Tänään aamulla herätessäni päivän ohjelma oli heti selvä. Ulkona nimittäin ropisi sade, jolloin oli ilmeistä suorittaa se pakollinen museopäivä heti alta pois. Niinpä suurin osa päivästä meni Vatikaanin museossa ja Pietarinkirkossa.

Tänään tosiaan satoi melkein koko päivän, mutta silti olen tyytyväinen matkalle valitsemaani vuodenaikaan. On nimittäin saderiskistä huolimatta hienoa tulla tänne lämpimään Suomen pakkasesta. Sitä korosti vielä lähtöpäivänä Helsinki-Vantaan hieman sekaisin laittanut lievä lumimyrsky. Tällainen juuri alle 20 astetta on kaupunkilomalle suorastaan ihanteellinen. Kun nyt vain ei jatkossa niin paljon satelisi.

Paras puoli on kuitenkin turistien vähyys. Sain vain kävellä sisään Vatikaanin museoon, kun kesällä kahden tunnin jonotus on kai ihan normaalia. Kyllä väkeä silti ihan liikaa oli, Sikstiiniläiskappelissa jopa niin paljon ettei meinannut liikkumaan mahtua.

Mutta oli kyllä silti käymisen arvoinen paikka. Nähtävää on uskomaton määrä ja lähes kaikki on hienoa. Suurimman vaikutuksen minuun teki se, että lähes loputtoman aikaa liikuttiin huoneissa ja käytävissä, joissa seinien ja kattojen jokainen neliösentti oli osa maalausta ja lattiakin oli kuvioitu esimerkiksi mosaiikeilla.

Pietarinaukio teki vaikutuksen jo sen takia, että paikka näytti niin kertakaikkisen tutulta. Hieman tosin sen laidoilla olevat muutamat valtavat mainokset häiritsivät. Ne oli laitettu restaurointeja peittäviin lakanoihin eli eivät ne toki pysyviä olleet, mutta kyllä minua oudoksutti.

Itse kirkossa kiipesin ensimmäiseksi kupoliin. Toki suurin osa matkasta meni hissillä, mutta kyllä reilu 300 porrasta kupolin kapeilla käytävillä sekin tuntui ihan jo suoritukselta. Lopussa seinät olivat jo kovasti kallellaan ja molemmat olkapäät laahasivat seinää. En suosittele ahtaan paikan kammosta kärsiville! Maisemat olisivat toki olleet kirkkaalla kelillä paremmat.

Siitä olin aika yllättynyt, että kirkon katolta aivan kupolin vierestä löytyi pikkupurtavaa myyvä ravintola ja matkamuistomyymälä. Tulee mieleen kysymys eikö mikään ole enää pyhää.

Vatikaanista ehdin vielä keskustaan ja siellä muun muassa Pantheoniin. Se on Rooman vanhin rakennus: harvoinpa sitä on tullut käytyä 2000 vuotta sitten rakennetussa rakennuksessa. Tai siis ei koskaan ennen.

Päivän mittaan söin aina silloin tällöin pientä evästä vastaan tulleista leipomoista: voileipää, pizzaa ja sen sellaista. Niin ja tietysti gelatoa. Kaikkea kuitenkin vain sen verran, että koko ajan oli pieni nälkä iltaa varten. Olin nimittäin päättänyt syödä illalliseksi kaikki neljä ruokalajia. Ja kun tulin pimeän tultua hostellille lepäämään, nälkä oli jo kova. Kun lopulta pääsin syömään, se oli hirmuinen. Ja kyllä vaan oli nautinto. Jokaisella lautasellisella oli noin kolme makua, ja jokainen erottui terävästi. Siitä on suomalainen ruokaperinne kaukana.