Missoulaan päästiin suunnitelmien mukaisesti, vaikkakin koulujen alkamisen takia lähes koko kaupungin majoituskapasiteetti on täynnä. Onneksi sentään löydettiin tilaa hieman kalliimmasta paremmasta motellista. Edessä on viisi tuntia unta. Nyt panostetaan siihen, että valoisan aikaan ollaan hereillä, joten aamuisin ei ole tässä reissussa aikaa nukkua. Yhden tunnin aikaero vain ei ole tässä yhtään eduksi.

Vuokra-autoksi saatiin lopulta PT Cruiser. Karseita vehkeitä noin yleisesti, mutta tämä malli on convertible, ja pikkuisen kieltämättä kihelmöi ajatus siitä, että viiletetään pitkin Amerikan ihmeitä kuomu auki. Lähtö on huomenna neljän-viiden aikaan. Tarkoitus olisi ajaa yöksi vähintään Missoulaan. Kova tavoite, sillä sinne on matkaa 500 mailia.

Tänään sää muistutti siitä, että syksy on tulossa tännekin ennemmin tai myöhemmin. Yllä oleva kuva on otettu työpaikan parvekkeelta. Tavallisesti Lake Unionin takana näkyy keskustan pilvenpiirtäjät, mutta ei tänä aamuna. Sadetta ei kylläkään ollut juuri nimeksikään. Illaksi ilma sitten kirkastui. Alla oleva kuva on napattu Qwest Fieldin eli paikallisen jalkapallostadionin portailta.

Itse peli muistutti minua taas siitä, miksi jalkapalloa seuraan. Peli oli US Open Cupin välierä, ja vastassa Soundersilla sarjatasoa ylempänä Major League Soccerissa pelaava FC Dallas. Enää kolmatta MLS-joukkuetta emme pystyneet voittamaan, vaikka läheltä piti. Varsinainen peliaika oli Soundersin hallintaa ja muutenkin viihdyttävää peliä, mutta päättyi 0-0. Jatkoajalla tuli sitten lopulta turpiin 1-2. Huikea ottelu. Olen aika ylpeä joukkueesta.

Olen viime päivinä pohtinut amerikkalaisia vakuutus- ja vastuukysymyksiä. Nämä asiat nousivat taas mieleen, kun vuokrasimme suomalaisen kaverimme kanssa auton torstaina alkavaa Yellowstonen reissua varten.

Päädyimme nimittäin ottamaan autoon normaalin täyden vakuutuspaketin, joka normaalistikin Amerikassa käyvien suomalaisten olisi autoa vuokratessa syytä ottaa. Tämä nosti auton viikkohinnan reilusta satasesta hieman yli kolmeen sataan dollariin. Tähän päädyttiin siksi, että oma autovakuutus ei sitten kuitenkaan kata kovin hyvin vuokra-auton kanssa tapahtuvia onnettomuuksia. Ja mikä pahinta, on lähes mahdotonta ottaa aivan tarkasti selvää, mitä se kattaisi ja mitä ei. Järjestelmähän on varsin sekava, sillä autovakuutus on sekä henkilökohtainen että autokohtainen, ja aina ei ole ihan selvää, mikä osa vakuutuksesta kattaa myös silloin kun ajaa toista autoa ja mikä ei. Jonkinlainen erillinen vakuutus vuokra-autolle kannattaa toki aina ottaa, jottei tarvitse jokaista pikkunaarmua hoitaa omasta vakuutuksesta.

Eipä sillä että se autovakuutus kattaisi kaikkea silloinkaan kun ajaa omalla autolla. Kaikessa on nimittäin korvauskatot, jotka ovat verrattain alhaalla. Minun vakuutukseni esimerkiksi kattaa vastapuolien henkilövahinkoja maksimissaan $500 000 yhtä onnettomuutta kohden. Ja se ei loppujen lopuksi ole paljon. Jos vaikka kolaroisi vain yhden auton kanssa, menee tuo summa äkkiä jos vaikka neljä henkeä joutuisi teholle. Kai se on vähintään luokkaa $20 000 / päivä, mikä siis hupenisi alle viikossa. Ja voihan niitä vastapuolia olla enemmänkin, jos vaikka ketjukolarin aiheuttaisi. Vastaavasti materiaalisia vahinkoja vakuutukseni korvaa maksimissaan $50 000 dollaria. Ei kannata kolaroida Ferrarin tai muun satoja tuhansia maksavan auton kanssa. Hieman isommat korvausrajat voisi tietenkin ottaa, mutta ei kuitenkaan niin isoja, että olisi aina turvassa. Ja vakuutuksen hinta kyllä pompsahtaisi äkkiä, ja se on nytkin noin $1500 vuodessa.

Jotenkin sitä ajattelee, että vakuutus olisi sitä varten, että se kattaa kaikki tilanteet, joissa on rahallisista syistä mahdollisuus pilata elämänsä. Mutta ei täällä, ja hieman tuo kieltämättä hirvittää. Ehkä ulkomaalaisena voisi vain paeta maasta jos velkavankeus uhkaa.

Kerran keskustelin erään amerikkalaisen kaverini kanssa siitä, että Seattlen pyöräilykaistat ovat paikoin aika vaarallisia ja olisi parempi rakentaa erillisiä pyöräteitä. Kaverini totesi, että hänen pahin painajaisensa on se, että joutuu käymään vuosikausia oikeutta jos sattuu kolaroimaan pyöräilijän kanssa. Suomalaiselle ehkä se painajainen olisi se, että satuttaisi pyöräilijää, mutta täällä toki se painajainen vasta alkaa siitä.

Vastuuasiat mietityttävät myös liikenteen ulkopuolella. En ole täällä ottanut kotivakuutusta, koska ajattelen niin, että omaisuutta on mukana sen verran vähän, ettei sen vakuuttaminen kannata. En ollut kuitenkaan tullut ennen tätä viikkoa ajatelleeksi, että kotivakuutuksen mukana tuleva vastuuvakuutus voisi olla hyvä asia. Nimittäin, jos vaikkapa järjestän juhlat ja joku vieraista kaatuu keittiössä niin, että pääsee sairaalaan, on minuun vastuullani maksaa ambulanssikuljetus ja hoitokulut. Hienoa. Täytyypä vähän miettiä ketä uskaltaa kotiinsa kutsua.

Vastuuasioihin liittyy myös tapaus viime perjantain jalkapallo-ottelussa. Pelissä oli jaettu yleisölle joukkuekuvajulisteita, joihin sai pelin jälkeen pelaajien nimikirjoituksia. Tätä varten yleisö kutsuttiin kentälle, jossa pelaajat olivat pöytien takana nimmareita jakamassa. Pari kaveria meidän katsomonosasta hyppäsi suoraan kaiteen yli kentälle. Tulos: lensivät ulos stadionilta. Kun tivasimme turvamiehiltä miksi, meille kerrottiin "it's a liability". Siis kaverit olisivat voineet loukata itsensä ja haastaa stadionyhtiön oikeuteen. Voi herranjumala! On tämä hieno yhteiskunta. Land of the free ja sillain.

Englantilainen työkaverini ihmetteli myös sitä, että kun hän osti vaimonsa kanssa täältä omakotitalon, sitä ei voinut vakuuttaa täydestä arvosta juuri minkään varalta. Luonnonkatastrofien poissulkemisen tavallaan ymmärtää, mutta ei sitä, ettei taloa ilmeisesti voi esimerkiksi palovakuuttaa täydestä arvosta.

Vuokra-auton vakuuttamisasiat ratkeaisivat osittain sillä, että hankkisi paikallisen luottokortin. Niihin kun sisältyy yleensä vuokra-auton vahinko- ja varkausvakuutus, joka on voimassa kun vuokra-auto on maksettu tällä kortilla. Ongelmana vain on se, että luottokortin saaminen ei ole aivan triviaalia; minulla kun ei ole tässä maassa mitään luottotietoja. Toki saisin sellaisen kortin, jonka vakuudeksi avataan tili, jolla on luottorajan verran rahaa, mutta se nyt vaan ei hirveästi houkuttele. Firmojen myöntämiä kortteja voisi myös saada, mutta niiden ehdot taitavat olla usein aika kurjat. Ja sitten vaikka sen kortin saisikin, on aika mielenkiintoista, että luottotiedot eivät kartu, jos korttia ei käytä luotolla. Ja luoton korothan ovat valtavia, ainakin niissä korteissa joita minä voisin saada.

Muista asioista todettakoon, että olen tänään oppinut, että makaroonilaatikkoon voi muun juuston puutteessa aivan hyvin laittaa parmesaania.

Tänään haikkasin taas Mount Rainierin kansallispuistossa. Reittinä oli Burroughs Mountain Trail, jolle tuli mittaa 7 mailia (11 km) ja korkeuseroa 1000 jalkaa (300 metriä). Haikin korkein piste oli 2255 metrissä, ja kyllähän noissa korkeuksissa alkaa jo ilman ohuus tuntua. Pikkuhiljaa alkavat siis haikit rankentua, ja sehän tuntuu hyvältä.

Kesän edellisiin Mount Rainierin käynteihin verrattuna tällä reissulla oli yksi puute. Kukkaloisto oli nimittäin tiessään. Harmi sinänsä, sillä melkoisten kukkaniittyjen läpi käveltiin, mutta nyt siis nähtiin lähinnä lakastuneita kukintoja. Muuten maisemat olivatkin sitten aivan mahtavat. Haikki oli sellainen, että vuori oli melkein koko ajan näkyvissä. Lisäksi puolipilvisestä säästä huolimatta näkyvyys oli sitä luokkaa, että oikealla näkyivät Olympian vuoret ja vasemmalla Kaskadit. Lähempänä näkyi upeita laaksoja, vuoristojärviä, jäätiköitä, metsiä, niittyjä, kalliojyrkänteitä ja tundraa. Aivan upeata. Tämä oli selvästi paras haikki mitä olen tehnyt.

Itse Mount Rainier oli välillä aika pahastikin pilvessä, mutta tilanne eli koko ajan, ja aika ajoin pilvet väistyivät lähes kokonaan. Haikin korkeimman kohdan ja kääntöpisteen kohdalla kävi valtavan hyvä tuuri, sillä juuri sillä hetkellä kun saavuimme sinne, vuori oli näkyvissä parhaiten mitä se koko päivänä oli. Kaikki kuvat on muuten otettu ilman zoomia. Aika lähelle vuorta päästiin.

Jetlag alkaa olla ohi. Melkoista vauhtia tässä onkin pitänyt Lyonista lähdön jälkeen: lipputeknisistä syistä lensin ensin Helsinkiin, jossa vietin noin yhdeksän tuntia klo 23:n ja klo 8:n välillä – onneksi on hyviä kavereita jotka ottavat nukkumaan noinkin mahdottoman epämukavaksi ajaksi. Vihdoin Seattleen päästyäni en ehtinyt paljon asettua, sillä heti tulopäivän jälkeisenä päivänä lähdimme työporukalla mökkeilemään Kaskadien juurelle. Parin yön reissu sujui tieteen, haikkailun, syömisen, juomisen ja työkavereiden lasten kanssa riehumisen parissa. Rankkaa oli, kaikki nämä. Paikka oli Wallace Falls Lodge, ja haikki ylös putouksen juurelle oli kyllä oikein palkitseva.

Lyoniin on vielä pakko palata. Se nimittäin on nyt minun suosikkikaupunkieni listalla aivan kärjessä, kamppailee aivan rinta rinnan Prahan kanssa. Ranska tuntuu maanakin lähes yhtä mukavalta kuin Tšekki – tosin Tšekissä ihmiset ovat lähes kielitaidotonta turistia kohtaan paljon välittömämpiä ja mukavampia, ja siellä saakin huomattavasti helpommin kontaktia paikallisiin. Yksi yhtymäkohta Lyonin ja Prahan välillä on sekin, että molemmat ovat valtavan kauniita kaupunkeja. Tosin Praha voittaa tämän kisan Kaarlen sillalla työskentelevän taskuvarkaan pitkällä kynnenmitalla.

Kuten joskus taisin mainitakin, matkailen mahani kautta, ja sekä Ranskassa että Tšekissä saa todellakin syödä ja juoda hyvin. Tosin tšekkiläinen ja lyonilainen keittiö ei rasvaisine liha-annoksineen varmaan ole ihan kaikkien makuun. Tässä osastossa Lyonin ykkönen oli porsaan sorkat: lautasella ei ollu juuri muuta kuin luita ja laardia. Täytyy myöntää, että aluksi mainiolta maistunut annos alkoi loppuvaiheessa vähän tökkiä. Maistoin myös paikallista mustaa makkaraa. On todettava, että tamperelainen versio hakkaa lyonilaiseen aivan satanolla. Lyonissa nautin erityisesti siitä, että annokset olivat kohtuullisen kokoisia, ja kolmen ruokalajin menua syödessä pääruoan tullessa oli vielä selvästi nälkä, ja jälkiruoka tuntui vielä sopivalta täytteeltä pakkoahtamisen sijaan. Amerikassahan en juuri koskaan syö jälkiruokia, koska ei niitä vain pysty pelkän pääruuankaan jälkeen. Suomalaisen on pakko syödä lautanen tyhjäksi.

Lyonin matkan päätteeksi kävin vielä katsomassa yhden eurooppalaisen jalkapalloilun suurimmista derbyistä (paikallisotteluista), Olympique Lyonnais vastaan AS Sant-Étienne. Pääsimme päätykatsomoon Lyonin isomman kannattajaporukan mukaan, ja meininki oli melkoista. Kuvat puhukoon puolestaan. Tuo viestibanneri kääntyy muuten käsittääkseni jotenkin että "alueen yksi ja ainoa ylpeys". Derbymeininkiä.

Ranska on kyllä hieno maa, ja Lyon mukava paikka ja kaupunki. Herrasmiehet kävelevät vastaan täysmittainen patonki kainalossaan, upeat leidit hurmaavat ohikulkijansa, crepet paistuvat kadunkulmissa ja kaduilla saa väistellä koirankakkoja. Kaikki on siis monisatavuotisella tolallaan, kuvittelisin.

Ja paikallinen ruoka, voi siskot ja veljet! Olen joka aterialla syönyt paikallista perinneruokaa Bouchoneissa eli pienissä tunnelmallisissa maalaisravintoloissa. Menu ei ole aina ollut kuin ranskaksi, mutta hyvin on sujunut. Jännitystä ja samalla onnistumisen mahdollisuuksia lisää se, että aina tulee valittua kolmen ruokalajin kokonaisuus. Jännittämättä tietää ainakin sen, että Beaujolais ja Côtes du Rhône maistuvat.

Eilisellä illallisella tiesin tarkalleen mitä tilasin, ja olinkin aika ylpeä pelkästään ranskanmatkoilla hankkimastani kielitaidosta. Tänään tuli vähän takapakkia: luulin tilaavani lounaalla naudanlihaa mutta taisinkin syödä jotakin vasikan sisäelintä. Epäilen munuaista, koska ei tuo oikein maksaltakaan vaikuttanut. Ei ehkä ihan herkkua, mutta menihän tuo. Ja olinhan eilen tilannut lounaalla ihan tarkoituksella anduiletteja eli porsaan mahalaukusta ja paksusuolesta jauhettua makkaraa. Nam!

Mukavaa on myös se, että täällä ei tunnu olevan juurikaan turisteja. Tai jos onkin, he ovat ranskalaisia. Erityisesti olen pannut merkille sen, että yhtään amerikkalaista en ole konferenssialueen ulkopuolella tavannut. Ehkä on niin, että kun koko keskusta on UNESCOn maailmanperintökohde, siitä on vaikeampi markkinoida turisteille kuin yhtä erillistä kohdetta olisi. Oli miten oli, minä nautin tästä täysin siemauksin.

Pitihän se tällaiset omasta maailmanmatkailusta kertovat kartat lisätä kun muillakin on. Punaisella siis näkyy maat ja osalvaltiot joissa olen vieraillut. Täytyy todeta, että maailmankartta on täysin yksipuolesesti keskittynyt pohjoiseen pallonpuoliskoon ja sielläkin lähinnä länsimaihin. USA taasen on luonnollisesti keskittynyt länteen. En muuten kelpuuttanut mukaan paikkoja, jossa on käyty vain lentokentällä välilaskulla; näillä olisi tullut mukaan vielä ainakin Ohio ja Illinois. USAn osavaltiokartta kyllä muuttunee lähikuukausina jonkin verran punaisemmaksi: Montana, Wyoming, New Mexico ja Colorado ovat niitä todennäköisempiä tulokkaita. Kahteen ensimmäiseen on varattu jo majoituskin.

Eurooppa alkaa kyllä olla aika tasapuolisesti hallussa. Euroopan kartan saaminen täysin punaiseksi onkin jonkinlainen tavoite, joskin sitä on nyt viime aikoina vähän heikommin päässyt toteuttamaan. Tuossa idässä on kyllä melkoinen lohko auki, vaikka olen sentään käynyt kahdeksassa rautaesiriipun takana olleessa maassa.




http://www.world66.com/myworld66/

Ilmassa on Suomessa jo syksyn tuntua. Kun edelliskäynnillä oli kuuma ja kesätuuli mukavasti viilensi, nyt on pikemminkin niin, että syksyisen kylmän tuulen vastapainoksi aurinko lämmittää mukavasti. Shortseissa ja t-paidassa toki tarjetaan, joten hyvin kävi säiden suhteen tälläkin kertaa.

Matka meni sitten lopulta oikein joutuisasti ja mukavasti. Seattlesta lähdettyäni söin lentokoneaterian ja nukahdin. Seuraava havainto on aamiaiselta alle kaksi tuntia ennen Lontooseen saapumista. Täydellistä. Loppumatkakin sujui ilman suurempia seikkailuja. Perillä mökillä pääsin yösaunaan ja -uinnille kirkkaan tähtitaivaan alle. Kohta varmaan uni maittaa.