Aikani Seattlessa alkaa olla tällä erää ohi. Kone lähtee alle neljän tunnin päästä, ja kaikki on lähes valmista. Vielä pitäisi kantaa pari lähes romuksi mennyttä tuolia ja kahden sukupolven voimin melko värikkääksi saatu pöytä roskikseen, mutta muuten kaikki on tehty. No, läppärilaukku on toki pakkaamatta.

Tunnelma olisi varmasti aivan karsean haikea jos en tietäisi olevani tulossa takaisin. Ei se ihan samanlaista silloin ole, mutta toisaalta tänä keväänä ja kesänä mieltä kuitenkin painanut koti-ikävä on silloin poissa. Joka tapauksessa tällainen vähittäinen muutto vähentää tunnekuohuja.

Sitä paitsi, Suomessa odottaa monia kivoja asioita aivan heti kärkeen. Niistä yksi on muuton loppuunsaattaminen omassa kodissa. Ei siksi että huonekalujen kantaminen huoneesta toiseen olisi minusta hauskaa, vaan siksi, että luvassa on parasta mahdollista seuraa. Toivottavasti löytyy pieniä ja vaikeasti rikottavia esineitä niin pääsee pienikin osallistumaan. Tai ehkä hän on mielellään työnjohtaja? On se äitinsä poika kumminkin.