Kannattajien touhuista sen sijaan on. Tämä peli oli meidän kannattajaporukallemme se vieraspeli johon yritettiin saada mahdollisimman paljon väkeä. Ja se onnistui hyvin: vieraskannattajien katsomossa oli yli 200 henkeä, joista suurin osa oli sitä samaa porukkaa, jota tapaan Seattlessa kannattajakatsomossa. Suurin osa oli tehnyt matkan lentokoneella. Ehkä kymmenkunta oli tullut minun tapaan autolla.
Tuolla porukalla jo saa ihmeitä aikaan. Dominoimme stadionin äänimaailmaa suurimman osan ajasta. Ihme etteivät pelaajat vastanneet huuton. Oli nimittäin huonoin ja haluttomin esitys mitä tältä joukkueelta on nähty.
Pelin jälkeen murheita huuhdottiin kalifornialaiseen tapaan uima-altaalla. Melkein kaikillahan siinä nahka paloi, itse sentään osasin säästää itseni siltä. Siinä oli meidän ydinporukkaa, parikymmentä henkeä. Alkuun iloa ei irronnu niinku mistään, mutta kyllä se siitä sitten parani. Illalliselle mentiin porukalla Palo Altoon, ja siellä sitten taas kaikille alkoi muistua mieleen miten peli oli mennyt, ja aika murheellisia tyyppejä oli pöydän ympärillä.
Muuten Palo Alto oli ihan hyvä valinta. Se oli lähin kaupunki jolla on jonkinlainen keskusta. Hauskaa oli se, että minä olin vastuussa tästä ideasta kun muut eivät oikein tunteneet aluetta. 
Minä olin ollut alueella vuonna 2003 ihan ensimmäisellä USA:n matkallani. Silloinkin hotelli oli keskellä ei mitään Santa Clarassa, ja sieltä oli sitten pakko iltaisin ajella pikaratikalla viihtyisämpiä ympyröitä etsimään. Palo Alto jäi erityisesti mieleen, koska se on jännä yhdistelmä. Toisaalta siellä asuu monet alueen rikkaimmat ihmiset, mutta toisaalta sen vieressä on Stanfordin yliopisto, jolloin on pakko olla myös opiskelijabudjetille sopivia ravintoloita ja muita palveluita. Näimmekin ravintolaa etsiessämme Ferrarin parkissa pääkadulla, mutta söimme sen lähellä aivan pilkkahintaan. Matkalla nähtiin myös sen tasoisia omakotitaloja, että eipä löydy Seattlesta oikein mistään. Suomesta nyt puhumattakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti