Itse pelistä en taaskaan halua sanoa mitään. Joukkue on kriisissä. Olen siitä niin masentunut, että en kykene lähteä työntämään moottoritietä Seattleen. Niinpä päätin, että palaan vielä Etelä-Utahiin haikkaaamaan. Se on ainoa tapa saada tälle reissulle positiivinen loppu.
Stadionia täytyy kyllä kuitenkin kehua. Kyseinen Rio Tinto Stadium valmistui tälle kaudelle, ja on kyllä hieno paikka katsoa jalkapalloa. Kapasiteetti on karvan yli 20 000, joten mistään jättistadionista ei ole kyse. Mutta toimiva se on. Meidät oli laitettu yksille stadionin huonoimmista paikoista toiseen kerrokseen lähelle kulmaa, mutta silti sieltä näkin pelin aivan loistavasti. Ja lisäksi stadioni on pirun hyvän näköinen. Tällaisesta stadionista sadat eurooppalaiset maansa pääsarjassa pelaavat seurat voivat vain unelmoida.
Ennen peliä kävin pikaisesti katsomassa Salt Lake Cityn kaksi näkemisenarvoista paikkaa: State Capitolin ja Temple Squaren. Ensimmäisen edessä oli meneillään republikaanipoliitikkojen järjestämä poliittinen kokoontuminen, jossa protestoitiin sitä, miten paljon Utahissa on liittovaltioiden eri organisaatioiden omistamia maita, joiden käyttöä ja joilla liikkumista on rajoitettu. Paikalla oli joitakin satoja ihmisiä, ja puhujina oli kaiken tason poliitikkoja liittovaltion senaattorista lähtien. Aika hauska sattuma. Mieleni totisesti teki kertoa ihmisille, että olen tullut Suomesta asti Utahiin viettämään aikaa juuri näillä liittovaltion mailla.
Temple Square on siis mormonien pyhä paikka, jolla sijaitsee heidän ensimmäinen temppelinsä. Temppeli on kaunis, ei siitä voi muuta sanoa. Silti on pakko todeta, että minua huvittaa se, että aivan temppelin vieressä on kirkon hallintorakennus, joka on paljon isompi ja muutenkin harvinaisen ruma pilvenpiirtäjä. Alueella on joka tapauksessa aika jännä tunnelma, kun eri puolilta maailmaa tulleita siskoja näkyy kaikkialla, ja jokainen olisi valmis kierrättämään alueella ja samalla aloittamaan käännytystyön. Mitään painostusta ei kuitenkaan ole, vaan kohtelias "kiitos ei" uskotaan heti. Viime kerrallahan meidät löysi suomalainen sisar, jonka kierroksesta ei kehdannut kieltäytyä. Mormonit ovat muutenkin häiritsevän ystävällisiä ja suvaitsevaisia ihmisiä, mistä tottumaton hämääntyy. Opaskirjani varoittaa seuraavasti: "go to Temple Square on a night when there a few visitors and you may feel in danger of being nice-d to death".
Muuten Salt Lake Cityssä ei oikein ole mitään nähtävää tai tekemistä. Kaupunki tuntuu aivan pikkukaupungilta, mikä on hämmästyttävää kun alueella asuu kuitenkin yli miljoona ihmistä.
4 kommenttia:
Olihan tuolla myös pari ihan mielenkiintoista (ainakin jos on ekalla Amerikan matkallaan) pioneerien historiasta kertovaa museota.
Muistaakseni varsinainen Salt Lake City on asukasluvultaan vain Tampereen kokoinen kaupunki. Siitä se pikkukaupunkitunnelma.
Niin joo, matkaopas kyllä kehui noita museoita. Ei ehkä sitten kuitenkaan se mun juttu. Pioneerien historiasta oppii maastossakin. Vaikka ajamalla alas vuorenrinnettä vanhaa pioneerien tekemää vankkuripolkua pitkin, kuten tänään tein.
Salt Lake City toki on Tampereen kokoinen, mutta täysin yhtenäinen metropolialue on tuon pari miljoonaa. Siis alue, jossa kaupungin nimi aina välillä vaihtuu, mutta sitä ei voi tietää oikein mistään muusta kuin että paikallispoliisien autossa lukee Salt Lake Cityn sijaan Sandy tai Midvale. Ruutukaava siis jatkuu kaupungista toiseen, ei ole metsää välissä niin kuin Tampereelta naapurikuntiin mennessä. Ja silti keskusta on tuntuu jopa pinemmältä kuin Tampere.
Minä en nähnyt niitä teitä, mutta näin esimerkiksi pianon, jonka kuljettaminen oli käynyt ylivoimaiseksi. Se oli kaivettu hiekkaan ja haettu vuoden päästä.
Salt Lake Cityn asemakaavasta kuulin sellaista, että pääkadut on tehty sillä mielellä, että kahdeksat hevosvankkurit voivat käydä rinnakkain (neljät kumpaankin suuntaan). Hyvin kestävät moderninkin liikenteen ruuhkautumatta. Samanlainen suuruudenhulluus ohjasi Hämeensillan tekijöitäkin.
Aika hieno tuo pienotarina.
Olen kuullut asemakaavasta saman. Kadut on kyllä niin leveitä, että keskustasta on vaikea saada kovin viihtyisää. Pääkatu (Main Street) on sentään vähän kapeampi, ja sillä kulkeva pikaratikka saa sen tuntumaan muutenkin vähän tiiviimmältä.
Ajoin taas tänään etelästä moottoritietä Salt Lake Cityyn yöksi, ja siinä kuusikaistaista (molempiin suuntiin kuusi kaistaa) moottoritietä ajellessa taas ihmettelin, miten tällainen tie voi viedä pikkukaupunkiin. Se oli jopa täynnä autoja. Ja vastaava moottoritie kulkee keskustan ohi myös itä-länsi suuntaan. Jotenkin tämä ei vaan täsmää.
Lähetä kommentti