torstaina, huhtikuuta 23, 2009

Denveristä lähdettiin pohjoiseen, ja lämpötila on sen kuin noussut. Reitti kulki Wyomingin kaakkoisnurkan kautta Nebraskaan, joka olikin minulle uusi osavaltio. Täällä ei kyllä sitten paljon mitään olekaan: preeriaa preerian jälkeen, paikoin toki pelloiksi ja laidunmaiksi raivattuna. Maisemat ovat siis olleet pääasiassa aika tylsiä, varsinkin sen jälkeen kun Kalliovuoret poistuivat näkyvistä suunniilleen silloin kun poistuttiin Coloradosta reilun tunnin ajon jälkeen. Jokin viehätys tasaisessa ja liki asumattomassa preeriassa kuitenkin on. Taivas on sitä paitsi upean sininen, ja harvat pilvet ovat tosi alhaalla koska ollaan korkealla ylängöllä. Sini-kelta-vihreä värimaailma on varsin kaunis.

Varsinaiset kohteet olivat Scotts Bluff National Monument ja Chimney Rock. Molemmat ovat tasaisesta preeriasta erottuvia maamerkkejä Kansas Citystä Tyynenmeren rannalle vievän Oregon Trail -vankkurireitin varrella. Jälkimmäinen on jopa kuvattu Nebraskan state quarterissa, mutta kyllä se aika vaatimaton kohde on, sillä siellä ei ole mitään muuta kuin jännän muotoinen kivi, joka on itse asiassa aika pieni. Vaikka kyllähän savupiippu sen verran tunnistettava on, että sen tunnisti yli 20 mailin päässä Scotts Bluffilla vaikka emme siinä vaiheessa olleet nähneet kivestä muuta kuin kuvia. Sekin tuntui hölmöltä että Chimney Rockia piti tyytyä katsomaan aika kaukaa visitor centeriltä. Mitään kivelle vievää polkua ei ole. Siksi kivestä riitti yksi ainoa kuva, joka on tässä blogimerkinnässä Scotts Bluffin kuvien perässä.

Scotts Bluff sen sijaan oli odotuksia hienompi paikka. Alueella on useita hienoja korkeita kivimuodostelmia, jotka myös olivat 1800-luvun pioneereille tärkeä maamerkki. Me kävelimme korkeimman kiven päälle menevästä kahden ja puolen kilometrin polusta vain reilut puolet, koska aika oli kortilla, ja tuntui siltä etteivät maisemat kääntöpaikkaamme paremmaksi enää muuttuisi. Tasaista preeriaa oli silminkantamattomiin. Alkuperäinen suunnitelma oli itse asiassa ajaa kiven päälle, mutta se suunnitelma kariutui siihen, että alueella poltettiin preeriaa kontrolloidusti, ja palomiehet olivat sulkeneet tien. Minulle tosin jäi hieman epäselväksi, oliko kontrolloiduksi tarkoitettu palo hieman karannut käsistä. Aikamoinen tohina palomiehillä oli päällä.

Illaksi ajettiin Etelä-Dakotan puolelle Hot Springsiin, joten päivän uusien oravaltioiden saldoksi tuli kaksi. Nyt ollaan Black Hillsien eteläpäässä, joten täysin tasainen preeria on ainakin toistaiseksi taakse jäänyttä elämää. Kyllä siellä saatiinkin ajaa tuntitolkulla. Hot Springsin keskustassa on ihan hauskoja punatiilisiä rakennuksia, mutta ei tämä silti sovellu juuri muuhun kuin yöpymiseen. Kaupunkimaista tunnelmaa vähentää sekin, että rakennuksia on vain pääkadun toisella puolella, kun toisella puolella on joki, joka on niin pieni ettei siitäkään oikein ole tunnelman luojaksi.

keskiviikkona, huhtikuuta 22, 2009

Denveriin on nyt tutustuttu, ja sepä jätti itsestään yllättävän positiivisen kuvan. Keskustan pitkästä ostoskadusta on tehty leveä kävelykatu – oikein viihtyisää. Ja jos voimat loppuvat tai tulee kiire niin kuin minulle kävi, voi hypätä ilmaiseen hybridibussiin.

Aloitin kierrokseni kuitenkin osavaltion parlamenttitalolta, Denverhän on Coloradon pääkaupunki. State Capitol oli sitä perinteistä mallia joka löytyy melkein jokaisesta osavaltiosta, eli oikein hieno. Senaatin sessio olisi alkanut yhdeksältä, mutta en viitsinyt jäädä odottamaan. Talo kuhisi pukuja ja jakkupukuja.

Lopun aamun kiertelin siis Denverin keskustaa. Ostoskatu on siis ihan kiva, mutta juuri mutta täällä ei kaikesta päätellen ole. Historiallinen Larimer Square on ihan hieno, tosin se on enemmänkin kortteli kuin aukio. Myös viime vuosisadan alusta peräisin oleva Union Station on ihan komea.

Denveristä jäi mainitsematta, että siellä oli aivan sairaan kuuma. Lämpötila oli vain joitakin asteita yli kahdenkymmenen, mutta aurinko oli polttava. Siihen nähden oli jännää, että kevät ei ollut yhtä pitkällä kuin Seattlessa, esimerkiksi puissa ei ollut lehtiä. Toisaalta, vain muutama päivä aikaisemmin oli kuulemma satanut lunta niin että sitä oli jäänyt maahan. Mannermainen ilmasto tuntuu kummalliselta.

Tänä iltana lensin Denveriin, ja edessä on kolme päivää kansallispuistomatkailua. Työkaverini on ollut täällä konferenssissa, ja kunhan se on huomenna iltapäivällä ohi, suuntaamme auton nokan kohti pohjoista. Tämän yön vietän pummilla neljän tähden keskustahotellin lattialla, ja huomenna on muutama tunti aikaa tutustua Denverin keskustaan.

Seattlessa lähtiessä oli upea sää, ja osasin valita lentokoneesta ikkunapaikan siltä puolelta jolle tulivuoret näkyvät. Reitti kiersikin Mount Rainieria aivan kosketusetäisyydellä, ja kolme muutakin tulivuorta erottuivat muun vuoriston yläpuolella. Kaikki neljä vuorta näkyvätkin alimmassa vaakakuvassa. Myös metsän muuttuminen aavikoksi näkyi hienosti, kuten myös se miten Columbia-joen jälkeen aavikko tasoittuu ja on täynnä keinokastelun voimalla kasvavia peltoja. Nyt kun näihin alueisiin on tutustunut maasta käsin oikein kunnolla, niitä katselee ilmastakin ihan eri fiiliksellä.

Pimeää tuki jossakin lumihuippuisen Idahon yllä. Taivaalla ei ollut juurikaan pilviä, mutta maassa näkyi valoja vain harvakseltaan. Kyllä läntinen USA on sitten hieno paikka.

tiistaina, huhtikuuta 21, 2009

Tänään Seattlessa oli upea kesäpäivä, mutta koska minulla on käsillä viimeiset työpäivät, töistä pinnaaminen ei tullut kysymykseenkään. Kotiin lähdin noin tunti ennen auringonlaskua, ja kiersin Auroran sillan kautta, koska tiesien Mount Rainierin näkyvän sinne hienosti. Maisemat olivat muutenkin hienoja. Kuvissa näkyvät myös entinen kotitaloni sekä työpaikkani, kuten myös työpaikan läheinen Gas Works Park.

maanantaina, huhtikuuta 20, 2009

Sain viikonloppuna kuulla hyviltä amerikkalaisilta ystäviltäni, että aina kun tulen tänne Suomesta, minulla on paksu aksentti josta on joskus vaikea ottaa tolkkua, mutta se tasoittuu aina viikossa tai parissa. Olin aika hämmästynyt. Itselläni ei ole tästä mitään havaintoa. Puhuminen sinänsä tuntuu aina yhtä helpolta, joten kyse on nimenomaan vain aksentista.

Muutenkin oli viikonloppu on ollut erittäin hauska. Perjantainen The Valleyn keikka jätettiinkin lopulta väliin, ja tehtiin muuten vain baarikierros. Muuten kaikki meni mukavasti, mutta kaverini auton takaikkuna lyötiin mäsäksi ja takapenkillä ollut reppu lähti vorojen mukaan. Ihmeen rennosti kaveri tähän suhtautui. Kotiin ajeltiin tuulen vinkuessa ikkunassa.

Lauantainen Soundersien peli katsottiin baarissa keskustan stadionien vieressä olevassa baarissa. Paikkaa valittaessa kukaan ei huomannut tarkistaa, onko baseball-joukkue Marinersilla peli, ja olihan niillä. Lisäksi jalkapallostadionilla oli jokin motocross-tapahtuma, joten stadionien ympäristössä oli aika haasteellista löytää parkkipaikka. Meidän autokunnalla paikan löytäminen taisi kestää kolme varttia. Loppujen lopuksi paikanvalinta oli kuitenkin ihan onnistunut. Marinersien peli loppui kun Soundersin pelissä oli vielä toinen puoliaika kesken, ja baarimme ohi kulkeneiden baseballfanien ilmeet olivat aika hämmentyneitä. Osa tuli sisälle ja kommentoi että eivät ole ikinä nähneet mitään vastaavaa. Baseballfanit kun ovat yleensä varsinkin täällä lännessä sitä sorttia joka istuu hiljaa ja mutustaa hodaria.

Viimeinen Soundersien peli jonka tällä erää näen on sitten ensi viikonloppuna. Minulla on kausikortti – tai kuten täällä sanotaan season tickets, mikä tarkoittaa vihkosta jossa on erillinen paperilippu jokaiseen peliin. Olin jo aikonut lahjoittaa varmasti käyttämättä jäävät lippuni kannattajaporukalle huutokauppattavaksi, mutta siihenkin tuli lopulta muutos. Tapasin nimittäin pari viikkoa sitten kaverin, joka asuu tässä aivan lähelläni Fremontissa ja puhuu sujuvasti ruotsia oltuaan siellä lukioaikana vaihto-oppilaana ja myöhemmin yliopisto-opiskelijana. Kuulin juuri, että kaverilla ei ole kausikorttia ja yksittäisiä lippuja on hankala saada koska pelit myydään loppuun viikkoja etukäteen, joten lupaudin myymään hänelle kuuden pelin liput alkuperäiseen ostohintaan $16 per lippu.

lauantaina, huhtikuuta 18, 2009

Kirjoitin edelliseen blogimerkintään, että "ruuanlaiton lisäksi aion toki myös vielä tehdä töitä kotona." Todellakin. Päätin kirjoittaa tutkimussuunnitelman niin että se ehtii Suomeen tarkasteltavaksi ennen kuin perjantain työpäivä päättyi siellä. Aloitin puolilta öin ja olin valmis neljän aikaan. Ei paha. Sen jälkeen vietin tunnin verran sosiaalista elämää netissä ja hoitelin vielä muutaman muun työasian. Nukkumaan pääsin kuudelta, ja tänään työpäivä alkoin hieman ennen kahta. Tutkijan elämä on joskus tällaista.

Tänään työpäivä päättyy onneksi viimeistään kuudelta. Unohdin nimittäin eilisen blogimerkinnän huveista, että olen tänään menossa The Valleyn keikalle, ja kaverini hakee minut kotoani puoli seitsemältä. Bändi ei ole oma valinta, mutta eiköhän tuota kuuntele kun vaan muistan ottaa korvatulpat mukaan.

perjantaina, huhtikuuta 17, 2009

Minulla on vielä kolme varsinaista työpäivää jäljellä ennen kuin palaan Suomeen. Tällä viikolla onkin ollut menossa melkoinen loppurutistus. Koen tänään lähteväni aikaisin töistä kotiin kun kello ei ole vielä yhdeksääkään. Tosin suurin syy kotiinlähtöön on se, että kotona ei ole oikein ruokaa, ja ruokakauppa menee kiinni kymmeneltä. Ruuanlaiton lisäksi aion toki myös vielä tehdä töitä kotona.

Ensin työt, sitten huvit. Lauantaina on taas Soundersin peli ja ensi viikolla on kahden työpäivän päälle tiedossa kansallispuistomatkailua. Että ei tässä nyt toki ihan työnarkomaaniksi olla hurahdettu.

keskiviikkona, huhtikuuta 15, 2009

Työpaikan parvekkeelta on tullut kuvattua Lake Unionin yli keskustan suuntaan useita kertoja, ja useasti olen laittanut niitä kuvia blogiinkin. Tämä tämänpäiväinen on kuitenkin taas näyttämisen arvoinen. Työpaikan edessä on kanaalin varressa jonkinlainen telakka, ja nuo kuvassa etualalla näkyvät laivat ovat siinä telakalla tai ainakin sen lähellä. Lähes kaikkialla muualla Lake Unionin rannalla on asuntoveneitä, mutta Fremont oli ennen teollisuusaluetta, ja siitä on täällä vielä joitakin jäänteitä. Taustalla keskusta, Queen Annen kukkula ja sen takaa pilkistävä Space Needle ovat jotenkin eri maailmasta kuin tämä etuala.

maanantaina, huhtikuuta 13, 2009

Toinen tänään ensikuuntelussa ollut levy on PMMP:n uusi Veden varaan. Sen kuuntelun kanssa menikin sitten jo myöhään. Koko päivän kekskin kaikenlaista muuta tekemistä vältelläkseni levyjen kuuntelua. Minua nimittäin pelotti kovasti, että levyt olisivat pettymyksiä. Erityisesti PMMP:n levystä olin kuullut ennakkoon aika ristiriitaisia arvioita.

Voin kuitenkin ilokseni todeta, että PMMP:n levy kolahti heti ensimmäisellä kuuntelukerralla, ja välitön reaktio levyn loputtua oli aloittaa sen soittaminen uudelleen alusta. Se on vähän huono juttu sikäli että kello on yli yksi yöllä ja huomenna olisi tärkeä työpäivä. Levyä kuunnellessa tuli koko ajan sellainen olo, että pitäisi päästä keikalle. Harmi että näyttää siltä, että ensimmäinen tilaisuus tulee vasta heinäkuussa Tammerefesteillä.

Levyn vahvuus on taas kerran yleisen PMMP:mäisyyden lisäksi se, että sanoitukset ovat vahvoja ja vaikuttavia. Ja se että niitä on paljon. Uskomattoman paljon. Syksyllä olin Helsingissä PMMP:n keikalla ja Paula sekoili sanoissa, ja kysyi Miralta miksi pitää kirjoittaa niin paljon sanoja ettei muista niitä itsekään. Kappale taisi olla Matoja, jossa sanoja onkin enemmän kuin kokonaisella levyllisellä tyypillistä englanninkielistä top 40 -poppia.

Huomasin että PMMP on nyt toista viikkoa Suomen virallisen listan ykkönen ja että SMG nousi heti ensimmäisellä viikollaan kakkoseksi. Kumpikaan bändi ei ollut uransa alussa minkäänlaista valtavirtaa, mutta niin vain molemmat ovat minkäänlaisia kompromisseja tekemättä nousseet asemaan, jossa mikä tahansa uusi julkaisu nousee listan kärkisijoille. Suomi on aika hieno maa pop-musiikin ystävälle. Myyntitilastojen kärjessä on lähes aina hyvää musiikkia, kaikenmaailman idolseista huolimatta.
Viikonloppu sujui lähes suunnitellulla tavalla. Tosin tänään on satanut koko päivän, ja niinpä en ole käynyt ulkona koko päivänä. Onneksi tuli eilen käytyä pyöräilemässä. Lenkki oli vain kymmenen kilometriä, mutta oli sen verran kova kiire, että poljin sen sitäkin nopeampaan tahtiin. En pitänyt edes yhtä ainutta valokuvaupysähdystä, mikä kyllä johtui kiiren lisäksi siitä, että matkalla ei oikein ollut mitään kuvattavaa. Kanaalinvarren teollisuusalueet eivät ole kovin valokuvauksellisia.

Sinällään ulkona näyttää päivä päivältä mukavammalta ja mukavammalta. Melkein kaikissa puissa on ainakin jonkinlaiset silmut, ja monissa jo aivan suuret lehdetkin. Suomessakin taitaa olla kevät hyvällä mallilla kun palaan sinne, joten taas kerran on sellainen olo, että ilmaston kannalta olen olluttäällä ihan sopivaan aikaan. Tosin parin ensimmäisen viikon kylmät ja kosteat kelit olisin mielelläni vaihtanut Suomen kylmiin ja lumisiin keleihin.

Scandinavian Music Groupin uusi levy Palatkaa Pariisiin oli kuuntelussa vasta nyt sunnnuntai-iltana. Pidän levystä, pidän heti ensikuulemalta. Se on taas aika erilainen edelliseen levyyn verrattuna. Voisin kuvailla eroa niin, että Missä olet Laila? on soinut paljon autossa yksin ja porukalla matkustaessa, mutta Palatkaa Pariisiin soveltuu paremmin kuuneltavaksi iltaisin yksin kotona. Tuntuu siltä, että jokainen SMG:n levy on ollut tunnistettavasti samaa jatkumoa kuin edellinen SMG:n levy, mutta kuitenkin oleellisesti uudenlainen. Ja sen seurauksena ensimmäisellä levyllä Onnelliset kohtaa ja tällä viidennellä ei olekaan enää juuri mitään yhteistä.

Ainoa uuden levyn negatiivinen puoli on, että sillä ei ole mukana livenä suosikikseni tullutta kappaletta Ruotsiin ja takaisin. Toivottavasti se vielä joskus julkaistaan jossain muodossa. Sitä odotellessa pitää tyytyä kuuntelemaan 25.9. Vanhan keikalla pokkarilla kuvaamaani versiota. Kieltämättä tuo kappale ei kyllä olisi sopinutkaan tähän levykokonaisuuteen.