kohokohdat olivat nekin varsin mieleenpainuvia, mutta kokonaisuus
muodostuu niista pienista asioista, jonka kauttaa kokee kulttuuria ja
kohtaa ihmisia.
Matka Beirutista Damaskokseen julkisilla liikennevalineilla vaikutti niin
monimutkaiselta, etta paatin ottaa Damaskoksen paan hostellin tarjoaman
privaattikyydin. Siihen kannusti sekin, etta hintaan kuului pysahdys
Anjarin raunioilla, jotka ovat UNESCOn maailmanperintolistalla. Mutta
ennen kuin sine asti paastiin, ehti tapahtua kaikenlaista.
Olin sopinut puhelimitse Damaskoksen paan kanssa, atta kyyti tulee klo 10.
No, ei tullut. Kun menin hostellin aulaan, respan kaveri totesti etta
kuskini oli soittanut olevansa puolisen tuntia myohassa. No, eipa siina
mitaan, Internet viihdytti.
Lopulta klo 11 kuski saapui. Kavi ilmi, etta meilla ei ollut yhteista
kielta, mika pikkuisen pisti mietteliaaksi. No, eipa siina mitaan,
hostellin respa tulkkasi, ja kaytiin lapi etta meilla on yhteneva kasitys
paivan suunnitelmista. Lisaksi kuski soitti viela Damaskuksen hostellille,
ja sielta sitten kerrottiin minulle englanniksi, etta taman kaverin
kyytiin voi menna. Eli matka. Tai siis "jalla", niin kuin taalla sanotaan.
Yhteisen kielen puutteesta huolimatta saimme tarkeimmat asiat kaytya lapi:
nimet, kansalaisuudet ja se etta minulla on Syyrian viisumi. Auttavasta
ranskan kielen taidostani oli apua. Ja autttava siis tarkoittaa reippaasti
alle sadan sanan aktiivista sanavarastoa, mutta passiivisestihan sita osaa
kaikenlaista.
Libanonilainen liikenne oli aivan jarkyttavaa. Tiessa ei ollut mitaan
kaistamerkintoja, ja kaikki ajoivat miten sattuu ja kovaa. Ruuhkassa
pujottelu oli henkeasalpaavaa, vaikka vauhtia oli niin vahan etta lahinna
peltikolari oli vaarana. Kuskini oli kylla taitava tassa touhussa,
puikahteli uskomattomista valeista. Ja tiehan olis siis jatkuvasti
vuoristotieta. Mutkissa ohittelu oli varsin liberaalia, mutta vahan oli
pakkokin, silla rekat hyytyivat makeen ihan tyystin.
Maisemat olivatkin kylla sitten mainiot. Ensimmaiset lumihuippuiset vuoret
tulivat esiin jo pian Beirutista lahdettyamme. Erityisen hieno oli nakyma
Bekaan laaksoon, ja tassa kohta kuski jopa pysahtyi jollekin
epamaaraiselle roskia taynna olevalle levennykselle. Aikamoista.
Alhaalla laaksossa kuski taasen ehdotti lounastaukoa aika epamaaraisen
nakoisella tienvarsisyottamolla. Ostamamme shawarmat osoittautuivat
kuitenkin aivan loistavan maukkaiksi. Ei edes tippaakaan hairinnyt se,
etta kuski jarjesti asian niin etta mina tarjosin. Hinta juomineen oli
yhteensa alle viisi euroa, joten mikapa siina.
Alussa mainitsemani Anjar on nimenomaan mainitussa Bekaan laaksossa. Upea
paikka. Nain talvella raunioita ymparoi lumihuippuiset vuoret, mika lisasi
kylla kokemuksen vaikuttavuutta. Sinallaan rauniot eivat ole ihan ne
kaikkein vaikuttavimmat, silla kovin suuria rakennelmia ei ole pystyssa.
Kaupungin levea romalaistyyppisten kaarien reunustama 20 metria levea
paakatu oli kuitenkin hyvin vaikuttava. Insinoorimieleni katyseli kaarien
rakennetta, ja totesi etta vaikka jo lukiossa laskettiin sita fysiikkaa
jonka perusteella kaaret pysyvat pystyssa, on se vaan ihme etta pysyvat.
Anjar on maailmanperintolistalla ilmeisesti siksi, etta se on
poikkeuksellinen esimekki varhaisesta muslimikaupungista. Se on rakennettu
islaminuskon varhaisina vuosina 700-luvulla, eika Levantin alueelta ole
ilmeisestikaan toista vastaavaa loytynyt. Toisin sanoen Anjar ei ehka ole
se vaikuttavin rauniokaupunki nailla main, mutta olipahan hyvin matkan
varrella, joten samapa se oli poiketa.
