sunnuntaina, maaliskuuta 08, 2009

Ensimmäiset kaksi täyttä päivää Seattlessa ovat olleet varsin kiireisiä. Itse asiassa niin kiireisiä, että en toistaiseksi ole ehtinyt edes ruokakauppaan. Jääkaapissa on pelkkä vesikannu.

Perjantaiaamu alkoi vuokraisännän tapaamisella. Olen ollut hänen omistamissaan asunnoissa kahdella aiemmallakin Seattlen reissulla, mutta tätä ennen emme olleet edes tavanneet. Asunnon avaimet olen joka kerta saanut ovimaton alta ja sinne ne on myös lähtiessä jätetty, joten avainten takia ei ole tarvinnut tavata. Vuokranmaksu taasen on aiemmilla kerroilla hoitunut lähettämällä shekki postitse, vaikka mies on aina aluksi puhunut tulevansa käymään. Lopulta hän on vain sitten kuitenkin ollut niin kiireinen, että ei vain ole ehtinyt.

Asun nyt itse asiassa samassa rakennuksessa kuin jossa asuin ensimmäisellä Seattlen vierailullani liki kolme vuotta sitten. Täytyy myöntää, että asunto on vielä pienempi ja nuhjuisempi kuin mitä osasin muistaa. No, ei tuo juuri haittaa, koska en minä juurikaan kotona aikaa kuitenkaan vietä. Ainoa oikea puute on se, että sänky on hieman lyhyt. Kyllä sen kanssa toimeen tulee, mutta jos olisin vain kymmenenkin senttiä pidempi, se olisi jo oikeasti hankala. Ja minä en ole mitenkään erityisen pitkä.

Vuokran maksettuani kävelin työpaikalle. Kiersin tapaamassa ne ihmiset joiden kanssa töitä teen, mutta jetlagin takia tietokoneella ei kerta kaikkiaan voinut tehdä mitään keskittymistä vaativaa. Niinpä päätin lähteä polkupyöräostoksille. Kieltämättä päätökseen vaikutti sekin, että ulkona oli kerrassaan upea aurinkoinen päivä. Bussin ikkunasta ihailin sekä Kaskadeja että Olympian vuoria. Varsinkin Kaskadeja katsellessani ihmettelin, miten ne näyttivät niin paljon hienommilta kuin olin muistanut.

Pyöräostokset tehtyäni päivä alkoikin jo kääntyä iltaan. Olin sopinut, että tapaan erään kaverini hänen työpaikallaan keskustassa, josta sitten lähdettäisiin viettämään iltaa läheiseen pubiin. Ennen sitä pääsin kaverini työpaikalle jonnekin noin 20. kerrokseen. Tämän käynnin ainoa tarkoitus oli se, että pääsin valokuvaamaan ulkoterassilta, josta olikin taas vähän uudenlaisia seattlenäkymiä. Mount Bakerkin näkyi, mutta se tarttui kameran kennolle aika huonosti. Pubissa menkin sitten lopulta liki puoleen yöhön, mitä pidän aika hyvänä suorituksena ottaen huomioon miten paljon minua oli jo iltapäivällä väsyttänyt.

Tänään onkin sitten ollut ihan toisenlainen ilma: synkkää, harmaata ja erittäin kylmää. Jo aamulla satoi rakeita, mutta nyt illansuussa taivaalta tuli valkoista tavaraa siinä määrin, että se värjäsi paikoin maankin valkoiseksi. Tämä olikin ensimmäinen kerta kuin näin moisen ihmeen Seattlessa. Minun päiväni tosin meni sisätiloissa. Toistakymmentä miestä askarteli 11 metriä leveän ja 8 metriä korkean viestibannerin kanssa lähes seitsemän tuntia. Hetki siinä menee kun leikataan ja kiinnitetään 24 reilun metrin korkuista ja 5 kahden metrin korkuista kirjainta. Kuvia tästä voi nähdä vajaan kahden viikon päästä torstaina.

perjantaina, maaliskuuta 06, 2009

Kun kävelin tänään alkuillasta ulos lentokoneesta Seattlen lentoasemalla, tajusin kuinka paljon olen täällä rampannut. Kaikki kohtaamani lentoaseman työntekijät näyttivät nimittäin tutuilta. Sama mies on aina vastassa pyörätuolin kanssa heti portille vievässä putkessa, viiksekäs hoikka latino. Putken haaraumapaikassa taasen on aina sama ylipainoinen latinonainen, jolla on räikeä vaaleanpunainen huulipuna, vartioimassa että kaikki menevät oikeaan paikkaan. Myös maahantulotarkastuksessa on aina samat tutut ihmiset. Niin, tämä oli nyt kahdeksas kerta kun matkustin Suomesta Seattleen.

Maktan aikana taasen ihmettelin sitä, miten paljon pohjoisessa voi olla lunta ja vuoristoa. Reitti meni taasen reippaasti Islannin pohjoispuolelta, joten Grönlannin ja Kanadan koskemattomien erämaiden yllä vietettiin monta pitkää tuntia.

Mutta ehkä se kohokohta oli kuitenkin se, kun kännykkäni alkoi soida alle puoli tuntia sen jälkeen kun olin taas saanut paikallisen numeroni toimimaan. On hienoa olla näin tervetullut, ja amerikkalaisethan osaavat sen myös sanoin ilmaista. Ensimmäisen illan perinteitä vaalittiin toki suomalaisessa porukassa. Kantapubini hampurilainen ja olut maistuivat tauon jälkeen entistäkin paremmalta.

maanantaina, maaliskuuta 02, 2009

Olen myöhemmin tällä viikolla lähdössä kahden kuukauden ajaksi Seattleen, enkä ollenkaan osaa hahmottaa sitä, että matka on todellakin edessä. Tästä on tullut vähän turhankin rutiininomaista. Ei tarvitse paljon jännittää kun kaikki on niin läpikotaisin tuttua. Olen muistellut miltä tuntui kun olin vajaa kolme vuotta sitten lähdössä ensimmäiselle kolmen kuukauden Seattlen vierailulleni. Siinä on valtava ero. Olin silloin joka suhteessa hyvin, hyvin jännittynyt.

sunnuntaina, maaliskuuta 01, 2009

Totesin taannoin blogissa, että viime vuonna en tehnyt yhtään uutta bändilöytöä. No, nyt olen tehnyt, ja hankin levynkin. Kyseessä on Reginan Puutarhatrilogia. Elektroa ei levyhyllyssäni kovin paljoa muutenkaan kyllä ole.

En enää edes muista, miten alunperin päädyin Reginan Myspace-sivuille. Luultavasti luin tai kuulin jostakin heidän uuden levynsä ylistystä, ja päätin sitten tarkistaa miltä bändi kuullostaa. Siellä Myspacessa olevat neljä biisiä soivatkin sitten viime viikon aika taajaan korvissani, joten eilen oli pakko suunnata levykauppaan. Ensimmäisten kuuntelujen perusteella ihan koko levykin on varsin koukuttava. Tai siis repeatillahan se on soinut. Lisäksi video Tapaa minut aamulla on kerrassaan mainio. Youtubesta löytyy. Puutarhatrilogia on Reginan kolmas levy, joten täytyy ehkä tsekata ne kaksi ensimmäistäkin jossain vaiheessa.

Luulen että moni kuittaa Reginan pimputteluksi johon lauletaan päälle ärsyttävällä lässyttävällä naisäänellä. Ja ihan osuva kuvaushan tuo onkin – tietysti minusta on kun itse sen kirjoitin. Jollakin ihmeellisellä tavalla musiikki ja laulu luovat kuitenkin hienon kokonaisuudeen. Vähän toisella tavalla sovitettuina ja tuotettuina kappaleilla voisi olla paljon enemmänkin top40-tyyppistä hittipotentiaalia; onneksi niin ei ole tehty.

