torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Kaikenlaisia vanhoja juttuja sitä netistä löytyy kun sattuu oikeat hakusanat. Seitsemässä vuodessa tekniikka on kehittynyt ja kasvot ovat uurtuneet. Tuon koko on ilmeisesti 800x600 pikseliä, aikoinaan siis helposti koko ruudullinen tai ainakin suurin osa ruudusta, nyt pieni nurkkaus selaimessa.

Kirjoituksia on muuten varmaankin paras suomalainen musiikkivideo ikinä.

keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Purjehtiminen on mukavaa: vaikka sitten vain järvellä keskellä Seattlea. Työkaveri kutsui osallistumaan leikkimieliseen Duck Dodge kisaan, eikä vastausta tarvinnut kauaa miettiä. Harmi etten tullut kuvanneeksi kisassa kierrettäviä poijuja: osa niistä oli oikeasti kumiankkoja! Me emme varsinaisesti kisanneet, kunhan ajelimme mukana joukon hännillä. En minäkään kyllä ottaisi kovin suuria riskejä kun ajellaan yksiön hintaisilla veneillä.

Kotimatkalla poikkesin ruokakaupassa. Kassaneitiä katsoessani jäin miettimään, että jos naisella on kimalteleva lävistyskoru rintojen välissä, katse saa kai pysähtyä siihen hetkeksi?

tiistaina, kesäkuuta 05, 2007

Tulipa eilen katsottua demokraattien vaaliväittely, ei tosin suorana vaan illan uusinnan bongasin. Väittelyn kohokohta on tässä (tai kontekstissaan tässä). Paljon muuta ei jäänyt käteen.

maanantaina, kesäkuuta 04, 2007

Fremontin sillan remontti on vihdoinkin lähes valmis, ja niinpä Waiting for the Interurban siirrettiin viime viikolla takaisin omalle paikalleen sillan läheisyyteen. Patsaan jujuna on se, että sitä saa kuka tahansa koristella vaatteiden ja muiden vastaavien lisäyksien avulla. Kuulemma kaikenlaisia ajankohtaisiin tapahtumiin liittyviä kannanottoja näkyy useinkin. Jään odottamaan.

Patsas itsessään on kannanotto siihen, että Seattlessa ei ole kunnon julkista liikennettä. Tuo Interurban oli kiskoilla liikkuva "pikaratikka", joka aloitti 1899 ja lopetti 1939 suurten maanteiden vietyä asiakkaat. Sen jälkeen Seattlessa ei olekaan nähty kiskoilla liikkuvaa paikallisliikennetä. Bussit sentään toimivat täällä ydinalueilla ihan kohtuullisesti – ja minulle taas hieman paremmin nyt kun bussit taas kulkevat Fremontin sillan kautta.

Vaikka tämä nyt on hieman vanhan toistoa, laitan tähän pari onnistunutta otosta muista Fremontin nähtävyyksistä. Viime kesänä kirjoittamani tarkemmat selitykset sille, mitä Lenin ja kylmän sodan aikainen ohjus tekevät naapurustossani, voi väijyä tuolta linkin takaa.

Fremontin peikkoa sen sijaan en ole muistaakseni aikaisemmin tänne näytille laittanut. Peikko asuu Auroran sillan alla. Se on se iso kahdeksankaistainen silta, joka on tässä ihan lähellä. Ihan kiltti peikko se on, vaikka onkin kaapannut kokonaien kuplavolkkarin kätensä alle. Nuo tyypit peikon edessä muuten harjoittelivat jotakin näytelmää, jonka ensi-ilta on samassa paikassa parin viikon päästä. On aika boheemia aluetta tämä mun kotiseutuni.

Taas kerran Iltalehden etusivu huutaa "Ampumadraama". Näitä otsikoita nähdessäni mieleeni tulee aina, että jos tapaus olisi USAsta, kaikki vain kommentoisivat, että sen siitä saa kun on niin höllät aselait. No, ei se mitään, minä menen uimarannalle.

Disclaimerit:
1) Suomussalmen tapaus on surullinen
2) USAssa olisi varaa tiukentaa aselakeja tuntuvasti

sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2007


Päivän ohjelma: vuori jolta puuttuu huippu. Kyseessä on siis Mount St. Helens, Kaskadien nuorin ja aktiivisin tulivuori, joka viimeksi purkautui isommin 18.5.1980. Tuhovoima oli silloin valtava, mikä tulee osittain selväksi pelkästään alueella vieraillessa. Tuota alla olevaa kuvaa voi muuten verrata edellisellä reissulla otettuun kuvaan: ei ollut silloin yhtä hyvä tuuri sään kanssa. Tänään ongelman oli lähinnä se, että lämpö kipusi ylhäälläkin yli 25 asteen, mikä alkaa näköjään olla suomalaiselle liikaa. Alemmassa kuvassa taasen näkyy puita, jotka kaasupurkaus lennätti mukanaan miten sattui. Hurjaa.


En ollut ennen tätä päivää tiennyt, että vuoden 1980 purkaus on ainoa tulivuorepurkaus, jota seismologit ovat modernina aikana päässeet tutkimaan. Siitä onkin kuulemma opittu paljon. Esimerkiksi oli yllättävää kuulla, että kun Mount St. Helens alkoi vuonna 1980 paisua, kukaan ei ollut ihan varma, mitä oli tapahtumassa. Asia kyllä selvisi, kun paisuma repesi, vuoren huippu levähti ympäristöönsä, ja alla oleva kaasun ja laavan sekoitus räjähti voimalla vaakasuoraan samaan suuntaan jonne huippu oli edellä vyörymässä. Kaasu kyllä ohitti huipun äkkiä, ja yhteinen tuhovaikutus oli käsittämätön. Alla olevassa kuvassa näkyy se mitä huipusta jäi jäljelle. Tai oikeastaan se sekä sen verran uutta huippua, joka on 27 vuodessa ehtinyt kertyä. Uusi terävä huippu on nykyarvion mukaan valmis noin 175 vuodessa, joten se jäänee multa näkemättä. Tänäänkin kraatterista nousi melkoisesti höyryä, mutta se ei taida oikein tuossa kuvassa näkyä. Alemmassa kuvassa taasen on pari kantoa, jotka jäivät jäljelle, kun räjähdys vei puut mennessään. Melkoisia puita ovat olleet, ja voi vain kuvitella, millainen voima ne on repäissyt. Etäisyyttä kraatteriin on tässä noin kahdeksan kilometriä.

Kotimatkalla poikkesin vielä Olympiassa, joka on Washingtonin pääkaupunki. Jokaisella osavaltiolla on oma kaksikamarinen parlamenttinsa, joten jossei muuta, niin ainakin parlamentin rakennus on yleensä jonkinlainen nähtävyys. Useimmiten rakennukset ovat aika samanlaisia kuin liittovaltion parlamentin rakennus Washington DC:ssä, niin tämäkin. Ilta-auringossa se näytti oikein kivalta. Jokin näissä minua noin yleisestikin viehättää. Nähtynä on vastaavat rakennukset Boisessa (Idaho), Salt Lake Cityssä (Utah), Austinissa (Teksas) ja Annapoliksessa (Maryland). Ohi pysähtymättä on tullut ajettua Baton Rougessa (Lousiana), Salemissa (Oregon) ja Sacramentossa (Kalifornia), mikä tavallaan vähän harmittaa.

Olympia osoittautui muutenkin ihan kivaksi paikaksi, ainakin lauantai-iltana iltayhdeksän ja -kymmenen välillä. Kaupungin kadut, kahvilat ja pubit tuntuivat olevan täynnä nuorta boheemin näköistä porukkaa. Itse päädyin frappucinolle kahvilaan, jossa nuorten opiskelijapoikien bändi (kolme kitaraa ja kaiutinkaapin rummuttaja) soitteli mukavaa rytmikästä musiikkia. Olin hieman yllättynyt siitä, että kaupungissa mitään oli, asukkaita kun on vain noin 40000. Ilmeisesti syypää on Evergreen State College, jonka alumni Matt Groening (The Simpsons) on kertonut: "I went to college in Olympia, Washington, a fine little progressive school called Evergreen State College, state-funded, no grades, no hard courses. I highly recommend it to all self-disciplined creative weirdoes."

keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007

Neljäs vierailuni San Franciscoon oli yhtä mukava kuin aiemmatkin, ja taaskin suunnittelen jo seuraavaa reissua. Kaupungissa on jotenkin eurooppalainen tunnelma: kadut ovat kapeita ja tunnelmallisia, julkinen liikenne toimii ja kaupungilla on keskusta, johon paikalliset tulevat tekemään muutakin kuin töitä. San Franciscossa voisikin melkein unohtaa olevansa Amerikassa. Hotellimmekin oli vähän samantyylinen kuin ne eurooppalaiset hostellit joissa olen yöpynyt. Se oli halpa ja sillä oli luonnetta. Yksi työkaverini kommentoikin tänään hauskasti, että "usually cheap American hotels have characters, not character". Niin joo, ja ikkunamme takaisella kapealla kadulla ajelivat raitiovaunut, jotka pitivät minut öisin hereillä. Siitäkin tuli jotenkin mieleen eräs prahalainen hostelli jossa olen muutaman kerran yöpynyt.

Menomatka laitettiin puoliksi: perjantaina töiden jälkeen ajettiin ensimmäiset 450 mailia Medfordiin lähelle Oregonin ja Kalifornian rajaa ja lauantaina loput 350 mailia perille. Matkan maisemallinen kohokohta oli lauantaiaamuinen kohtaaminen Mount Shastan kanssa. Komea vuori, kerta kaikkiaan. Se on yksi Kaskadien suurista tulivuorista, ja erottuu muiden tapaan yksinäisenä lumihuippuna. Muuten menomatkasta ei kyllä juuri jäänyt kerrottavaa, vaikka toki tienvarsimaisemat etenkin Kaliforniassa jaksoivat pitää mielen virkeänä. Oikeastaan matkanteko ei tuntunut lainkaan raskaalta. Ehkä meille kävi samoin kuin John Muirille, joka on kertonut omasta kohtaamisestaa Mount Shastan kanssa näin: "When I first caught sight of it I was 50 miles away and afoot, alone and weary. Yet all my blood turned to wine, and I have not been weary since."

Perille tultaessa ajatuksena oli napsia postikorttimaisemia Golden Gaten näköalapaikalta. Ilma kun oli mitä mainioin, pilvetön taivas ja lämpöä vähän liikaakin. San Franciscon erikoinen mikroilmasto muistui mieleeni, kun näin pilvet viisi mailia ennen Golden Gatea. Perillä odotti sakea sumu, tuikea tuuli ja hyytävä kylmyys. Kuvat kuitenkin otettiin. Tästä kelistä saatiinkin sitten nauttia lauantai ja sunnuntai eli koko se aika kun kaupungissa oltiin. Kuuluisa letkautushan menee näin: "The coldest winter I ever spent was a summer in San Francisco." En nyt jaksa tähän tarkemmin selittää, miten tuo mikroilmasto toimii, mutta se liittyy laaksossa olevaan kuumaan ilmaan ja siihen että Golden Gate on ainoa aukko josta merellä oleva kylmä ilma pääsee sisämaahan. Villin näköistä tuo kyllä oli, koska kuten meille myöhemmin selvisi, osuimme Golden Gatelle juuri silloin kuin sumu oli alkanut työntyä mereltä kaupunkiin.

Lauantaina kylläkään kelillä ei niin ollut väliä. Ulkona oltiin lähinnä matsin ajan, muuten oltiin lähipubissa pre- ja post-match pinteilla. Paikallisen Victoryn kannattajat ottivat meidät vastaan hyvinkin veljellisesti, eikä edes kotijoukkueen tappio aiheuttanut välillemme sen suurempia jännitteitä. Hämmästelivät toki sitä että olimme tulleet matsiin 14 tunnin ajomatkan takaa, mutta lupasivat loppuillasta tulla kesällä Seattleen. Siinä taisi kyllä useimpien osalta enemmänkin olut puhua.

Sunnuntaina sitten tehtiin kaikenlaisia San Franciscon kliseitä, ajeltiin Cable Careilla, lounastettiin Chinatownissa, katseltiin Alcatrazia eri kulmista ylhäältä ja alhaalta, ja niin edelleen. San Franciscon Chinatownissa on kyllä kiva kävellä kummallisia näkymiä ja tuoksuja ihmetellen. Kapeat (no, amerikkalaisittain) kadut ja väentungos luovat oivaa tunnelmaa, mikä kyllä puutuu täysin New Yorkin Chinatownista, Vancouverin tai Seattlen Chinatowneista nyt puhumattakaan.

