Varsinainen kesälomani on alkanut. Taas vaihteeksi ollaan tien päällä: road tripeistä on tullut lähes elämäntapa. Tällä kertaa teen matkaa yksin, mikä kyllä on omastanikin mielestäni aika hullua. Edessä on yli 5000 kilometriä. Ensimmäinen viikko on suunniteltu tarkkaan, loppu on vielä vähän auki. En edes ole ihan varma kuinka monta päivää käytän matkaan Salt Lake Citystä Seattleen. No, se on sen ajan murhe. Nyt ajetaan vielä ihan eri suuntaan, sillä kohteena on Sunnuntainen jalkapallo-ottelu San Jose Earthquakes vs. Seattle Sounders. Ja arvatkaapa mikä joukkue pelaa vierasottelun viikonpäästä lauantaina Salt Lake Cityssä. Väliin sitten haikkailua uskomattomissa maisemissa.

Päivä alkoi sillä että kävin hakemassa vuokra-auton Seattlen keskustasta. Olin vähän hölmö siinä, että en hakenut sitä jo edellisenä iltana. Jonossa kesti nimittäin tunti, ja sen tunnin olisi kyllä voinut olla matkallakin. No, paha mieli unohtui kun näin auton, sillä kerrankin kävi hyvin. Sain ilman lisämaksua luokkaa isomman auton kuin mitä olin varannut. Auto on lisäksi aivan upouusi: mittarissa oli aamulla vain 325 mailia. Toki kun kyseessä on amerikkalainen auto, Dodge Avenger, auto keinuu kuin laiva, siinä on pienempi kone kuin mitä koko ja paino edellyttäisi, ja vakionopeudensäädin ei pidä nopeutta lainkaan ylä- ja alamäissä. Mutta ei siinä siis mitään isoja vikoja ole. Penkki on mukava ja kaikki hallintalaiteet on kivasti käsillä. Lisäksi jos puhelimessa ja CD-levyillä olevat MP3:t alkavat kyllästyttää, voin kokeilla löytyisikö sateliittiradiosta jotain kuunneltavaa.

Tänään mittarin lukema sitten enemmän kuin tuplaantui, sillä lisämaileja kertyi 520 (835 km). Yötä olen Ashlandissa Oregonissa alle 20 mailin päässä Kalifornian rajasta. Hieman yllätten päivän ajomatka ei tuntunut oikein missään. Edes Portlandin ruuhkissa ei hajottanut, vaikka siellä 20 mailin matkaan meni yli tunti.


Päivän katkaisi mukavasti Silver Falls State Park Oregonin keskivaiheilla. Tämä osavaltion puisto voisi vaikuttavuutensa puolesta hyvin olla liittovaltionkin suojeluksessa, mutta Oregonissa on tainnut osavaltio ehtiä napata monta kohdetta suojelukseensa liittovaltion nenän edestä. Minulla oli aikaa käydä vain kolmella vesiputouksella, mutta paremmalla ajalla voisi kävellä kierrospolun, jonka varrella on kymmenen vesiputousta. Niistä korkein on 54 metrinen South Fall. Muut kuvien putoukset ovat Lower South Fall ja North Fall. Näillä ehti käydä kun aikaa oli parisen tuntia. Koko kierros olisi lähes 11 kilometriä. Toisaalta nämä olivat käsittääkseni ne hienoimmat putoukset.

Erityistä näissä vesiputouksissa on se, että polku kulkee kaikkien niiden takaa. U-kirjaimen mutoiselta polulta putoukset näkee lähes jokaisesta suunnasta. Lisäksi varsinkin North Fallin takana vulkaaniseen kiveen muodostunut luola on vaikuttava. Pelkkä koko sen jo tekisi, mutta itse putous kyllä kruunaa luolankin maagisuuden.

Oregonissa on paljon muitakin paikkoja, joissa voisi ja olisi hyvin voinut käydä. Ongelmana on vain ollut se, että Oregon on kuitenkin sen verran kaukana Seattlesta, että päiväreissuja sinne ei oikein pysty tekemään. Tai ainakin ne olisivat niin jäykkiä, että niitä ei halua tehdä niin kauan kun Washingtonissa on vielä nähtävää. Tämänpäiväiset putoukset olivat kuitenkin niin suuri positiivinen yllätys, että tulee väkisin mieleen, että useampia reissuja pitäisi tehdä.

Lopuksi poikkesin vielä Oregonin pääkaupungissa Salemissa State Capitolilla eli osavaltion parlamenttitalolla. Näitä on aina mukava bongata, ja erityisen mukavaa se on kun löytyy jotain tavallisesta poikkeavaa. Ja nyt löytyi: koska alkuperäinen paloi, Salemissa on poikkeuksellisen uusi, vuonna 1939 valmistunut parlamenttitalo.