Erikoismaininnan saa levykotelo, jossa on käytetty retrohenkistä mustaa keskiosaa. Tarkoitan sitä osaa johon levy kiinnitetään. Näitä on minun levyhyllyyni tullut uusissa julkaisuissa viimeksi yli kymmenen vuotta sitten.

Reginan lisäksi levykaupasta tarttui mukaan Samuli Putron soololevy Elämä on juhla. Sekin on saanut ylistäviä arvosteluja. Levy myös nousi heti julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan kärkeen, vaikkei kyseessä ilmeisestikään ole mitään koko kansan listapoppia. Tätä en ole ehtinyt vielä kuunnella. Luvassa on käsittääkseni sen sorttista musiikkia, että teksteihin on syytä keskittyä jo ihan ensimmäisellä kuuntelukerralla, eikä siihen ole nyt oikein ollut aikaa. Tätäkin voi tietenkin kuunnella myös Myspacessa.

Viime viikolla Putro oli vieraana Kakkosen Musiikki-TV:ssä. Häntä ei oltu etukäteen varoitettu siitä, että ohjelmassa kerrottaisiin levyn listasijoitus. Kärkisijoituksen kuultuaan mies ei ensin tuntunut ymmärtävän mitä juuri oli kerrottu, ja kun lopulta ymmärsi, alkoi itkeä. Hieno hetki.

Ja Samuli Putrosta puheenollen, Zen Café näemmä sitten on koko tämänkin vuoden tauolla. Saapa nähdä palaako bändi enää koskaan.

lauantaina, helmikuuta 21, 2009

Olen jo kahden viikon päästä taas Seattlessa, ja koska minulla ei ole viisumia, pääsin tutustumaan amerikkalaisten uuteen ESTA-järjestelmään. Kyseessähän on tämä uusi kohuttu järjestelmä, jota USA:n viisumivapausohjelmassa (visa waiver program) mukana olevien maiden kansalaisten pitää käyttää, jos aikovat päästä maahan ilman viisumia. Ennen riitti sen vihreän lomakkeen (I-94W) täyttäminen lentokoneessa, mutta tammikuusta lähtien matkustuslupaa on pitänyt anoa ESTA-järjestelmästä viimeistään 72 tuntia ennen matkaan lähtöä.

Järjestelmää käytetään selaimella. Ainakaan kaltaisellani amerikkalaisiin systeemeihin tottuneella ihmisellä ei ole tuosta ainkaan nykymuodossaan pahaa sanottavaa. Järjestelmään syötetään ne samat tiedot kuin mitä ennen täytettiin lomakkeelle lentokoneessa, eikä ESTA:n käytöstä joudu ainakaan toistaiseksi maksamaan. Sinällään on jopa kätevämpää hoitaa tuo verkossa. Enkä minä tuosta maksustakaan niin huolissani jaksa olla, kunhan pitävät järjestelmän muuten kevyenä ja rutiininomaisena. Onhan sitä monella maalla kaikenlaisia turistiveroja jotka joutuu maahan tullessa maksamaan, ja nämähän ovat ihan pelkkää turistien rahastamista. Tässä tapauksessa maksu käsittääkseni perustuisi siihen periaatteesseen, että käyttäjät maksavat uusien järjestelmien käyttöönotosta koituneet kustannukset.

Hieman outoa minusta oli se, että järjestelmä kysyy lennon numeroa, mutta ei lentopäivämäärää. Ehkä se ei ole oleellista. Matkustuslupa on nyt sitten joka tapauksessa voimassa seuraavan kahden vuoden ajan. Matkustuslupa ei toki takaa maahanpääsyä.

Matkaa varten tarvitaan tietenkin dollareita. Nyt onkin sopivasti se aika vuodesta, jona pitää tehdä veroilmoitus USA:sta saaduista tuloista, ja se tietää aina rahantuloa. Ainakin minulta on nimittäin aina peritty aivan liian suuria ennakkopidätyksiä. Niinpä oli helppo motivoitua veroilmoituksen tekemiseen: tuskailin sähköisen veroilmoituksen lähetysvalmiiksi tänään. Rahojen pitäisikin olla amerikkalaisella tililläni kun kahden viikon päästä saavun USA:han, joten hieman nopeampi on sykli USA:ssa kuin Suomessa, jossa toukokuussa tehtävän veroilmoituksen palautukset saa tilille heti joulukuussa.

Ja totta tosiaan mukava noin 650 taalan pohjakassahan sieltä on tulossa. Itse asiassa tuloni olivat muuten täysin verottomia, mutta ennen aikojaan nostamastani eläkerahastosta meni kymmenen prosentin suuruinen rangaistusvero. Se on minusta aika kohtuullinen rangaistus ottaen huomioon, että tällaisen eläkerahaston saa nostaa ennen aikojaan ilman mitään sen erityisempää syytäkin.

maanantaina, tammikuuta 19, 2009

En nykyisin käy juuri koskaan nuorison tanssiravintoloissa, mutta kuluneen reilun kuukauden aikana olen päätynyt hieman vastentahtoisesti kahteen eri tamperelaiseen versioon. Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin, että näissä ravintoiloissa soitetaan samaa musiikkia kuin niissä soitettiin noin kymmenen vuotta sitten kun kävin niissä enemmän. Mitä näitä nyt on, Dr. Alban, Mr. President, Ace of Base ja niin edelleen; kyllä ainakin minun ikäiset lukijat tietävät. Tuntui kuin olisin hypännyt aikakoneeseen. Silloin 90-luvulla ravintoloissa oli toisinaan kasari-iltoja, mutta nyt taitaa joka ilta olla ysäri-ilta.

Mietin sitten, että olisikohan syy yksinkertaisesti se, että Suomessa valtavirran ravintolan pitää soittaa musiikkia, joka on kaikille tuttua. Nykyinen listamusiikki ei ole mitenkään erityisen tanssittavaa, joten on sitten kaivettu esiin nämä kymmenen vuoden takaiset eurodance-hirvitykset esiin. Vai?

keskiviikkona, tammikuuta 14, 2009

Vuosi alkoi komeassa pakkaskelissä, mutta harmillisesti sairastelin sen lähes kokonaan. Ainoa hyöty tästä oli se, että näinpähän auringonlaskut kun tuli oltua joka kerta kotona. Normaalistihan tietenkin tähän aikaan vuodesta ollaan vielä silloin töissä. Tuo alemmassa kuvassa näkyvä oli niin komea, että koko olohuoneeni värjäytyi oranssiksi.

tiistaina, tammikuuta 13, 2009

Mistä mahtaa johtua, että kun viettää kokonaisen päivän kotona, ei usein saa tehtyä mitään hyödyllistä? Olen taas viime aikoina huomannut, että tällaista pitää välttää viimeiseen asti. Jokaiselle päivälle pitää keksiä jotakin tekemistä, koska muuten ei tee mitään, vaikka kaikenlaista kotona tehtävää "sitten kun on aikaa" -tyyppistä tekemistä olisi vaikka kuinka paljon. Sitä voi helposti viettää kokonaisen päivän kotona television edessä sohvalla maikaillen ja aivottoman netissä surffaten, mutta sitten kun tulee normaalin työpäivän jälkeen väsyneenä kotiin, saakin ihmeesti tehtyä kotitöitä ja muuta sellaista. Mystistä.

Kohtasin viikonloppuna toisenkin mysteeriin jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä. Irtokarkkipussissa on nimittäin aina pahan makuisia karkkeja, jotka jäävät viimeisiksi, mutta jotka kuitenkin aina (tietenkin) tulee lopulta syödyksi. Miksi näin käy, vaikka jokainen karkkilajike tietenkin valitaan aina suurella huolella ja harkinnalla?

lauantaina, tammikuuta 10, 2009

Kaipa minäkin kun muutkin.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
- Kiipesin tulivuoren huipulle. Telttailin Teksasissa. Pesin oman auton itsepalvelupesulassa Los Angelesissa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
- Ei lupauksia kummalekaan vuodelle.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Kyllä.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Ei.

