sunnuntaina, toukokuuta 23, 2010

Olen aika onnekas että olen Dubrovnikissä. Aamulla en nimittäin herännyt viideltä soineeseen herätyskelloon. Enkä herännyt varttia myöhemmin soineeseenkaan. Onneksi kello 6:20 soineeseen torkkuhälyytykseen heräsin. Auto oli liikkeellä klo 6:35, ja syytä oli ollakin, sillä lento lähti Helsinki-Vantaalta klo 8:35. Parisen minuuttia jäi luppoaikaakin.

Dubrovnikin kauneus on häkellyttävää. Ensimmäisen kerran vanha kaupunki näkyi lentokoneesta, toisen kerran lentokenttäbussista. Koko vanha kaupunki on muurien ympäröimä, ja ylhäältä katsoen punaiset katot hallitsevat näkymää. Vahinko että aurinko ei aamupäivällä paistanut.

Hienointa täällä on se, että koko vanha kaupunki on täysin autoton. Arkkitehtuuri on hienoa ja yhtenäistä, eikä aivot tahdo käsittää silmiltä tulevaa signaalia. Sinisenä kimmeltävä Adrianmeri kruunaa tunnelman. Iltapäivällä nimittäin pilvetkin väistyivät auringon tieltä.

Päivä kului vain kaupungin katuja kierrellessä. Kapeista kujista ja asuinrakennuksista roikkuvista pyykeistä tulee mieleen viime syksyinen Napolin reissu, mutta muuten täällä on ihan toisenlaista, sillä kaupunki on tosi puhdas ja tuntuu hyvin turvalliselta.

Tippaakaan slaavilaiselta kaupunki ei kyllä tunnu. Pikemminkin tuntuu siltä kuin olisi Italiassa. Pizzaa myydään ihan kaikkialla, ja myös jäätelö on gelatoa. Ja sinne päin kaupungin arkkitehtuurikin on kallellaan.

Iltaa vietin hostellilta löytyneessä uusiseelantilais-australialaisessa seurassa. Ruokapaikaksi valikoitui bosnialainen ravintola. Juustolla täytetty vasikanpihvi oli varsin mainio, mutta talon viini oli kyllä aika mitäänsanomatonta.

lauantaina, toukokuuta 22, 2010

Pitäisi vissiin pakata, sillä lentokentälle pitää lähteä reilun neljän tunnin päästä. Reissuunlähtöä edeltävät työpäivät venyvät kyllä nykyisin aina ihan älyttömiksi. Vikana ei ole se että tekemistä on liikaa (vaikka onhan sitä), vaan se, että intoa tehdä töitä on liikaa. Nytkin harmittaa kun pitää lähteä Välimeren rannalla vaikka voisi tehdä vaikka mitä mielenkiintoista labrassa ja tietokoneella.

tiistaina, toukokuuta 18, 2010

Sunnuntai meni pääasiassa levätessä. Työviikko oli tuonut paljon univelkaa, ja lauantaina olin lähtenyt Raumalle lyhyiden yöunien jälkeen (kuvat on nyt muuten lisätty). Perjantain työpäivä kun oli päättynyt vasta lauantaina auringon noustessa. Oli aika erikoinen tunnelma kävellä työpaikalla autolle, kun tajusin että aurinko tosiaan nousee niin aikaisin, että jo neljältä alkaa olla melko valoisaa.

Sunnuntai pääsi käyntiin oikeastaan vasta kun illansuussa tarjosin kummipojalleni ja hänen äidilleen kyydin rautatieasemalta kotiinsa. Olivat olleet Helsingissä, ja poika kehui heti ensimmäiseksi, että oli nähnyt kivimiehet. Oli sitä muutakin mieleenpainuvaa koettu, ja taisikin olla loistava reissu, Kyyti oli helppo tarjota, koska olin muutenkin menossa samaan kaupunginosaan vanhempieni autotalliin. Ohjelmassa auton pesu ja kevätvahaus. Se on ihan kivaa hommaa, mutta vähän turhan myöhään meni, sillä ajelin kotiin illan jo pimentyessä.

Tiukka työtahti tuntuu jatkuvat tällä viikolla. Ihan piippuun ei auttaisi itseään ajaa, sillä olisi vähän tyhmää vain nukkua viikonloppuna Dubrovnikissa. Vaikka katsotaan nyt vielä estääkö Islannin tuhka tämän matkan.

lauantaina, toukokuuta 15, 2010

Harvoin sitä tulee käytyä kahdessa UNESCOn maailmanperintökohteessa samana päivänä. Varsinkin Suomessa.

Ihan ensimmäinen pysähdys oli kuitenkin Marskin salonkivaunu. Sehän seisoa möllöttää aika vaatimattoman oloisena valtatien 12 varrella hieman Vammalasta Tampereelle päin. Siitä olen ajanut ohi monen monituista kertaa, mutta en muista koska olisin pysähtynyt. Nyt siihen sattui ruokatauko. Olin lähtenyt kotoa ilman lounasta ihan vain siitä syystä että kotona ei ollut mitään syötävää, ja nälkä iski jo lyhyen ajon jälkeen. Kyseessähän on siis vaunu, jossa Mannerheim ja Hitler neuvottelivat 4.6.1942.

Siitä ajoinkin sitten Sammallahdenmäen hautaröykkiöalueelle, ainoana pysähdyksenä Raumaan kuuluvan Lapin kylän punainen puukirkko. Hautaröykkiöaluehan sijaitsee juuri Lapin kylän lähellä, joten melkein perillä oltiin jo tuossa vaiheessa. Sammallahdenmäki ei ole vähiten vaikuttava maailmanperintökohde jossa olen käynyt, mutta ei se kauaksi jää (vaatimattomin lienee Tugendhat Villa Brnossa Tsekissä). Eipä silti, metsässä ja kallioilla oli mukava kävellä, ja kyllähän kiviröykkiöt tavallaan ihan jänniä olivat.

Minun oli kuitenkin aivan mahdoton nähdä kiviröykkiöt 3500 vuotta vanhoina muinaismuistoina. Samannäköiset kivikasat voisivat olla yhtä hyvin viime vuonna koottuja; ja toisaalta mieleen tuli Virginiassa Shenandoahin kansallispuistossa näkemäni samankaltaiset kiviröykkiöt, joiden sanottiin olevan luonnon oma aikaansaannos. Toki Sammallahdenmäellä on pystytty radiohiiliajoituksella osoittamaan, että sinne on haudattu ihmisiä pronssikaudella, eli ei paikan aitoutta ole sinällään syytä epäillä.

Sammallahdenmäen polku on puolitoista kilometriä pitkä ja sinällään oikein sopiva. Siinä kyllä ehtii saada kiviröykkiöistä hyvinkin tarpeekseen, mutta lyhyempi vierailu olisi kuitenkin liian pinnallinen.

Sammallahdenmäeltä ajoin Raumalle. Vanhaan kaupunkiin tutustuminen on kyllä tehty helpoksi. Päätieltä on hannunvaakunalla varustettu opaste, ja siitä sitten on kolmen korttelin matka ilmaiselle parkkipaikalle, joka on Vanhan Rauman puutaloalueen reunalla. Vietin lopulta alueella nelisen tuntia, vaikken käynyt missään museossa tai muutenkaan tehnyt mitään sen erityisempää kuin kävelin kaduilla rakennuksia ihaillen. Raumaan tultaessa maantien varressa kyltissä muuten kehoitetaan Rauman murteella näin: "Ol niingon gotonas".

