Tänä aamuna herätyskello soi klo 6 paikallista aikaa. Seattlessa kello oli tuolloin tuntia vähemmän, joten herääminen sattui aika paljon. Vaan ei auta. Tälle reissulle on suunniteltu paljon nähtävää ja kilometrejä.
Missoulasta lähdimme pohjoiseen kohti Glacierin kansallispuistoa, jossa Kalliovuorten luvataan olevan komeimmillaan. Ja kieltämättä maisemat olivat jopa tällaisena melko pilvisenä päivänä aika henkeäsalpaavat. Täällä vuorissa on massiivisia pystysuoria seiniä, jollaisia olen aiemmin nähnyt vain Kanadan Kalliovuorilla Banffin kansallispuistossa. Täällä niitä seinämiä vain on ihan kaikkialla, kun Banffissa seiniä oli harvakseltaan.
Päivän haikki lähti liikkeellä Loganin solasta, jonka länsipuolelta vedet valuvat Tyyneen valtamereen ja itäpuolelta Atlanttiin. Highline trailia seuraanneella haikilla saatiinkin sitten ihan kaikenlaista säätä. Lähtiessä oli puolipilvistä: osalle huipuista paistoi aurinko, mutta suurin osa oli pahasti pilvessä. Tuulensuojaisissa ja aurinkoisissa paikoissa tulikin nopeasti jopa sietämättömän kuuma. Parin tunnin kävelyn jälkeen saavuimme solaan, jossa sää yhtäkkiä muuttui. Solan takana satoi nimittäin kaatamalla vettä, mutta urheasti vain jatkoimme matkaa vaikka koko ympäristö oli laaksoa myöden sumussa. Lopulta vesisade muuttui lumisateeksi.
Kaikenlaista muutakin kansallispuistossa toki ehdittiin, mutta tyydyn tässä mainitsemaan vain tärkeimmät villieläinbongaukset. Vuoren rinteillä nähtiin suuri määrä paksusarvilampaita. Ne ovat aika jännän näköisiä otuksia, joten bongaus tuntui todella hienolta. Illan päätteeksi tehtiin kuitenkin se paras bongaus. Alimmassa kuvassa näkyvä mustakarhu oli vain noin 30 metrin päässä. Jotenkin tuollaista söpöä nallea ei osaa edes pelätä vaikka ehkä pitäisi.
Yötä ollaan St. Maryssa aivan puiston itärajalla. Ajoa kertyi kaikkine kiertelyineen 400 kilometriä. Huomenna oli tarkoitus mennä Kanadan puolelle Watertonin kansallispuistoon, mutta se ei nyt onnistukaan, koska en muistanut ottaa passia mukaan. Tämä on harmillinen juttu, sillä Waterton ja Glacier muodostavat yhdessä UNESCOn maailmanperintölistalla olevan Waterton-Glacier International Peace Parkin. Toisaalta täällä on ilmeisesti huomenna vieläkin pilvisempää kuin tänään, jolloin vuoristo ei ehkä ole se paras paikka olla. Nyt keskustellaan kuumeisesti siitä, mitä vaihtoehtoista ohjelmaa keksitään huomiselle. Jos olisi hyvä sää, täällä USA:n puoleisessa kansallispuistossakin olisi paljon nähtävää ja haikattavaa, mutta se ei nyt näytä olevan vaihtoehto. Puheissa on ollut jopa Yellowstoneen lähteminen. Sinne on ilmeisesti viiden tunnin ajomatka, mutta hieman arveluttaa tehdä näin hurjia suunnitelmia kun ei ole nettiä käytössä. Pelkän kartan perusteella kun ei ole selvää edes se, mitä kautta sinne kannattaisi ajaa. Ja on siinä sitten sekin, että sieltä on sitten Seattleen reippasti yli kymmenen tunnin ajo.
Missoulasta lähdimme pohjoiseen kohti Glacierin kansallispuistoa, jossa Kalliovuorten luvataan olevan komeimmillaan. Ja kieltämättä maisemat olivat jopa tällaisena melko pilvisenä päivänä aika henkeäsalpaavat. Täällä vuorissa on massiivisia pystysuoria seiniä, jollaisia olen aiemmin nähnyt vain Kanadan Kalliovuorilla Banffin kansallispuistossa. Täällä niitä seinämiä vain on ihan kaikkialla, kun Banffissa seiniä oli harvakseltaan.
Päivän haikki lähti liikkeellä Loganin solasta, jonka länsipuolelta vedet valuvat Tyyneen valtamereen ja itäpuolelta Atlanttiin. Highline trailia seuraanneella haikilla saatiinkin sitten ihan kaikenlaista säätä. Lähtiessä oli puolipilvistä: osalle huipuista paistoi aurinko, mutta suurin osa oli pahasti pilvessä. Tuulensuojaisissa ja aurinkoisissa paikoissa tulikin nopeasti jopa sietämättömän kuuma. Parin tunnin kävelyn jälkeen saavuimme solaan, jossa sää yhtäkkiä muuttui. Solan takana satoi nimittäin kaatamalla vettä, mutta urheasti vain jatkoimme matkaa vaikka koko ympäristö oli laaksoa myöden sumussa. Lopulta vesisade muuttui lumisateeksi.
Kaikenlaista muutakin kansallispuistossa toki ehdittiin, mutta tyydyn tässä mainitsemaan vain tärkeimmät villieläinbongaukset. Vuoren rinteillä nähtiin suuri määrä paksusarvilampaita. Ne ovat aika jännän näköisiä otuksia, joten bongaus tuntui todella hienolta. Illan päätteeksi tehtiin kuitenkin se paras bongaus. Alimmassa kuvassa näkyvä mustakarhu oli vain noin 30 metrin päässä. Jotenkin tuollaista söpöä nallea ei osaa edes pelätä vaikka ehkä pitäisi.
Yötä ollaan St. Maryssa aivan puiston itärajalla. Ajoa kertyi kaikkine kiertelyineen 400 kilometriä. Huomenna oli tarkoitus mennä Kanadan puolelle Watertonin kansallispuistoon, mutta se ei nyt onnistukaan, koska en muistanut ottaa passia mukaan. Tämä on harmillinen juttu, sillä Waterton ja Glacier muodostavat yhdessä UNESCOn maailmanperintölistalla olevan Waterton-Glacier International Peace Parkin. Toisaalta täällä on ilmeisesti huomenna vieläkin pilvisempää kuin tänään, jolloin vuoristo ei ehkä ole se paras paikka olla. Nyt keskustellaan kuumeisesti siitä, mitä vaihtoehtoista ohjelmaa keksitään huomiselle. Jos olisi hyvä sää, täällä USA:n puoleisessa kansallispuistossakin olisi paljon nähtävää ja haikattavaa, mutta se ei nyt näytä olevan vaihtoehto. Puheissa on ollut jopa Yellowstoneen lähteminen. Sinne on ilmeisesti viiden tunnin ajomatka, mutta hieman arveluttaa tehdä näin hurjia suunnitelmia kun ei ole nettiä käytössä. Pelkän kartan perusteella kun ei ole selvää edes se, mitä kautta sinne kannattaisi ajaa. Ja on siinä sitten sekin, että sieltä on sitten Seattleen reippasti yli kymmenen tunnin ajo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti