Työhommat loppuivat iltapäivällä, ja lähdin omille teilleni. Mikään ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut, mutta pääsin sentään yöksi Charlottesvilleen Virginiaan niin kuin olin aikonut. Teoriassa matkaan piti mennä alle kaksi ja puoli tuntia, mutta käsittämättömien perjantairuuhkien ja parin pienen ohiajon takia aikaa paloikin kuusi tuntia. Kieltämättä tämä teiden paljous täällä idässä hieman pistää länsirannikon miehen pään sekaisin. Onneksi olen kuitenkin sen verran harjaantunut tällaiseen suunnistamiseen, että paniikki ei pääse iskemään vaikka yksin olenkin liikkeellä. Olisi silti ollut kiva olla perillä ennen pimeää.

Positiivisempi poikkeama oli käynti NPS:n ylläpitämässä Prince William Forest Parkissa. Näin kyltin ja päätin käydä katsomassa mistä on kyse. Ei puistossa toki oikeastaan mitään nähtävää ollut, mutta oli se kuitenkin oikein mukava tauko parin tunnin moottoritiellä matelun jälkeen. Se on kyllä pakko myöntää, että vihreys puistossa ja tällä seudulla muutenkin on ihan uskomatonta. Washingtonin osavalyiossa on Suomen tapaan enimmäkseen tummanvihreitä havupuita, joten täkäläinen keväinen vaalea lehtipuuvihreys on silmääni aika eksoottista.

Muutenkin tämä itärannikko tuntuu aivan eri maalta kuin länsi. Ahdasta, kiireistä ja rumaa täällä tuntuu olevan. Ilmastokin on ikävä: liian kuumaa ja kosteaa on ilma nytkin, ja kesä menee sitten jo ihan sietämättömäksi. Taaskin käy vähän sääliksi ihmisiä jotka täällä asuvat, sillä onhan elämän laatu lännessä vain jotain ihan toista. No joo, tiedostan kyllä, että minulla on aika vahva bias länsirannikon suuntaan, enkä pysty rannikkoja enää objektiivisesti vertailemaan.