Kuskini oli erityisen mielissaan Anjarissa kaynnissa. Otti toistuvasti
puheeksi ja naytti aina peukalolla ylos. Han ei selvatikaan ollut kaynyt
siella aiemmin, silla ajo-ohjeita jouduttiin kysymaan matkalla useita
kertoja. Siinakin oli oma jannityksena, varsinkin kun arabityyliin kuuluu,
etta jutunjuurta sitten aina riitti kun ohjeita kysyttiin.
Pian Anjarin jalkeen oltiinkin jo rajalla. Kuski oli varannut minulle
seka Libanonia etta Syyriaa varten tarvittavat kupongit, ja homma meni
kylla varsin jouheasti. Kummallakaan puolella ei kaytannossa tarvinnut
jonottaa lainkaan. Libanonmin puolella ei kysytty mitaan, Syyrian
puolella kysyttiin jotakin yleisluontoisia kysymyksia matkasuunnitelmista.
Siina se. Seitseman kilometrin mittaisella rajavyohykkeella ei ollut
mitaan sen erityisempaa nahtavaa.
Ennen Syyrian rajaa poikettiin kuitenkin viela tax-free myymalassa.
Tarjolla olisi ollut kaikkea sita mita vaikkapa ruotsinlaivoilla on, mutta
jatin nama houkutukset valiin. Kuskini nappasi kuitenkin nelja kartonkia
tupakkaa. Lisaksi kyytiimme tuli yksi ylimaarainen matkustaja. Minulla ei
ole aavistustakaan, tunsivatko kuskini ja han toisensa entuudestaan.
Kun aloimme olla lahdella Damaskosta, pysahdyimme yllattaen tienvarteen.
Kuski soitti puhelun, ja pian laheisesta kerrostalosta tuli kaveri
autollemme. Tassa vaihessa tupakat vaihtoivat omistajaa, ja kuski taisi
kaaria ihan kivan voiton. Rajalta kyytiin otettu kaveri taasen osti
autosta nousematta pussillisen leipaa tien varressa kauppaa kayneelta
naiselta. Tarjosi minullekin yhden, mika kylla tulikin jo ihan tarpeeseen.
Hyvaakin oli.
Kaikkein erikoisinta oli, kun rajalta kyytiin otettu kaveri poistui
kyydista ihan vain moottoritien rampilla. Ehkapa han jai liftaamaan
jatkokyytia jonnekin muualle. Samalla paikalla oli toinekin kaveri
seisoskelemassa, joten ehka se oli sitten hyva paikka. Minusta se naytti
vahan turvattomalta, silla aidan ja kaistan valissa ei ollut mitaan kunnon
piennarta, ja rampilta maahan oli ihan kunnon pudotus.
Damaskokseen paastyamme jatimme auton vanhan kaupungin ulkopuolelle, mista
hostellin tyontekija haki minut. Vahan nolotti, etta en saanut kantaa
reppuani itse, mutta minkas teet. Damaskos nautti heti kerta kaikkiaan
upealta paikalta.
Damaskoshan on ollut asuttu jo 8000-10000 eea, ja on yksi pisimpaan
yhtajaksoisesti asutetuista paikoista maailmassa. Toki nykyiset
rakennukset eivat "ihan" noin vanhoja ole, mutta suuri osa vanhan
kaupungin rakennuksista on peraisin 1200-luvulta, ja ne ovat kuulemma
muuttuneet hammastyttavan vahan. Toki kirkot ja moskeija ovat viela
tatakin vanhempia. Katettu basaari on sekin suhteelliusen iakas, mutta ei
nmykymuodossaan yli sataa vuotta. Siella minua kiehtoivat eniten mausteet
ja vesipiiput.
Moskeijoista vaikuttavin on Umayyad-moskeija, joka on valmistunut jo
vuonna 715, ja on Mekkan ja Medinan moskeijoiden jalkeen tarkein moskeija
maailmassa. Ehdin moskeijalle juuri ennen auringon laskua, ja olin hyvin
vaikuttunut sen marmorilattiaisesta sisapihasta ja seinien valtavista
mosaiikeista. Jollakin tapaa sisapija on vain todella kaunis.
Siina se paiva sitten alkoikin olla. Nyt olen ollut hyvan aikaa
nettikahvilassa, ja seuraava liike olisi menna maistamaan syyrialaista
ruokaa. Hostellin on vanhan kaupungin kristittyjen kortteleissa eli Bab
Tumassa, joten voi olla etta valitsen tasta lahelta ravintolan, jossa voin
samalla testata syyrialaista olutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti