Perjantaina YO-talon lauteilla soitti itselämpiävä basisti. Ensin soitti nimittäin Icon of Elegance ja sitten Scandinvian Music Group. Jälkimmäisessä bändissä huippujuristiksi siirtyneen Tommi Saarikiven jo kuusi vuotta sitten korvannut Anssi Växby nimittäin soittaa myös ensinmainitussa bassoa, sekä lisäksi laulaa yhdessä veljensä kanssa. Icons of Elegancen musiikki vastasi livenä niitä odotuksiani mitä vähäinen nettikuuntelu on vuosien varrella tuonut: musiikki oli mukavan kuuloista, mutta koukut puuttuivat. Tätä pitäisi varmaankin kuunnella levyltä ja ajatuksella, mutta eipä tämäkään keikka kuitenkaan ihan heti levykauppareissuun ole johtamassa. Erityismaininnan saa bändin kakkoskitaristi, joka istui tuolilla koko keikan ajan. Huikeana huipentumana hän nosti yhdessä kappaleessa kitaransa pystyyn. Tällaisesta "olen täällä vain töissä" -meiningistä minulle tuli elävästi mieleen loistava Pekka Gröhn, joka soittaa aina hammondiansa briljantisti, mutta näyttää koko ajan siltä kuin soittaminen ei voisi vähempää kiinnostaa.

SMG taasen oli juuri niin loistava kuin odotinkin. Bändi on nyt soittanut pari vuotta säännöllisesti isolla kokoonpanolla, ja sen totisesti kuulee. Hienoa on soittonsa.

Uuden levyn kanssa kiertävän bändin keikoilla eräs kiinnostava seikka on se, soitetaanko uudelta levyltä kaikki kappaleet, ja jos ei, mitkä jäävät pois. Tänään kaksi jäi kuulematta, Onni on perintöä ja Juhannus. Myös edellinen levy Missä olet Laila? soitettiin melko kattavasti, seitsemän biisiä taisi tältä tulla. Joisin viskin ja nousisin oli yllättäen ehkä tämän levyn biiseistä se kokokohta, joskin myös Lupaus kesästä rokkasi. Vieläkö soitan banjoa? tietenkin upposi yleisöön kuin lusikka kauniiseen käteen (sic) ja Lopulta olemme kuitenkin yksin hiljensi koko salin.

Tämä ei sitten jättänytkään paljon tilaa vanhoille suosikeille Minne katosi päivät ja 100 km Ouluun olivat ainoat kahden ensimmäisen levyn biisit, eikä kolmanneltakaan taidettu kuulla muita kuin Hölmö rakkaus ja Valmis.

En muuten usko että olisin ollut SMG:n keikalla jossa MKP:tä ei olisi kuultu. Terhi muisteli tätä kappaletta spiikatessaan SMG:n uran ihan ensimmäistä keikkaa, jolla MKP myös soitettiin. Sekin kaikka soitettiin YO-talolla, ja olin silloinkin paikalla. Terhin mukaan tuosta keikasta on paljon huonoja muistoja, mutta minulla ei ole kuin hyviä. Muistan, että Joel luonnehti silloin aikoinaan yleisön luomaa ilmapiiriä kannustavaksi. Ja siellähän me tosiaan taputettiin jokaiselle biisille, vaikka melkein aina meni jotakin pieleen, usein aika pahastikin. Esimerkiksi Ei mulle riitän taustanauha ei lähtenyt käyntiin ollenkaan, jolloin kappaleesta tuli aika, no, riisuttu.

Mutta pitkälle on tultu noista ajoista. Eipä ole taustanauhoja enää, eikä enää juuri mokaillakaan – ainakaan kiertueen ensimmäisten keikkojen jälkeen. Ja Minne katosi päivät on saanut uuden akustisen ja hidastempoisen muodon.