muslimien pyhapaiva, joten tiesin etta kaupunki olisi todella hiljainen ja
lahes kaikki kaupat olisivat kiinni. Nain olikin, ja tunnelma oli aika
erikoinen. Kristityissa kortteleissa tosin kaupat olivat auki: niissa
vietetaan pyhapaivaa tietenkin vasta sunnuntaina.
Kavelyreitilleni osui myos se aukio, jolla vasta aivan hiljattain
osoitettiin mielta hallintoa vastaan. Olen katsonut Youtubesta
mielenosoitusvideon useita kertoja, joten tuntui aika hurjalta seisoa
samalla paikalla. Nyt siella tosin ei ollut ristinsielua. Jokin
oopositioryhma kyllakin antoin tanaan jonkinlaisen uudistuksia vaativan
lausuman. Tilanne on jollakin tapaa herkka, mutta sellainen tuntuma
minulla kuitenkin on, etta juuri kukaan ei halua riskeerata viimeisen
kymmenen vuoden aikana tapahtunutta positiivista kehitysta.
Jordaniassa taasen oli tanaankin suuri mielenosoitus samaan tapaan kuin on
ollut joka perjantai jo yli kahden kuukauden ajan. Mielenosoituksessa ei
kuitenkaan edelleenkaan tapahtunut vakivaltaisuuksia tai kuultu
vallankumousta vaativia iskulauseita. Voin siis varmasti menna
maanantaina Jordaniaan ihan huoletta.
Kavelyn teemaksi otin vanhan kaupungin portit. Niita on yhteens seitseman,
ja ne ovat siis ne kohdat joista vanhaan kaupunkiin paasee sisaan. Tosin
nykyisin muuri ei ole enaa aivan yhtenainen. Ehdin aamulla kayda kolmella
portilla, joista mieleenpainuvin oli Bab es-Salaama eli Rauhan portti. Sen
kohdalla nimittain Barada-joki virtaa aivan portin vieressa, ja paikka oli
ensimmainen nakemani jossa Barada-joki naytti mitenkaan miellyttavalta.
Barada-joen raamatullinen merkitys on se, etta apostoli Paavali on kastttu
siina. Myohemmin Paavali joutui pakenemaan Damaskoksesta kun juutalaiset
ottivat nokkiinsa siita etta han saarnasi Jeeskuksesta synagokassa. Eilen
nainkin sen ikkunan, josta Paavalin sanotaa paenneen. Toinen joen tarkea
merkitys on se, etta ainoa syyrialainen olut on nimetty sen mukaan.
Matkalla hostellille poikkesin viela Pyhan Marian kirkossa. Siella oli
juuri meneillaan jumalanpalvelus, joten tyydyin vain seuraamaan sita
hetken aikaa kirkon peralta.
Paivan varsinainen ohjelma oli kuitenkin paivaretki Bosraan. Se oli
aikoinaan Rooman valtakunnan Arabian provinssin paakaupunki, jossa on
ehkapa maailman parhaiten sailynyt roomalainen amfiteatteri. Olin sopinut
hostellin kautta kuskin, joten retki oli mahdollisimman helpoksi. Heti
autoon astuttuani huomioni kiinnittyi taustapeilista roikkuvaan pieneen
ristiin. Kuski tekikin ennen lahtoa ristinmerkin. Siunattu tasta matkasta
tulikin.
Matkalla ei pettymyksekseni kuitenkaan ollut juuri mitaan nahtavaa. Heti
Damaskoksen ulkopuolelle paastyamme esille tuli yksi lumihuippuinen vuori,
mutta juuri mainitsemisen arvoista matka ei sisaltanut. Tietysti
Damaskoksen asumalahioiden kerrostalot ja moskeijat olivat tavallaan
mielenkiintoisia, mutta jotenkin olin ajatellut etta luonnossa olisi
jotakin nahtavaa.
