Aamuherätys oli vaikea. Tosi vaikea. Vääntäydyin kuitenkin väkisin ylös niin että jo klo 10 minulla oli sukset jalassa. Laskettelukeskukseksi valitsin lukuisista vaihtoehdoista Altan. Hyvä valinta.

Altan erikoisuus on se, että siellä on yhä edelleen lumilaudat kiellettyjä. On niitä muitakin vielä muutama, mutta nimenomaan vain muutama. Ei minulla mitään sinänsä lautailijoita vastaan ole, mutta kyllä minä vain nautin laskea niin että kaikkien muiden laskijoiden liikkeet olivat ennustettavissa.

Utahin kuuluisa lumikin oli lämpimästä kevätpäivästä huolimatta loistavaa ja rinteet mahtavan tasaisia. Jotkut sanovat että möykkyisyys ja kumpareet ovat lauttaansa laahaavien osaamattomien lautailijoiden aiheuttamia. Tiedä häntä, mutta tänään siis sekä lautailijat että kumpareet loistivat poissaolollaan.

Tosin voihan se olla että Utahin loistava kuiva lumi ei vain paakkuunnu. Ero Whistlerin ja Washingtonin keväällä karseaan loskaan oli valtava. Laskupäivä olikin aivan loistava, kirkkaasti kauden paras. Se saattoi olla myös kauden viimeinen, mikä on vähän sääli, sillä tuntui siltä että kroppa oli tänään ensimmäistä kertaa täydessä laskuterässä. No, ehkä Himos on vielä toukokuun alussa auki. Washingtonin kevätloskaan en kyllä aio mennä.

Laskupäivän päälle ajoin, hullu kun olen, Moabiin reilun neljän tunnin päähän. Lumiset maisemat vaihtuivat kuumaan aavikkoon. Vielä nytkin iltayhdeltätoista ulkona on 23 astetta lämpöä.

Puolimatkan jaloittelupaikaksi osui Helper, Utah. Pikkukaupunki kukoisti satakunta vuotta sitten läheisen hiilikaivoksen ansiosta, mutta nyt keskusta on aika surullinen paikka. Suurin osa rakennuksista on tyhjillään ja moni tosi huonossa kunnossakin. Vanhojen kauppojen ja ravintoloiden kyltit ovat monin paikoin tallella, ja niiden tyylistä päätellen tämä kaupungin surkea jama on jatkunut vuosikymmeniä. Kyllä siellä silti edelleen asutaan ja keskustan ainoa ruokapaikka näytti olevan täynnä ihmisiä.

Illan päätteeksi ehdin vielä Moabissa iltapalalle paikalliseen panimoon. Juomaksi valitsin humalaiseksi kehutun Pale Alen. Eikä kehuttu turhaan. Olen hyvin vaikuttunut siitä, miten Utahissa osataan tehdä erittäin maukkaita oluita neljän prosentin alkoholipitoisuusrajasta huolimatta. Se on nimittäin oikeasti erittäin haastavaa. Tuo rajahan tosin koskee vain hanaoluita. Pulloissa ei ole rajoituksia. Tai on sikäli että ruokakaupassa raja on tuo neljä prosenttia, mutta viinakaupasta ja ravintoloista saa pullosta vahvempaakin olutta. Erityiseksi suosikikseni nousi Hop Rising Double IPA jossa oli humalaista makua älyttömästi ja sitä toisenlaista humalapotentiaalia tasan yhdeksän prosentin verran.