maanantaina, heinäkuuta 31, 2006

Tuosta kymmenen päivän reissusta voisi todeta, että se tuli yllättävän edulliseksi. Se tietysti auttoi, että meitä oli kolme henkeä matkalla. Oma osuuteni majoituksista oli 255 euroa (9 yötä), auton vuokrauksesta 200 euroa (kaksi viikkoa) ja bensoista 105 euroa. Nämä peruskulut ovat siis yhteensä 560 euroa. Kansallispuistoja varten meillä oli aiemmin ostettu 50 dollarin hintainen vuoden voimassa oleva kortti, jota en laske tämän reissun kuluihin, sillä sitä tulee käytettyä yli hintansa edestä pelkästään päiväreissuilla Washingtonin osavaltiossa. Sillä säästettiin 100 dollarin eli 80 euron edestä kansallispuistojen pääsymaksuja. Lisäksi ruokaan, juomaan ja muuhun satunnaiseen meni noin 365 euroa, joten kaikkiaan reissun hinnaksi tulee noin 925 euroa. Halvin yöpyminen meillä oli muuten Las Vegasissa, jossa oma osuuteni oli alle 19 euroa per yö. Hotelli oli kuitenkin neljän tähden hotelli parhaalla mahdollisella paikalla.
Tänään sai pitkästä aikaa nukkua pitkään. Ruuanlaitostakaan ei tarvinnut huolehtia, sillä tänään oli työpaikan virkistyspäivä merenrannassa puistossa. Ruoka ei ollut erityisen hyvää, mutta ainakin sitä oli vähintäänkin riittävästi. Kun väki alkoi hälvetä, poikkesimme vielä Ballardissa markkinoilla. Ballard on aluetta, jonne asettui aikoinaan asumaan paljon pohjoismaalaisia. Pääsinkin puhumaan hieman ruotsia erään vanhemman hyvin ruotsalaisen näköisen miehen kanssa. Liputkin olivat näyttävästi esillä.

sunnuntaina, heinäkuuta 30, 2006

Takaisin Seattlessa. Voi sanoa, että reissu onnistui kaikin puolin täydellisesti. Nyt on kliseisesti väsynyt mutta onnellinen olo. Lisäsin kuvia ja niihin liittyviä pieniä lisäkommentteja matkan aikana tekemiini blogimerkintöihin. Kaikki kuvat eivät näemmä edes mahdu blogin pääsivulle, vaan on syytä käyttää arkistolinkkiä.

Aloitimme päivän ajamalle aamiaiselle Washingtonin puolelle. Alle tunnin ajon jälkeen löysimme Washingtonin puolelta pienestä Woodlandin kaupungista Rosie's Dinerin. Paikka oli todella kiireinen, mutta silti itse Rosie toivotti meidät tervettulleiksi ja ohjasi toiseen vapaina olleista pöydistä. Ja kyllähän köyhät ritarit, pekoni ja paistettu muna pikkukrapulaan maistuivatkin.


Koska oli puolipilvinen keli ja pilvet näyttivät väistyvän, päätimme ajaa Mount St. Helensin kautta. Ensimmäisessä kohteessa pilvisyydellä ei ollut merkitystä, sillä se oli maan alla. Noin 2000 vuotta sitten tapahtuneen tulivuorenpurkauksen yhteydessä oli käynyt niin, että laava oli muodostanut pitkiä tunneleita. Mekanismi menee niin, että maan pinnalla laava jähmettyy, mutta alempana se jatkaa virtaamistaan. Kun laava sitten aikanaan loppuu, jäljelle jää luola. Me kävelimme lyhyimmän reilun kilometrin mittaisen luolan päästä päähään. Mietin että jos olisi klaustrofobisia taipumuksia, ne tulisivat esille viimeistään näissä luolissa. Propaanilamppu oli ainoa valonlähteemme. Tämän jälkeen piti vihdoin nähdä itse tulivuori lähietäisyydeltä. Tämä onnistuikin hieman edellistä yritystä paremmin, mutta aivan huippu oli tälläkin kertaa pilvessä. Muuten näkymät olivat taas epätodelliset. Alla olevassa kuvassa on tulivuorenpurkauksesta tulleen kuuman höyryn ja tuhkan pystyyn tappamia puita.


Yhä edelleen tuntuu siltä, että matkan paras osa oli Utahin kansallispuistot. Niissä todella tuntui siltä, kun ei olisi enää samalla planeetalla. Mietinkin, että ulosmennessä portilla pitäisi olla kyltti Welcome back to Planet Earth.

Tässä vielä hieman tilastotietoa matkaltamme:
  • Matkan kesto: 10 vrk
  • Ajomatka: 5870 km
  • Ajoaika: 77 tuntia 28 minuuttia
  • Keskinopeus: 76 km/h
  • Bensankulutus: 9,2 l / 100 km
  • Osavaltioita: 7 (Washington, Oregon, Kalifornia, Nevada, Arizona, Utah, Idaho)
  • Kansallispuistoja: 7 (Redwood, Yosemite, Death Valley, Zion, Bryce Canyon, Capitol Reef, Arches)
  • Merkittäviä kaupunkeja: 5 (San Francisco, Las Vegas, Salt Lake City, Boise, Portland)
  • Pisin ajopäivä: 1050 km (Utah – Idaho – Oregon)
  • Lyhyin ajopäivä: 0 km (Las Vegas)
  • Suurin lämpötila: 52°C (Badwater, Death Valley, Kalifornia)
  • Matalin lämpötila: 11°C (Mount St. Helens, Washington)
  • Korkein piste: 3031 m (Tioga Pass, Yosemite, Kalifornia)
  • Matalin piste: 86 m merenpinnan alapuolella (Badwater, Death Valley, Kalifornia)
Matkan aikana tuli mieleen muutamia vinkkejä niille, jotka suunnittelevat automatkailua USAssa:
  • Keskity luontonähtävyyksiin. Suurin osa kansallispuistoista on maan länsiosissa, joten suuntaa sinne. Käsittääkseni isoista kaupungeista vain New York ja San Francisco ovat kaupunkeina sellaisia, että niihin kannattaa turistina varta vasten mennä. Lisäksi toki Los Angeles ja Las Vegas ovat kaupunkeja, joista viihdepainotteinen tekeminen ei helpolla lopu kesken.
  • Älä käytä isoja interstate-maanteitä, vaan etsi vaihtoehtoisia pienempiä teitä. Interstate-maanteiden varrella on vain vähän nähtävää, ja ne yleensä kiertävät kaikki kiinnostavat luontokohteet kaukaa. Interstate-maanteillä on erityisesti se huono puoli, että niillä ei saa pysähtyä. Pienemmillä maanteillä sen sijaan on paljon varta vasten tehtyjä näköalapaikkoja, joihin on mukava pysähtyä ihailemaan ja valokuvaamaan maisemia. Myöskään pieniä viehättäviä pikkukaupunkeja on vaikea löytää jos ajaa interstatea pitkin.
  • Vältä pikaruokaloita ja syö niiden sijaan pikkukaupunkien dinereissa. Dinereissa saa paljon parempaa ruokaa, niissä voi tarkkailla paikallisia perusamerikkalaisia ja hintakaan ei ole juuri pikaruokaloita suurempi. Pikaruokala on hyvä valinta vain jos on kiire.
  • Vältä motellivarausten tekemistä. Tämä antaa vapauden muuttaa suunnitelmia jos matkan varrelta löytyykin jotain yllättävää. Varaus on paikallaan lähinnä jos olet tulossa pienelle paikkakunnalle myöhään. Pikkukaupungeissa kun ei välttämättä ole motelleissa 24 tunnin päivystystä, mutta jos teet varauksen, saat huoneen avaimen tavalla tai toisella. Isoimpiin kaupunkeihin saattaa myös olla syytä tehdä varaus. Jos ei muusta syystä, niin siitä että isoissa kaupungeissa voi olla ikävä harhailla motellia etsien. Toisaalta motellit ovat usein keskittyneet tietyille alueille, ja kyltit kyllä kertovat onko motelleissa tilaa.
  • Ohita kaikki isot autot heti kun se on mahdollista. Interstatella ne haittaavat näkyvyyttä, ja ajat helposti liittymän ohi. USAssa tienviitat kun eivät ole ihan samalla tasolla kuin Suomessa, ja liittymä voi olla kummalla puolella tietä tahansa. Pienillä teillä isot autot taasen hyytyvät ylämäkiin ja hidastavat matkantekoa.
  • Vuokraa riittävän iso auto. Vuoristossa on syytä olla riittävän iso moottori, jotta ajaminen ei muutu kärsimykseksi. Useimmissa tapauksissa "full size" on oikea valinta, vaikka auto silloin tuntuukin eurooppalaisittain laivalta.
Isoin yllätys matkalla oli se, että tiukasta aikataulusta huolimatta ehdimme nähdä jokaisesta kansallispuistosta juuri niin paljon, kuin niistä yhdessä päivässä haluaa nähdä. Lähes jokaisessa voisi toki viettää vaikka useita päiviä, sillä esimerkiksi Yosemitesta vain viisi prosenttia voi nähdä tekemällä lyhyitä kävelyitä autolta. Siltikin jäi sellainen olo, että kaikista kansallispuistoista ehti nähdä sen minkä halusikin nähdä.

lauantaina, heinäkuuta 29, 2006

Tuntuupa hienolta kun päivän ajot on alettu jo iltapäivällä. Portlandiin asti on päästy, eikä Seattleenkaan olisi enää kuin kolmen tunnin ajo. Portlandia pidetään USAn olutpääkaupunkina, ja kohta suuntaammekin jokirannan puistoon suurille vuosittaisille olutfestareille.


Portlandiin ajoimme solassa Columbia-jokea pitkin. Vuoristoajelu on siis vihdoin ohi. Paitsi että huomenna menemme vielä Mount St. Helensille jos keli on hyvä. Se kun on joka tapauksessa matkan varrella.

perjantaina, heinäkuuta 28, 2006

Tänään oli sitten reissun ehdottomasti tiukin ajopäivä: kilometrejä tuli hieman yli tuhat ja viiden tonnin rajapyykki ylittyi. Tänään oli myös reissun ensimmäinen päivä, joka vietettiin kokonaan isoilla interstate-moottoriteillä. Maisemissa ei ollut hurraamista, vaikka Idahon perunapeltojen keskellä olikin tavallaan ihan hauska ajaa. Ja onhan se ihan vinkeätä kun tie näkyy luotisuorana horisonttiin asti kymmenien kilometrien ajan. Nyt olemme Oregonissa Pendletonin pikkukaupungin lähellä motellissa.

Idahon kuuluisat perunat osoittautuivat erinomaisiksi, vaikka niistä olikin tehty muusia. Ruokajuomani oli Montanalaista Moose Drool olutta. Etiketin kuolaava hirvi oli niin hieno, että oli pakko ottaa pullo mukaan. Osavaltion pääkaupunki Boise osoittautui oikein viihtyisäksi Tampereen kokoiseksi isoksi pikkukaupungiksi. Kaupungin ruokaravintoloiden ja baarien terassit olivat täynnä ihmisiä, ja ilmapiiri oli oikein kotoisa. Olisi ollut mukava jäädä terasseille iltaa viettämään, mutta päätimme jatkaa matkaa, jotta ehdimme Portlandiin olutfestareille. Niinpä visiitti jäi pariin tuntiin. Ehdimme kuitenkin nähdä myös Idahon State Capitolin eli osavaltion parlamenttitalon, joka oli kyllä aivan keskustassa. Lisäksi se näyttää olevan oudolla tavalla vinossa.


Matkalla Boiseen mietimme, miksi mormoonipioneerit päättivät asettua juuri Suolajärven lähelle. Ehdottomasti hauskin teoria oli se, että tarkoitus oli mennä Tyynelle valtamerelle asti, ja Suolajärvellä maistettiin vettä ja luultiin oltavan perillä.
Menimme aamulla Salt Lake Cityssä mormoonien temppelille. Kuinka ollakkaan, tapasimme suomalaisen lähetystyössä olevan sisaren, joka piti meille esittelykierroksen suomeksi. Lienee paras, etten kommentoi mormooneja tässä tämän enempää.

Viimeinen Utahin kohde oli Antelope Island, joka on saari Suolajärvessä. Vesi on todella suolaista. Tuntui todella oudolta kellua tukkisuorana pinnalla evääkään liikuttamatta. Vielä oudommalta tuntui uida selkäuintia vain hieman yli nilkkoihin syvässä vedessä – koskematta pohjaan. Ja hassua oli sekin, että vedestä tultua iho kuivui nopeasti ja sillä oli paljon suolaa. Luulin sitä ensin hiekaksi! Uinnin jälkeen käytiin syömässä biisonipurilaat ja ottamassa kuvat parista elävästä mutta helteessä laiskistuneesta yksilöstä.

Nyt keula on luoteeseen kohti Idahoa. Tässä alkaakin olla jo kotimatkan tuntua, vaikka hienoja juttuja on vielä edessäkin. Idahon ainoassa minkäänkokoisessa kaupungissa Boisessa olisi tarkoitus syödä illalla Idahon kuuluisia perunoita. Rekisterikilvissäkin lukee siellä Famous potatos.

torstaina, heinäkuuta 27, 2006

Salt Lake Citystä löytyi motelli, jossa langaton nettiyhteys toimii. Näinpä sain korjattua matkan varrella kännykällä tekemäni blogimerkinnät kuntoon. Osa niistä jopa puuttui kokonaan, jostain syystä kaikki postaukset eivät ole menneet perille. Kuvia lisäilen myöhemmin, sillä sänky houkuttelee enemmän kuin niiden säätäminen. Hieman ennen Salt Lake Cityä mailimittariin tuli 2500 mailia täyteen. Kilometreinä se on reilu 4000, joten keskimääräinen ajopäivä on ollut yli 650 kilometriä jos laskuihin ei oteta maanantaita, joka vietettiin paikoillaan Las Vegasissa. Ennen matkaan lähtöä mainitsemani 5000 kilometriä ei tule pätemään, sillä siihen ei oltu otettu huomioon suurta osaa kansallispuistoissa tehtävää ajoa.



Tämän päivän ohjelmassa oli Arches National Park, joka oli täynnä käsittämättömiä punaiseen hiekkakiveen muodostuneita kaaria. Ylemmässä kuvassa vasemmanpuoleisen kaaren alla olevista ihmisistä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka valtavia kaaret ovat.

On kyllä aivan uskomatonta, miten erilaisia ja toinen toistaan hienompia maisemia on tullut nähtyä. Kansallispuistoissa kävely on ollut parasta, mutta kyllä auton ikkunastakin on maisemaa piisannut. Tällä hetkellä tuntuu, että Utah on ollut matkan paras osuus. Aivan mieletön paikka, tulkaa kaikki tänne! Ainakin kaikki amerikkalaiset tuntuvat niin tekevän: missään muualla en ole nähnyt niin paljon eri osavaltioiden rekisterikilpiä autoissa. Onhan tämä aika keskellä, mutta todella kaukaakin on tultu, aina itärannikkoa myöten. Alla oleva kuva eilisestä motellista kertoo paljon siitä, miltä tässä osavaltiossa näyttää.


Ilta päätettiin käymällä Salt Lake Cityssä oluella ja Buffalo wingseillä motellin läheisessä baarissa. Mormoonit eivät siis ole estäneet oluen tarjoilua kirkkoonsa kuulumattomille. Tosin alkoholijuomia saa Salt Lake Cityssä käsittääkseni vain jos tilaa ruokaa. Siis ihan niin kuin 70-luvulla Suomessa.

keskiviikkona, heinäkuuta 26, 2006

Aika tiukka päivä taas. Iltapäivä vietettiin Zion National Parkissa uskomattomassa kanjonissa ja auringonlaskun aikaan ihailtiin uskomattomia hoodoo-muodostelmia Bryce Canyon National Parkissa. Olin nähnyt näistä kuvia, mutten tiennyt niiden olevan Utahissa. Brycessä lämpötila putosi ensimmäisen kerran moneen päivään alle 35 asteen. Lämpötila-asteikossa on tainnut tapahtua pieni uudelleenkalibrointi, koska 25 astetta tuntui mukavan viileältä.

Auringon laskettua ajettiin pari tuntia pientä kaksikaistaista maantietä. Näimme tienvarressa kaksi peuraa ja jäniksiä ja hiiren näköisiä jyrsijöitä meni auton edestä kirjaimellisesti koko ajan. Onneksi vältyimme kolareilta. Autoja taisi tulla vastaan koko aikana vain viisi tai kuusi.


Yö nukutaan motellissa Torreyn pikkukaupungissa. Lipaston laatikosta löytyy raamatun lisäksi The Book of Mormon. Avain saatiin taas jo suljetun respan oveen teipatusta kirjekuoresta. Small Town America toimii.

tiistaina, heinäkuuta 25, 2006

Arizona on nähty. Moottoritie meni kapeaan kanjoniin, joten jäi tästäkin osavaltiosta jotakin muistoja, vaikkei sitä yli puolta tuntia kestänyt eikä yhtään kylää tai kaupunkia nähty. Utahiin tultaessa kalliot muuttuivat yhtäkkiä punaisiksi, ja niitä tässä sitten ollaankin muutama kymmenen mailia ihailtu. Nevadasta tuttuja kymmenien kilometrien mittaisia luotisuoria tienpätkiä ei onneksi ole enää ollut.