Tälläkin kertaa näin San Franciscossa myös jotakin uutta. Hotellimme oli nimittäin Haight-Ashbury -alueella, siis alueella johon vuoden 1967 Summer of Love kulminoitui. Se on sen verran syrjemmässä, että on ollut tullut aiemmilla reissuilla siellä käyneeksi. Opaskirjani kertoo alueesta varsin osuvasti näin:

It's a nice neighborhood, the Haight-Ashbury. More colorful than most, more animated, a little more exuberant. But otherwise, just a nice, middle-class neighborhood. With a history. It's rather like a "woman with a past". She might be Suzie Homemaker now, but everyone whispers about her wild and unbridled days. People can't look at her clean and respectable public self without wondering if the wildcat still purrs within, and trying to imagine what libidinous days and nights she remembers.

Tykkäsin kyllä alueen viktoriaanisesta rakennustyylistä, ei sillä etteikö sitä muualtakin San Franciscosta löytyisi. Alueeta löytyi myös mainio mikropanimo, jonka oluita maisteltiin molempina iltoina, sekä erinomainen eritrealainen (!) ravintola, jossa syötiin sormin ja maisteltiin etiopialaista Harar-olutta.

Maanantaina pitikin sitten lähteä kotiin heti aamusta, joten luonnollisesti San Franciscon taivas oli sininen ja päivästä oli selvästi tulossa upea. Meillä oli aikaa lähinnä pysähtyä kuvaamaan Golden Gatea (jossa oli toki hieman pilvisempää kuin kaupungissa) ja myöhemmin pohjoisessa Mount Shastaa. Portlandin kohdalla näkyi sitten vielä terävähuippuinen Mount Hood ja huippunsa vuoden 1980 purkauksessa menettänyt Mount St. Helens. Enpä ollutkaan siitä aiemmin ajanut sellaisella kelillä että nuo näkyisivät molemmat yhtä aikaa. Valloittava näky, varsinkin kun auringonlasku värjäsi molemmat vuoret punaisiksi.

tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Kotona. Hyvä reissu: Seattle Sounders voitti värikkäiden vaiheiden jälkeen California Victoryn 1-2 noin 500 todellisen jalkapallon ystävän edessä. Kerron matkan vähemmän tärkeistä tapahtumista paremmalla ajalla. Nyt on takana 14 tuntia autossa istumista, ja oma sänky tuntuu aika hyvältä ajatukselta.

lauantaina, toukokuuta 26, 2007

Bensan hinta nousee täällä kesää kohti mentäessä huimaa vauhtia. Televisiossa neuvottiin eilen käyttämään auton ilmastointia vain tarvittaessa, sekin kun säästää bensaa. Ehkä olisi ollut hyvä miettiä sitä bensankulutusta jo autoa hankkiessa. Aika myöhään täällä on herätty siihen, että bensankulutus voisi olla yksi tekijiä autoa valittaessa. Nykyisin toki lähes kaikki automainokset kehuvat auton pientä bensankulutusta. Jotakin on tapahtumassa.

Nämä ajatukset pyörivät nyt mielessä, koska vietän Memorial Dayllä pidennetyn viikonlopun San Franciscossa. Ajoa tulee tuollaiset 2600 kilmetriä, joten bensan hinnalla on aika paljon merkitystä. Kaliforniassa keskimääräinen hinta on jo 1,05 taalaa litralta, joka alkaa olla jo melko lähellä Euroopan hintoja. Euroiksi tuota hintaa ei minusta ole mielekästä muuttaa, koska dollarin ostovoima on täällä suunnilleen sama kuin euron Europassa. Ja saan sitä paitsi palkkani dollareissa. Ja saan muuten niitä dollareita vähemmän kuin saisin Suomessa euroja.

torstaina, toukokuuta 24, 2007

Kantapubini happy hour on kyllä aika ässä. Juustohampurilainen, ranskalaiset ja tuoppi oman panimon mainiota olutta maksaa alle kahdeksan taalaa. Hyvää! Päivittäin klo 16-18 ja su-to klo 22-24. Matkaa kotoa kolme lyhyttä korttelia.