Tänään haikkasin taas Mount Rainierin kansallispuistossa. Reittinä oli Burroughs Mountain Trail, jolle tuli mittaa 7 mailia (11 km) ja korkeuseroa 1000 jalkaa (300 metriä). Haikin korkein piste oli 2255 metrissä, ja kyllähän noissa korkeuksissa alkaa jo ilman ohuus tuntua. Pikkuhiljaa alkavat siis haikit rankentua, ja sehän tuntuu hyvältä.
Kesän edellisiin Mount Rainierin käynteihin verrattuna tällä reissulla oli yksi puute. Kukkaloisto oli nimittäin tiessään. Harmi sinänsä, sillä melkoisten kukkaniittyjen läpi käveltiin, mutta nyt siis nähtiin lähinnä lakastuneita kukintoja. Muuten maisemat olivatkin sitten aivan mahtavat. Haikki oli sellainen, että vuori oli melkein koko ajan näkyvissä. Lisäksi puolipilvisestä säästä huolimatta näkyvyys oli sitä luokkaa, että oikealla näkyivät Olympian vuoret ja vasemmalla Kaskadit. Lähempänä näkyi upeita laaksoja, vuoristojärviä, jäätiköitä, metsiä, niittyjä, kalliojyrkänteitä ja tundraa. Aivan upeata. Tämä oli selvästi paras haikki mitä olen tehnyt.
Itse Mount Rainier oli välillä aika pahastikin pilvessä, mutta tilanne eli koko ajan, ja aika ajoin pilvet väistyivät lähes kokonaan. Haikin korkeimman kohdan ja kääntöpisteen kohdalla kävi valtavan hyvä tuuri, sillä juuri sillä hetkellä kun saavuimme sinne, vuori oli näkyvissä parhaiten mitä se koko päivänä oli. Kaikki kuvat on muuten otettu ilman zoomia. Aika lähelle vuorta päästiin.
Tänään haikkasin taas Mount Rainierin kansallispuistossa. Reittinä oli Burroughs Mountain Trail, jolle tuli mittaa 7 mailia (11 km) ja korkeuseroa 1000 jalkaa (300 metriä). Haikin korkein piste oli 2255 metrissä, ja kyllähän noissa korkeuksissa alkaa jo ilman ohuus tuntua. Pikkuhiljaa alkavat siis haikit rankentua, ja sehän tuntuu hyvältä.
Kesän edellisiin Mount Rainierin käynteihin verrattuna tällä reissulla oli yksi puute. Kukkaloisto oli nimittäin tiessään. Harmi sinänsä, sillä melkoisten kukkaniittyjen läpi käveltiin, mutta nyt siis nähtiin lähinnä lakastuneita kukintoja. Muuten maisemat olivatkin sitten aivan mahtavat. Haikki oli sellainen, että vuori oli melkein koko ajan näkyvissä. Lisäksi puolipilvisestä säästä huolimatta näkyvyys oli sitä luokkaa, että oikealla näkyivät Olympian vuoret ja vasemmalla Kaskadit. Lähempänä näkyi upeita laaksoja, vuoristojärviä, jäätiköitä, metsiä, niittyjä, kalliojyrkänteitä ja tundraa. Aivan upeata. Tämä oli selvästi paras haikki mitä olen tehnyt.
Itse Mount Rainier oli välillä aika pahastikin pilvessä, mutta tilanne eli koko ajan, ja aika ajoin pilvet väistyivät lähes kokonaan. Haikin korkeimman kohdan ja kääntöpisteen kohdalla kävi valtavan hyvä tuuri, sillä juuri sillä hetkellä kun saavuimme sinne, vuori oli näkyvissä parhaiten mitä se koko päivänä oli. Kaikki kuvat on muuten otettu ilman zoomia. Aika lähelle vuorta päästiin.
3 kommenttia:
En voi kuin kadehtia kaikkea tuota luonnonkauneutta jonka läheisyydessä saat asua!
Minua melkein nauratti lukiessani edellistä kirjoitustasi -et todellakaan pääse vahingossakaan sammaloitumaan kun vauhti on aika kova. Sohvallakin päätä huimaa ;)
Eilisellä haikilla pysähdyin melko yhtäkkisesti ja kysyin haikkiseuraltani, "tajuatko sää kuinka hienossa paikassa me ollaan?" Siitä pitää täällä aina välillä oikeasti itseään muistuttaa. Luonnonnähtävyyksien pitää olla jo melko huikeita, jotta ne automaattisesti enää säväyttäisivät.
Tervetuloa takaisin. Upeita kuvia!
Lähetä kommentti