkuu ulkopuolella niiden maan
popsii lapset, halkaisee Yhdysvaltain vaginan
Minä olen vihollinen, sinä olet vihollinen
Sylkevät päällemme ureaa
Se on komeaa, se on urheaa
Luulee että kaikki mikä liikkuu ulkopuolella niiden maan
on samanlainen nin kuin ne, siis perkele

Pohjois-Amerikan asukkaat ovat päättäneet tuhota maapallon
Pohjois-Amerikan asukkaat ovat päättäneet tuhota maapallon
Pohjois-Amerikan asukkaat ovat päättäneet tuhota maapallon
Pohjois-Amerikan asukkaat ovat päättäneet tuhota maapallon

Sanoitus on vuodelta 1987, mutta on kai edelleen ajankohtainen.

Saatiin miljoonan euron rahoitus kolmivuotiselle tutkimushankkeelle hakemuksella, jota olin mukana kirjoittamassa. Minun kirjoittamani osuus on toki vain pieni osa hakemuksesta. Kieltämättä nyt on taas hieman helpompi hengittää.

Eilen sain tuntea itseni tosi tärkeäksi. Lensin aamun ensimmäisellä koneella Arlandaan ja takaisin Tampereelle illan viimeisellä. Päivän vietin Upsalan yliopistolla: pidin seminaariesitelmän ja tutustuin paikalliseen kuva-analyysitutkimukseen. Sikäläisessä tutkimusryhmässä oli kyllä hieno yhdessä tekemisen meininki. Lounaalle mentiin koko porukalla, kun professori soitti kelloa merkiksi. Miten ruotsalaista! Toki lounaalle saisi mennä omia aikojaankin, mutta ilmeisesti yhteinen lounas koetaan porukassa tärkeäksi.

Upsalan tuomiokirkko on Pohjoismaiden suurin. Se olikin ensimmäinen pohjoismaalainen kirkko, joka tuntui vaikuttavalta pelkän kokonsa perusteella. Se tuntui jotenkin olevan väärässä paikassa, sillä sen kokoisia piti olla vain eteläisemmässä Euroopassa. Harmi vain etten lainkaan ehtinyt kaupungille valoisan aikaan. Päivä kun oli niin täynnä muuta ohjelmaa.

Seattlessa on kuulemma tänään satanut lunta. Tulisipa tännekin.

Tämä olisi varmasti myös jonkinlaista yleistietoa, mutta silti minusta oli hauska oppia, että vandaalit olivat germaanikansa joka, no, vandalisoi Rooman valtakuntaa 400-luvulla.

Tässä on vähän samaa ideaa kun Lindan taannoisen blogimerkinnän linkissä.

Marketissa oli henkilövaakoja lattialla komeassa rivissä, yksi kutakin myytävää mallia. Jäin miettimään, kuinka moni valitsee sen, joka näyttää pienintä lukemaa.