Tiesin kyllä että Vanha Rauma on hieno paikka, mutta kyllä sen vaikuttavuus vain pääsi hieman yllättämään. Hienointa on alueen yhtenäisyys, mutta toisaalta muutamat yksittäiset talot ovat paljon koristeellisempia kuin olisin osannut odottaa. On myös hienoa, että ihan jokaisella tavallisella asuinrakennuksellakin on nimi, joka on merkitty soikeaan talonnimikylttiin. Vanhimmat asuinrakennukset ovat ilmeisesti peräisin 1700-luvulta. Kaikken vanhin rakennus on toki 1500-luvun alusta peräisin oleva Pyhän Ristin Kirkko. Kaikki pakolliset nähtävyydet tuli toki nähtyä: vanha raatihuone, Suomen kapeimmaksi kaduksi mainitu Kitukränn, Pyhän kolminaisuuden kirkon rauniot (ei näy kuvissa) sekä koko joukko niitä erityisen hienoja puutaloja.

Lähes kaikki kadut kierrettyäni pistäydyin oluella torilla olevan kahvilan terassilla. Vakka-Suomen Panimon pilsner oli erinomaista, sopivan voimakkaasti humaloitua ja kirpakkaa. Oluen päälle tuli sitten nälkä, ja söin samassa paikassa mainion kanasalaatin. Vanhassa kaupungissa ei olisikaan ollut kovin monta muuta ruokapaikkavaihtoehtoa. Muutenkin kaupunki oli kyllä harvinaisen kuollut. Melkein kaikki kaupat olivat menneet kiinni jo aiemmin iltapäivällä, ja ihmisiä oli liikkeellä vain hyvin vähän. Mietin että Tampereen keskustassa on tällaisena lämpimänä kesälauantaina hirveä hulina ja vilinä; terassit ovat täynnä ja puistoissakin on väkeä. Raumalla ei ollut edes niitä terasseja joita täyttää. Sekin jolla olin oli pieni, muistaakseni vain kuusi pöytää. Ymmärrän nyt hyvin miksi minulle ovat raumalaiset kertoneet ja jopa tilittäneet, että se on pikkukaupunki jossa ei tapahdu mitään. Jotenkin Tampereen eläväisyyden ottaa itsestäänselvyytenä.

Pois ajaessa kyltti toivotti "luanigast reissu" ja kyllähän loppupäiväkin ihan mukavasti meni. Aurinko alkoi olla jo alhaalla, mutta poikkesin vielä Köyliössä katsomassa Lallin patsaan sekä Huittisissa keskiaikaisella kivikirkolla ja kaupungin oman pojan Risto Rytin patsaalla.

Juuri ennen kotiin tuloa bongasin vielä aivan mielettömän hienon auringonlaskun Näsijärven rannasta. Ajoitus osui nappiin, mutta toisaalta sen verran ilta alkoi viiletä, että kirosin Suomen kesän hitaita auringonlaskuja.

perjantaina, toukokuuta 14, 2010

Mökkeilykausikin tuli avattua torstaina. Olin aikonut tehdä koko päivän töitä, mutta neljän tunnin jälkeen hommat olivat jotenkin luontevassa vaiheessa, ja lisätekeminen olisi vienyt iltaan asti, ja niinpä päätin liittyä kummilasteni mukaan aloittamaan mökkeilykautta. Hyvä että liityin, sillä oli tosi mukava päivä. Neljävuotias sen parhaiten sanoi "mökillä on mukavaa kun on niin rauhallista".

Vuosikausia lähes tyhjillään olleella naapuritontilla on aloitettu rakennustyöt. Saapa nähdä millainen pirtti sinne alkaa nousta. Kummipoikaa tilanne ainakin miellyttää. Eilenkin pihaan tuli kahdesti traktori peräkärryn ja lastin kanssa, ja molemmilla kerroilla toimintaa tuli tarkkailla tiiviisti alusta loppuun.

Muuten keskityttiin omaan työmaahan hiekkalaatikolla. Ja tietenkin grillaamiseen.

keskiviikkona, toukokuuta 12, 2010


Tänään aloitin terassikauden Telakan mainiolla terassilla. Myös ruoka oli mainiota. Grillattua kanaa ja halloumia aiolikastikkeen ja salaatin kera. Mainiota.

Ennen terassia poikkesin – taas – levykaupassa. Siinä samalla päätin valokuvata Tuomiokirkkoa ja sen lähiympäristön taloja. Alkuillan auringossa kaikki näytti erityisen hienolta.