Matka vuorilta Mzaarista takaisin Välimeren rannalle Beirutiin oli valoisan aikaan hyvin mielenkiintoinen. Vuoristomaisemat olivat hienoja, mutta paljon tätä kiinnostavampaa oli katsella tienvarren rakennuksia. Tosi moni oli jäänyt syystä tai toisesta rakentamatta loppuun, ja osassa oli saatu valmiiksi vain raamit niin että missään kerroksessa ei asuttu. En tiedä mistä on kyse, mutta väkisin tulee mieleen että osa luurangoista saattaa olla rakennettu ennen sisällissodan alkua, ja ovat sitten jääneet oman onnensa nojaan. Oli miten oli, surulliselta tuo näytti.

Beirut vaikutti ensi alkuun varsin kaoottiselta. Tulin perille ruuhka-aikaan, ja kuskilla oli hieman vaikeuksia löytää hostellini niin että tunnelma autossa alkoi jo kiristyä ennen kuin saimme paikalliselta riittävät ajo-ohjeet.

Hostellilta liikkeelle päästyäni olikin sitten jo pimeää. Niinpä päädyin vain pyörähtämään Place des Martyrsilla ihailemassa Mohammed al-Aminin moskeijaa, mista siirryin Gemmayzehin ravintola- ja baarialueella. Sieltä löytyikin useita viihtyisiä pieniä baareja. Tein pienen baarihyppelyn ja kävin syömässä erittäin maukkaan annoksen lammasta ja riisiä. Paikallinen ruoka saakin edelleen täydet pisteet.