Del Riosta jatkettiin matkaa Big Bendin kansallispuistoon. Maileja toiselle ajopäivälle kertyi 309 (497 km). Lämpötila liikkui lähellä 30 astetta niin aavikolla kuin vuorillakin.
Big Bend viittaa Rio Grande -rajajoen suureen mutkaan. Aikaa onkin nyt vietetty aivan Meksikon rajan tuntumassa. Eilen päästiin jopa aivan puhe-etäisyydelle: Meksikon puolella oli monenlaista kauppamiestä, ja kauppakin tuntui käyvän, vaikka se ja rajanylitykset ovat täällä laittomia. Rio Grande ei ole saanut nimeään leveytensä tai syvyytensä mukaan. Maasta toiseen pääsee nimittäin ihan vain kahlaamalla noin kymmenen metrin matkan, eli eipä ole ihme että raja vuotaa. Meksikolaiset olivatkin tuoneet kauppatavaransa USA:n puolelle, erityisesti tarjolla oli hienosti koristeltuja kävelysauvoja. Eniten mielikuvitusta oli kaverilla, joka lauloi Meksikon puolella ja oli jättänyt USA:n puolelle lapun jossa pyysi jättämään palkkion astiaan. Ilmeisesti kaveri aikoi hakea rahat viimeistään pimeän turvin.
Päivän varsinainen haikki tehtiin Chisos-vuorilla puiston keskellä. Kun noustiin hieman ylemmäs vuorille, kitukasvuinen aavikko muuttui metsäksi. Kerran näinkin päin. Vuoristo oli kyllä muutenkin aivan erilaista kuin mihin olen tottunut. Kävi mielessä, että ehkä jossakin Andeilla voisi näyttää vähän samalta. Ehkä.
Auringonlaskua katsottiin sitten Chisos-vuorten keskellä telttapaikan läheisyydessä. Oli ehdottomasti oikea ratkaisu telttailla kansallispuistossa, sillä seuraavalle päivälle oli paljon nähtävää ja lähimmälle motellille parin tunnin ajo.
Kolmantena reissupäivänä ajettiin Big Bendistä Presidion kautta Van Horniin. Teksasissa ollaan siis edelleen. Maileja kertyi 299 (481 km) ja lämpötila rikkoi 30 asteen kevyesti. Maksimi oli 37 astetta, eli 100 Fahrenheittia jäi juuri ja juuri rikkomatta.
Päivän teema oli kanjonit. Kohokohtia oli kaksi, joista ensimmäinen oli Santa Elenan kanjoni. Leveyttä kanjonilla on suunnilleen sen pohjalla virtaavan Rio Granden verran, siis kapeimmillaan alle kymmenen metriä. Korkeutta on yli kymmenkertaisesti. USA:n puolella kanjonin alkua pääsee hieman kävelemään, ja olihan se vain uskomaton paikka. Upeat värit ja kerrostumat heijastuvat tyvenen joen pinnasta. Meksikolaisiakin nähtiin, mutta täällä nämä tyytyivät vain kalastamaan. Kerran vene kosketti rantaa USA:n puolella. En tiedä lasketaanko tämä laittomaksi siirtolaisuudeksi, mutta sillä ei taida olla väliä, sillä koko aikana ei raja-alueilla näkynyt ainuttakaan rajavalvojaa.
Toinen kohokohta löytyi yllättäen kansallispuiston ulkopuolelta Big Bend Ranch State Parkista. Closed Canyon oli paikan nimi, ja täällä todella pääsi aitoon villin lännen tunnelmaan. Saatoin vain kuvitella lännenhattuiset miehet ratsastamaan kapeaan punertavaan kanjoniin. Täällä ei siis ollut vettä pohjalla enää lainkaan.
Muutenkin kansallispuiston länsipuolella Rio Grandea seurannut El Camino del Rio -tie olin varsin hauska ajettava: jyrkkää mäkeä vuoroin ylös ja alas, kovasti mutkitellen. Maisemat olivat komeat, ja kieltämättä ihan vain ajatus siitä että ollaan aivan rajassa kiinni oli aika jännä.
Tänne tulevien on muuten syytä muistaa ottaa passi mukaan. Rajalta poispäin johtavilla teillä on nimittäin syvällä "sisämaassa" passintarkastuspisteet, ja passi pitää (ulkomaalaisella) olla vaikkei olisi Meksikossa käynytkään. Yli kahden minuutin viivästystä näistä ei onneksi ole aiheutunut.