5. Missä maissa kävit?
- Tsekissä, Kanadassa, Meksikossa ja Ruotsissa. Asuin ensin USA:ssa, sitten Suomessa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2009, jota puuttui vuodesta 2008?
- Euroopanmatkailua.

7. Mitkä vuoden 2008 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
- Tämä on vissiin alunperin amerikkalainen kysely?

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
- Onnistuin kaiken hullunmyllyn keskellä pitämään kiinni siitä elämäntavasta josta nautin.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
- En kerro.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
- Eturistiside poikki vasemmasta polvesta. Lisäksi Toukokuussa kärsin aivan ennenkokemattoman kuumesairauden juuri kun olin tärkeällä työmatkalla Washington DC:ssä.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Webasto. On meinaan luksusta joka päivä.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
- Kummipojan.

13. Kenen käytös masensi?
- Ei varsinaisesti kenenkään.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Varmaankin asumiseen, vaikken erityisen kalliisti asukaan.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
- Läntisen USA:n luonnosta ja päivähaikeista. Kävin yhteensä 25 kansallispuistossa, ja siihen päälle vielä muut luontokohteet.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2008?
- Ai yksikö vain pitäisi todella nimetä?

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?

- Surullisempi. Mutta en minä surullinen ole.

b) laihempi vai lihavampi?
- En tiedä. Aika samoissa kai mennään.

c) rikkaampi vai köyhempi?
- Rikkaampi. Tänä vuonna oli hyvä tienata euroja ja kuluttaa dollareita.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
- Lukenut.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
- Lykännyt asioita myöhemmin tehtäväksi.

20. Kuinka vietit joulua?
- Lähimpien sukulaisten kanssa.

22. Rakastuitko vuonna 2008?
- En.

23. Kuinka monta yhden yön juttua?
- Eihän sitä nyt sinkkumies ilmankaan mielenterveyttään säilytä, mutta menee kuitenkin alueelle jota en halua kommentoida sen enempää.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
- ER.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
- En. Viha on kyllä suomenkielessä niin voimakas sana, että vaikea kuvitella miten voisinkaan.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- En tiedä oliko se paras, mutta uuden PMMP-kirjan luin ainakin nopeiten.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
- Viime vuonna ei tainnut olla yhtään uutta löytöä.

28. Mitä halusit ja sait?
- Muutin Suomeen.

29. Mitä halusit muttet saanut?
- Lehtijulkaisuja.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
- Across the Universe. Vaikka se julkaistiinkin jo 2007.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
- Heräsin teltassa aamuvarhaisella Big Bendin kansallipuistossa Teksasissa. Haikkasin Rio Granden vartta Santa Elenan kanjonissa USA:n ja Meksikon rajalla. Ajoin henki kurkussa mutkittelevaa ja kumpuilevaa El Camino del Rio -maantietä pitkin länttä kohti. Oivalsin että on syntymäpäiväni vasta kun puhelin löysi kentän ja alkoi piipata ensimmäisen kaupungin eli Presidion kohdalla.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
- Jos olisin stressannut vähemmän siitä, miten aika ei millään riitä kaikkeen.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2008?
- Housut ja t-paita. USA:n länsirannikolla pitää sopeutua rentoon pukeutumistyyliin.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
- Matkustelu.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
- Sähköinen äänestäminen Suomessa. Käsitäämättömän huono idea.

37. Ketä ikävöit?
- Kaukana asuvia kavereita. Niitä on nykyisin ihan liikaa.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
- Olisipa epämiellyttävää nimetä tähän joku vain yksi.

maanantaina, tammikuuta 05, 2009

Tulipa vastaan loistava toteamus:

"Anyone who believes exponential growth can go on forever in a finite world is either a madman or an economist."

Tämä on nyt ajankohtainen, sillä globaali talousjärjestelmä käsittääkseni perustuu talouden ikuiseen eksponentiaaliseen kasvuun. Lausunnon takana on Kenneth E. Boulding. Tällä ekonomistilla tuntuu olevan muutamia muitakin hauskoja lausuntoja.