Jetlag alkaa olla ohi. Melkoista vauhtia tässä onkin pitänyt Lyonista lähdön jälkeen: lipputeknisistä syistä lensin ensin Helsinkiin, jossa vietin noin yhdeksän tuntia klo 23:n ja klo 8:n välillä – onneksi on hyviä kavereita jotka ottavat nukkumaan noinkin mahdottoman epämukavaksi ajaksi. Vihdoin Seattleen päästyäni en ehtinyt paljon asettua, sillä heti tulopäivän jälkeisenä päivänä lähdimme työporukalla mökkeilemään Kaskadien juurelle. Parin yön reissu sujui tieteen, haikkailun, syömisen, juomisen ja työkavereiden lasten kanssa riehumisen parissa. Rankkaa oli, kaikki nämä. Paikka oli Wallace Falls Lodge, ja haikki ylös putouksen juurelle oli kyllä oikein palkitseva.

Lyoniin on vielä pakko palata. Se nimittäin on nyt minun suosikkikaupunkieni listalla aivan kärjessä, kamppailee aivan rinta rinnan Prahan kanssa. Ranska tuntuu maanakin lähes yhtä mukavalta kuin Tšekki – tosin Tšekissä ihmiset ovat lähes kielitaidotonta turistia kohtaan paljon välittömämpiä ja mukavampia, ja siellä saakin huomattavasti helpommin kontaktia paikallisiin. Yksi yhtymäkohta Lyonin ja Prahan välillä on sekin, että molemmat ovat valtavan kauniita kaupunkeja. Tosin Praha voittaa tämän kisan Kaarlen sillalla työskentelevän taskuvarkaan pitkällä kynnenmitalla.

Kuten joskus taisin mainitakin, matkailen mahani kautta, ja sekä Ranskassa että Tšekissä saa todellakin syödä ja juoda hyvin. Tosin tšekkiläinen ja lyonilainen keittiö ei rasvaisine liha-annoksineen varmaan ole ihan kaikkien makuun. Tässä osastossa Lyonin ykkönen oli porsaan sorkat: lautasella ei ollu juuri muuta kuin luita ja laardia. Täytyy myöntää, että aluksi mainiolta maistunut annos alkoi loppuvaiheessa vähän tökkiä. Maistoin myös paikallista mustaa makkaraa. On todettava, että tamperelainen versio hakkaa lyonilaiseen aivan satanolla. Lyonissa nautin erityisesti siitä, että annokset olivat kohtuullisen kokoisia, ja kolmen ruokalajin menua syödessä pääruoan tullessa oli vielä selvästi nälkä, ja jälkiruoka tuntui vielä sopivalta täytteeltä pakkoahtamisen sijaan. Amerikassahan en juuri koskaan syö jälkiruokia, koska ei niitä vain pysty pelkän pääruuankaan jälkeen. Suomalaisen on pakko syödä lautanen tyhjäksi.

Lyonin matkan päätteeksi kävin vielä katsomassa yhden eurooppalaisen jalkapalloilun suurimmista derbyistä (paikallisotteluista), Olympique Lyonnais vastaan AS Sant-Étienne. Pääsimme päätykatsomoon Lyonin isomman kannattajaporukan mukaan, ja meininki oli melkoista. Kuvat puhukoon puolestaan. Tuo viestibanneri kääntyy muuten käsittääkseni jotenkin että "alueen yksi ja ainoa ylpeys". Derbymeininkiä.