Big Bend viittaa Rio Grande -rajajoen suureen mutkaan. Aikaa onkin nyt vietetty aivan Meksikon rajan tuntumassa. Eilen päästiin jopa aivan puhe-etäisyydelle: Meksikon puolella oli monenlaista kauppamiestä, ja kauppakin tuntui käyvän, vaikka se ja rajanylitykset ovat täällä laittomia. Rio Grande ei ole saanut nimeään leveytensä tai syvyytensä mukaan. Maasta toiseen pääsee nimittäin ihan vain kahlaamalla noin kymmenen metrin matkan, eli eipä ole ihme että raja vuotaa. Meksikolaiset olivatkin tuoneet kauppatavaransa USA:n puolelle, erityisesti tarjolla oli hienosti koristeltuja kävelysauvoja. Eniten mielikuvitusta oli kaverilla, joka lauloi Meksikon puolella ja oli jättänyt USA:n puolelle lapun jossa pyysi jättämään palkkion astiaan. Ilmeisesti kaveri aikoi hakea rahat viimeistään pimeän turvin.
Päivän varsinainen haikki tehtiin Chisos-vuorilla puiston keskellä. Kun noustiin hieman ylemmäs vuorille, kitukasvuinen aavikko muuttui metsäksi. Kerran näinkin päin. Vuoristo oli kyllä muutenkin aivan erilaista kuin mihin olen tottunut. Kävi mielessä, että ehkä jossakin Andeilla voisi näyttää vähän samalta. Ehkä.
Auringonlaskua katsottiin sitten Chisos-vuorten keskellä telttapaikan läheisyydessä. Oli ehdottomasti oikea ratkaisu telttailla kansallispuistossa, sillä seuraavalle päivälle oli paljon nähtävää ja lähimmälle motellille parin tunnin ajo.
Kolmantena reissupäivänä ajettiin Big Bendistä Presidion kautta Van Horniin. Teksasissa ollaan siis edelleen. Maileja kertyi 299 (481 km) ja lämpötila rikkoi 30 asteen kevyesti. Maksimi oli 37 astetta, eli 100 Fahrenheittia jäi juuri ja juuri rikkomatta.
Päivän teema oli kanjonit. Kohokohtia oli kaksi, joista ensimmäinen oli Santa Elenan kanjoni. Leveyttä kanjonilla on suunnilleen sen pohjalla virtaavan Rio Granden verran, siis kapeimmillaan alle kymmenen metriä. Korkeutta on yli kymmenkertaisesti. USA:n puolella kanjonin alkua pääsee hieman kävelemään, ja olihan se vain uskomaton paikka. Upeat värit ja kerrostumat heijastuvat tyvenen joen pinnasta. Meksikolaisiakin nähtiin, mutta täällä nämä tyytyivät vain kalastamaan. Kerran vene kosketti rantaa USA:n puolella. En tiedä lasketaanko tämä laittomaksi siirtolaisuudeksi, mutta sillä ei taida olla väliä, sillä koko aikana ei raja-alueilla näkynyt ainuttakaan rajavalvojaa.
Toinen kohokohta löytyi yllättäen kansallispuiston ulkopuolelta Big Bend Ranch State Parkista. Closed Canyon oli paikan nimi, ja täällä todella pääsi aitoon villin lännen tunnelmaan. Saatoin vain kuvitella lännenhattuiset miehet ratsastamaan kapeaan punertavaan kanjoniin. Täällä ei siis ollut vettä pohjalla enää lainkaan.
Muutenkin kansallispuiston länsipuolella Rio Grandea seurannut El Camino del Rio -tie olin varsin hauska ajettava: jyrkkää mäkeä vuoroin ylös ja alas, kovasti mutkitellen. Maisemat olivat komeat, ja kieltämättä ihan vain ajatus siitä että ollaan aivan rajassa kiinni oli aika jännä.
Tänne tulevien on muuten syytä muistaa ottaa passi mukaan. Rajalta poispäin johtavilla teillä on nimittäin syvällä "sisämaassa" passintarkastuspisteet, ja passi pitää (ulkomaalaisella) olla vaikkei olisi Meksikossa käynytkään. Yli kahden minuutin viivästystä näistä ei onneksi ole aiheutunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti