Neljäs vierailuni San Franciscoon oli yhtä mukava kuin aiemmatkin, ja taaskin suunnittelen jo seuraavaa reissua. Kaupungissa on jotenkin eurooppalainen tunnelma: kadut ovat kapeita ja tunnelmallisia, julkinen liikenne toimii ja kaupungilla on keskusta, johon paikalliset tulevat tekemään muutakin kuin töitä. San Franciscossa voisikin melkein unohtaa olevansa Amerikassa. Hotellimmekin oli vähän samantyylinen kuin ne eurooppalaiset hostellit joissa olen yöpynyt. Se oli halpa ja sillä oli luonnetta. Yksi työkaverini kommentoikin tänään hauskasti, että "usually cheap American hotels have characters, not character". Niin joo, ja ikkunamme takaisella kapealla kadulla ajelivat raitiovaunut, jotka pitivät minut öisin hereillä. Siitäkin tuli jotenkin mieleen eräs prahalainen hostelli jossa olen muutaman kerran yöpynyt.

Menomatka laitettiin puoliksi: perjantaina töiden jälkeen ajettiin ensimmäiset 450 mailia Medfordiin lähelle Oregonin ja Kalifornian rajaa ja lauantaina loput 350 mailia perille. Matkan maisemallinen kohokohta oli lauantaiaamuinen kohtaaminen Mount Shastan kanssa. Komea vuori, kerta kaikkiaan. Se on yksi Kaskadien suurista tulivuorista, ja erottuu muiden tapaan yksinäisenä lumihuippuna. Muuten menomatkasta ei kyllä juuri jäänyt kerrottavaa, vaikka toki tienvarsimaisemat etenkin Kaliforniassa jaksoivat pitää mielen virkeänä. Oikeastaan matkanteko ei tuntunut lainkaan raskaalta. Ehkä meille kävi samoin kuin John Muirille, joka on kertonut omasta kohtaamisestaa Mount Shastan kanssa näin: "When I first caught sight of it I was 50 miles away and afoot, alone and weary. Yet all my blood turned to wine, and I have not been weary since."

Perille tultaessa ajatuksena oli napsia postikorttimaisemia Golden Gaten näköalapaikalta. Ilma kun oli mitä mainioin, pilvetön taivas ja lämpöä vähän liikaakin. San Franciscon erikoinen mikroilmasto muistui mieleeni, kun näin pilvet viisi mailia ennen Golden Gatea. Perillä odotti sakea sumu, tuikea tuuli ja hyytävä kylmyys. Kuvat kuitenkin otettiin. Tästä kelistä saatiinkin sitten nauttia lauantai ja sunnuntai eli koko se aika kun kaupungissa oltiin. Kuuluisa letkautushan menee näin: "The coldest winter I ever spent was a summer in San Francisco." En nyt jaksa tähän tarkemmin selittää, miten tuo mikroilmasto toimii, mutta se liittyy laaksossa olevaan kuumaan ilmaan ja siihen että Golden Gate on ainoa aukko josta merellä oleva kylmä ilma pääsee sisämaahan. Villin näköistä tuo kyllä oli, koska kuten meille myöhemmin selvisi, osuimme Golden Gatelle juuri silloin kuin sumu oli alkanut työntyä mereltä kaupunkiin.

Lauantaina kylläkään kelillä ei niin ollut väliä. Ulkona oltiin lähinnä matsin ajan, muuten oltiin lähipubissa pre- ja post-match pinteilla. Paikallisen Victoryn kannattajat ottivat meidät vastaan hyvinkin veljellisesti, eikä edes kotijoukkueen tappio aiheuttanut välillemme sen suurempia jännitteitä. Hämmästelivät toki sitä että olimme tulleet matsiin 14 tunnin ajomatkan takaa, mutta lupasivat loppuillasta tulla kesällä Seattleen. Siinä taisi kyllä useimpien osalta enemmänkin olut puhua.

Sunnuntaina sitten tehtiin kaikenlaisia San Franciscon kliseitä, ajeltiin Cable Careilla, lounastettiin Chinatownissa, katseltiin Alcatrazia eri kulmista ylhäältä ja alhaalta, ja niin edelleen. San Franciscon Chinatownissa on kyllä kiva kävellä kummallisia näkymiä ja tuoksuja ihmetellen. Kapeat (no, amerikkalaisittain) kadut ja väentungos luovat oivaa tunnelmaa, mikä kyllä puutuu täysin New Yorkin Chinatownista, Vancouverin tai Seattlen Chinatowneista nyt puhumattakaan.

Tälläkin kertaa näin San Franciscossa myös jotakin uutta. Hotellimme oli nimittäin Haight-Ashbury -alueella, siis alueella johon vuoden 1967 Summer of Love kulminoitui. Se on sen verran syrjemmässä, että on ollut tullut aiemmilla reissuilla siellä käyneeksi. Opaskirjani kertoo alueesta varsin osuvasti näin:

It's a nice neighborhood, the Haight-Ashbury. More colorful than most, more animated, a little more exuberant. But otherwise, just a nice, middle-class neighborhood. With a history. It's rather like a "woman with a past". She might be Suzie Homemaker now, but everyone whispers about her wild and unbridled days. People can't look at her clean and respectable public self without wondering if the wildcat still purrs within, and trying to imagine what libidinous days and nights she remembers.

Tykkäsin kyllä alueen viktoriaanisesta rakennustyylistä, ei sillä etteikö sitä muualtakin San Franciscosta löytyisi. Alueeta löytyi myös mainio mikropanimo, jonka oluita maisteltiin molempina iltoina, sekä erinomainen eritrealainen (!) ravintola, jossa syötiin sormin ja maisteltiin etiopialaista Harar-olutta.

Maanantaina pitikin sitten lähteä kotiin heti aamusta, joten luonnollisesti San Franciscon taivas oli sininen ja päivästä oli selvästi tulossa upea. Meillä oli aikaa lähinnä pysähtyä kuvaamaan Golden Gatea (jossa oli toki hieman pilvisempää kuin kaupungissa) ja myöhemmin pohjoisessa Mount Shastaa. Portlandin kohdalla näkyi sitten vielä terävähuippuinen Mount Hood ja huippunsa vuoden 1980 purkauksessa menettänyt Mount St. Helens. Enpä ollutkaan siitä aiemmin ajanut sellaisella kelillä että nuo näkyisivät molemmat yhtä aikaa. Valloittava näky, varsinkin kun auringonlasku värjäsi molemmat vuoret punaisiksi.