Sunnuntain ohjelmassa oli kaksi kohdetta Olympicin kansallispuistossa. Siitä tulikin pitkä päivä, sillä kotoa lähdettiin seitsemältä aamulla ja sinne palattiin puoli yhdentoista aikaan illalla. Olympicin niemimaalle suuntautuvat reissut tuntuvat aina pitkiltä ja raskailta, koska ajoa on aika paljon, ja sen lisäksi mennen tullen otetaan autolautta Puget Soundin yli, mikä aiheuttaa aina ylimääräistä odottelua ja ryytymistä. Mutta kyllä tämäkin reissu kannatti.

Reissun kääntöpiste ja ensimmäinen varsinainen kohde oli Hohin sademetsä, jossa olin käynyt viimeksi kesällä 2006, jolloin se että kaikki sademetsät eivät ole trooppisia oli vielä minulle täysin uusi asia. Perillä oltiin puoli yhden aikaan, viisi ja puoli tuntia kotoa lähdön jälkeen. Matka nyt ei ollut niin erityisen pitkä, mutta tiet ovat niemimaalla aika hitaita. Ja tokihan tuohon kuului aamiaistauko Port Angelesissa. Se olikin hirveä rasvapaukku, jonka jälkeen koko lopun päivää selvisi parilla banaanilla ja suklaapatukalla. Tai tietenkin kotona piti sitten iltapalaa vähän syödä.

Suurin osa matkasta oltiin oltu sateessa, ja matkalla tuli ääneenkin todettua, että ei kai se nyt ihme ole että sataa kun on menossa sadekauden aikaan sademetsään. Mutta kuinka ollakkaan, kun pääsimme perille, aurinko alkoi paistaa. Toki sademetsässä saatiin niskaan pari pientä sadekuuroakin, mutta suurimman osan aikaa parin mailin kävelyllä saatiin nauttia auringosta. Ja mikäs oli nauttiessa: sademetsä on upean näköistä. Muutama kauriskin oli tullut ihailemaan valtavia puita ja niistä roikkuvia sammalia.

Sademetsästä suunnattiin Tyynen valtameren rannalle Rialto Beachille, jossa käveltiin kolmen mailin edestakainen lenkki rantaviivaa pitkin. Ja taas kävi niin, että koko ajomatkan ajan satoi rankasti, mutta periltä löysimme sateettoman hiekkarannan. Pilvien välissä oli meren yllä jopa pieni pala sinistä taivasta, joka lopulta repesi auki niin, että paluumatkalla rannalla käveltiin mukavassa auringonpaisteessa. Laskuvesi oli rannalle tullessamme lähes alimillaan, joten tällä kertaa Tyyni valtameri ei näyttänyt kovin uhkaavalta. Rannalla olikin hyvin leppoisa keväinen tunnelma.

Päivän suurin yllätys oli se, että bongasimme rannan läheisestä joen suistosta valkopäämerikotkan (engl. bald eagle). Tämähän on USA:n kansallislintu. Ja komea lintu onkin. Minua on hieman harmittanut, että en ole päässyt näkemään valkopäämerikotkien suurta talvista evakkoa Washingtonissa, mutta nyt sentään vihdoin bongasin edes sen yhden yksilön. Sen verran kaukana se oli, että linnusta ottamaani valokuvaa en tähän kehtaa laittaa.