Roomalainen amfiteatteri sen sijaan osoittautui juuri niin hienoksi kuin
mita opaskirjat lupaavat. Vaikka se on valmistunut toisen vuosisadan
alussa, se on karsinyt uskomattoman pienia vaurioita. Olikin aivan helppo
kuvitella, millaista olisi ollut olla yleisossa liki 2000 vuotta sitten.
Teatteri onkin vahintaan yhta vaikuttava kuin Colosseum. Erona on vain se,
etta Bosrasta ei juuri kukaan ole edes kuullut.
No, on erona tietysti sekin, etta Colosseumilla pitaa itse kuvitella moni
oleellinen puuttuva osa paikalleen, kun taas Bosran amfiteatterilla kaikki
oleellinen on yha paikallaan. Sen liskasi etta katsomo ja nayttama olivat
vaikuttavia, oli hauska hauska kierrella katsomon takan olevia kaytavia ja
portaikkoja. Vuonna 634 alkaneen muslimivalla aikana teatterin ymparille
on viela rakennettu kaksi kerrosta linnoituksen muureja, ja nekin toivat
oman binhan lisansa.
Minulla vierahtikin amfiteateria tutkiessa kaksi tuntia niin ettei sita
huomannutkaan. Valilla vain istuin katsomossa ja kuvittelin liki 2000
vuoden takaista elamaa. Paikalle osui saman aikaisesti myos
koululaisryhma, ja lapset olivat hyvin innokaita ottamaan kontaktia.
Useimmat osasivat kysya nimeani ja kotimaatani, mutta toisten kanssa
pystyi juttelemaan pidemmastikin. Lisaksi lapset halusivat etta otan
heista valokuvia, ja toisaalta halusiva ottaa minusta kuvia. Mikas siina,
hauskaahan se oli.
Amfiteatterin lisaksi Bosrassa on roomalaisen kaupungin rauniot. Ne eivat
ole mitenkaan erityisen vaikuttavat, mutta toisaalta lahes ehjan
amfiteatterin jalkeen aika harvat rauniot ovat. Bosran raunioiden
kiinnostava piirre on kuitenkin se, etta ne ovat osa modernia kaupunkia.
Esimerkiksi pylvaiden reunustaman paakadun varrella on asutettuja taloja.
Ne tosin ovat selvasti roomalaisen kadun ylapuolella, silla ne on
rakennettu ennen kuin roomalaisen kadun mukulakiveys kaivettiin esiin.
Paakadulla olikin joukko poikia pelaamassa jalkapalloa. Samoin roomalaisen
kylpylan pihalta loytyi poikajoukko jalkapalloilemassa. He kayttivat lahes
2000 vuotta vahoja korinttilaispylvaita maalitolppina.
Lisaksi alueella on kaksi moskeijaa, joista toinen on rakennettu 700-luvun
alussa ja toinen 1000-luvulla. Ne ovat viela suunnilleen ehjia ja
kaytossa. Sen sijaan vuonna 512 valmistuneesta katedraalista ei ole
jaljella kuin rauniot. Lisaksi hieman kauempana on useita modernimpia
moskeijoita. Yksi paivan elamyksellisista hetkista oli se, kun naista
kaikista alkoi kuulua rukouskutsu. Niita kuunnellesani osuin paikkaa,
jossa pari poikaa myi mehua, joka puristettiin hedelmista tilauksesta.
Granaattiomenamehu olikin oikein maukasta, eika maksanutkaan kuin 100
puntaa eli noin puolitoista euroa.
Paluumatka menikin sitten pitkalti nukkuessa. Perilla Damaskoksessa osuin
Bab al-Sharqille eli Itaiselle portille auringonlaskun jalkeisena sinisena
hetekena. Poikkesin myos portin viereisessa armenialaisortodoksisessa
kirkossa seka laihesessa katolisessa kirkossa, jossa oli juuri alkamassa
jumalanpalvelus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti