Nyt on ollut hyvä sisäpeliputki päällä. Viime viikolla kävin keskiviikkona ja perjantaina pelaamassa sulkapallon sekä torstaina pelaamassa sählyä. Tällä viikolla on takana tiistain sähly ja tämänpäiväinen sulkapallo. Ja huomenna olisi taas sählyä. Sen verran vain oli viikonloppuna paikat jumissa, että lauantaille ajattelemani laskettelu jäi väliin. Sitä silmällä pitäen ajattelin pitää tämän viikon perjantain taukoa.

Minun täytyy vain saada rutiini päälle, niin käyn kyllä pelaamassa. Ja hyvin mielelläni käynkin. Molemmat lajit ovat todella hauskoja pelata. Silti jos joskus jää käymättä, käy helposti niin että homma taas unohtuu kun on muka niin kiire ettei ehdi. Olen tällä kertaa ottanut itsekurin repsahtamisen pelossa käyttöön myös sosiaalisen median, jotta vertaispaine saisi välttämään repsahdukset.

Se on kumma miten urheilussa kotikaupungin joukkue on aina kotikaupungin joukkue. Amerikkalaisessa jalkapallossa se on Seattle Seahawks, joka pelasi tänään playoff-ottelun viimevuotisen Superbowlin voittanutta New Orleans Saintsia vastaan. En ole edes seurannut joukkuetta tällä kaudella juuri yhtään, mutta kun huomasin pelin tulevan 4 Sportilta ilmaiseksi, pitihän se katsoa. Kun joku Marshawn Lynch, josta en ollut ikinä ennen kuulluutkaan, juoksi pallon yli puolesta kentästä (67 jaardista) maaliin, huomasin yhtäkkiä nousseeni sohvalta ja tanssivani villisti. Kotikaupungin joukkue.

Seattlelaiset ovat hävinneet tällä kaudella enemmän otteluja kuin ovat voittaneet, mutta pääsivät silti playoffeihin kun muut oman konferenssin joukkuet olivat vielä heitäkin surkeampia. Ylivoimaisena pidettyä Saintsia vastaan ei pitänyt olla mitään mahdollisuuksia. Tätä on urheilu.

Sitä on harmittavan harvoin energiaa käydä ruokakaupassa ostamassa aineksia kunnollisempaan ateriaan, ja vielä harvemmin on energiaa tehdä se ateria. Vaan nyt on ollut ja tänä iltana palkitsin itseni pitkästä, iltakymmeneen jatkuneesta työpäivästä.

Eturuokana oli tuoretta mozzarellaa ja kirsikkatomaatteja. Väliruuaksi tein salaatin, jossa oli salaatinlehtiä, kurkkua, kirsikkatomaatteja, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä fetaa. Pääruokana oli Szechuan-tyylisesti maustettua kanaa, kiinalaisia wok-kasviksia ja bambun versoja. Sen kyljessä oli vielä basmatiriisiä ja kreikkalaisia papuja.

Jonkinlaista fuusiotahan tämä oli. Ja hyvää. Jälkiruuaksi maistelen tässä internettailun lomassa jouluksi tekemääni banaanikakkua ja jalluglögiä.

Viimein saapui paperi tärkeä
Pompin ilmaan kuin vailla järkeä

Georg Otsin sijasta töytään kylläkin lentokoneeseen. Koneen vaihto on kyllä Baltiassa, tosin ei Tallinnassa vaan Riiassa.

Niin, Syyrian viisumi siis saapui. Syyrian menneisyys Ranskan hallitsemana Kansainliiton mandaattialueena näkyy siinä, että tekstit ovat arabian ja englannin lisäksi myös ranskaksi.

Enää ei isompia matkajärjestelyjä olekaan jäljellä, paitisi Hepaatiitti B -rokotusta vielä harkitsen. Lavantautirokotus tulikin otettua jo viime kesän El Salvadorin matkalle. Jokunen hotelli pitää toki vielä myös varata.

Olen taas aloittanut säännöllisen liikunnan harrastamisen. Lajit ovat sähly ja sulkapallo. Ensinmainittua kävin pelaamassa torstaina, ja huomenna olisi tarkoitus jatkaa. Vuoro on minulle hyvin sopivasti illalla klo 21-22. Esimerkiksi kuudelta alkava vuoro lopettaisi useimmiten työpäivän kesken.

Tänään taasen kävin pelaamassa sulkapalloa. Se vuoro on klo 15, mikä sekin toimii hyvin. Työthän siis jatkuvat sulkapallon jälkeen, mutta kahvilasta voi ostaa vaikka sämpylän, onka voimin vielä jaksaa. Myös perjantaisin on vuoro, mutta voi olla että sitä tulee vähemmän käytettyä.

Itse peli sujui sählyn osalta tauon jälkeen mainiosti, mutta sulkapallossa tuli kyllä välillä joka toinen lyönti raamilyöntinä. Kyllä se loppua kohden parani, joten eiköhän tässä taas vauhtiin päästä.

Lisäksi ohjelmaan kuuluu laskettelu ja pienet haikit, mutta niitä ei jotenkin samalla tavalla osaa liikunnaksi laskea. Näissä se pääpointti on ulkoilu.

Nyt olisi mahdollisuus osallistua kliseiden kliseeseen. Sain nimittäin kutsun Las Vegasissa pidettäviin polttareihin. En kyllä missän nimessä lähtisi ainakaan Suomesta asti varta vasten Las Vegasiin polttareihin, mutta nyt on sikäli helppo kieltäytyä, että olen samaan aikaan lähi-idän matkallani. Eipä sillä, polttarisankari on mainio tyyppi ja olisin Seattlesta saattanutkin reissuun lähteä.

Käväisin alkuillasta viemässä edellisen Amerikan matkan jäljiltä makuuhuoneeseen jääneen matkalaukkuni vintille varastoon. Se muistutti siitä, miten paljon varastossa on kaikenlaista ihan turhaa tavaraa säästössä ihan vain siksi, että silloin kun olen ne sinne muutama vuosi sitten vienyt, en ole raaskinut heittää niitä pois. Saattaisi olla fiksuinta heittää vain kaikki kylmästi menemään, mutta en kuitenkaan ole valmis tekemään sitä käymättä tavaroita läpi, missä taas olisi ihan liian iso homma.

Tästä kuitenkin innostuin käymään vaatehuoneeni läpi, ja sieltä löytyikin iso pahvilaatikollinen vaatteita, joita en missään nimessä enää aio käyttää. Tai no osa on jäänyt pieneksi, kasvuiässä kun tässä on oltu, mutta ei puhuta siitä. Nyt sitten mietin, pitäisikö nuo viedä UFF:lle vai varastoon odottamaan josko kelpaisivat kummipojalle joidenkin vuosien päästä.

Suomessa tuli tänään 10 prosenttia etanolia sisältävä E10-polttoaine huoltoasemille. Moni on minulta kysynyt, miten USA:ssa ostettu autoni selviää tästä. Vastaus on että hyvin. USA:ssa nimittäin uusien autojen on ollut oltava E10-yhteensopivia vuodesta 1980 lähtien. Tämäntyyppisissä lainsäädännöllä hoidettavissa asioissa USA onkin yllättävän usein selvästi Eurooppaa edellä. Siinä syynä on toki se, että Kalifornian ja New Yorkin osavaltioissa on edistyksellistä porukkaa. Kun näissä isoissa osavaltioissa säädetään jokin laki, koko muun maan on usein seurattava perässä, sillä ei ole järkevää että samassa maassa toimitaan kahdella eri tavalla. Hyvä esimerkki tästä on lyijytön bensiini, joka oli Kaliforniassa ainoa sallittu bensiini vuosikausia ennen kuin lyijytöntä bensiiniä oli edes saatavilla Suomessa.

Tänä aamuna tein retken Helvetinkolulle. Talvinen retki oli jo parina viime talvena mielessä, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Ajattelin että Tapaninpäivän lumet tekevät metsästä mikavan, mutta kuitenkin muutama lumisateeton päivä takaa sen että polku on auki ja helppokulkuinen. Siinä osuinkin oikeaan.

Herätyskellon olin laittanut soimaan jo klo 6:30, jotta ehtisin polun päähän ennen auringonnousua. Se onnistuikin, ja klo 9:15 oli lähes optimaalinen aika reissun aloitukseen. Auringonnousuun oli vielä puolisen tuntia, mutta oli kuitenkin jo niin valoisaa, että metsässä näki hyvin, ja itse asiassa valokuviakin saattoi jo ottaa ihan hyvin. Tunnelma oli kieltämättä melko aavemainen.

Ja loistavan yksinäinen reissuhan siitä kaiken kaikkiaankin tuli. En nimittäin tavannut koko aikana yhtään ihmistä, eikä parkkipaikalla ollut tullessani eikä lähtiessäni yhtään toista autoa. Aivan mahtavaa! Luminen metsä oli sinällään kaunis ja tunnelmallinen, mutta Helvetinkolun viereinen näköalapaikka sekä itse kolu olivat tietysti kohokohdat. Katselin Helvetinkolun jäistä pohjaa hetken aikaa, ja totesin että kaipa sinne voi mennä kun sinne vei niin monet jalanjäljet. Ei se kyllä varsinaisesti yksin ollessa fiksua ollut. Pohjalla oli nimittäin siinä määrin jäätä, että ylöspäin ei olisi mitenkään päässyt, ja alaspäin olisi voinut päätyä liikkumaan aika vauhdilla. Muutamassa paikassa hieman jännitti, pysähtyykö matka sen jälkeen kun jäätä pitkin liukuminen loppuu.

Vaan kyllä kannatti mennä, sillä ei se lopulta niin kovin vaarallinen reissu ollut, ja pohjalla oleva jää oli harvinaisen upea näky. Sitä paitsi, Helvetinkolussakin kuului kännykkä, ja minulla oli lämmintä päällä ja repussa ruokaa ja juomaa. Pelastuspartio olisi ehtinyt Tampereelta paikalle parissa kolmessa tunnissa, joten eipä siinä suurta hätää olisi ehtinyt tulla.

Kolusta päästyäni kävelin Ison Helvetinjärven jäätä pitkin päivätuvalle, jonka vieraskirjaan oli viimeksi tullut nimiä toissapäivänä. Söin pari viipaletta joulukinkulla päällystettyä limppua, luin työsähköpostit kännykälläni ja suuntasin matkani takaisin autolle. Hyvä reissu. Työpaikalle ehdin vielä kahdeksi, ja tänään tulikin tehtyä suhteellisen normaalin pituinen työpäivä.

Siellä päivätuvassa yksikseni leipää mutustaessani ja sähköposteja lukiessani tilanne tuntui kyllä melko absurdilta.

Olen lähdössä myöhemmin keväällä lomamatkalle Lähi-itään. Maiksi valikoituivat Libanon, Syyria ja Jordania. Ne ovatkin alueen ainoat reppureissaajalle sekä kiinnostavat että turvalliset maat jos Israelia ei oteta lukuun. Sinne kuitenkin on helpointa mennä eri reissulla kuin Libanoniin ja Syyriaan. Jordanian matkaan sen voisi helposti yhdistää, sillä Jordanialla ja Israelilla on rauhansopimus, eikä maidan välistä matkailua ole sinällään rajoitettu. Vaikka olen minä asiasta kysyneille vitsaillut, että roistovaltioon en sentään suostu menemään, että joku raja minullakin on vaikka Yhdysvalloissa olenkin asunut.

Vaikka matkaan lähtöön on vielä pari kuukautta, valmistelut olen tietenkin jo aloittanut. Eilen lähetin viisumihakemuksen Syyrian suurlähetystöön, joka sijaitsee Ruotsissa. Prosessi tuntuu varsin kivuttomalta, varsinkin jos sitä vertaa siihen prosessiin jolla Yhdysvaltojen viisumeja haetaan. Hyvässä lykyssä minulla on viisumi kourassa jo ensi viikolla.

Ei Syyriaan toki olisi pakko viisumia etukäteen hankkia, sillä suomalainen saa sen myös rajalta. Ennakkoon hankittua viisumia on kuitenkin suositeltu monessa paikassa etenkin jos aikoo ylittää rajan maitse, niin kuin minä aion tehdä. Viisumi passissa kun voi nopeuttaa rajamuodollisuuksia oleellisesti. Libanonin ja Jordanian viisumeja en aio ennakkoon hankkia, sillä näihin maihin saavun lentäen, ja näissä maissa viisumi pitäisi irrota rajaltakin huomattavasti Syyriaa jouheammin.

Varsinainen kimmoke matkaan lähtöön syntyi useita vuosia sitten. Silloin Libanonissa oli ollut jo useita vuosia rauhallista, ja Aamulehdessä oli koko sivun matkailujuttu Libanonista. Totesin silloin, että tuonnehan minä menen. Ennen kuin ehdin toteuttaa suunnitelmani, ne menivät jäihin kun entinen pääministeri Rafic Hariri murhattiin Beirutissa pommilla (2005), Israel ja Hizbollah ammuskelivat isompaa ja pienempää ampumatarvitketta puolin ja toisin rajan yli (2006), ja palestiinalaisten pakolaisleireillä oli isompaa kähinää (2007). Nyt maassa on taas ollut pari vuotta rauhallista, joten on aika mennä. Kun vielä huomasin, että Air Baltic lentää Beirutiin ja Ammaniin Riian kautta pilkkahintaan, oli päätös matkaanlähdöstä jo tehty. Ulkoministeriökään ei tällä hetkellä pidä sitä erityisen huonona ideana.

Matka on tarkoitus aloittaa kahdella laskettelupäivällä Libanonin vuorilla, jossa korkeimmat huiput kohoavat noin 2500 metriin. Tämän jälkeen vietän pari päivää Beirutissa katsomassa, miltä 1960-luvun jetset bilehileiden kokoontumispaikka näyttää muutama vuosikymmen myöhemmin. Se on edelleen Arabien party capital, jossa monet kotona voimassa olevat säännöt unohdetaan. Libanonin väestöstähän noin 40 prosenttia on kristittyjä, ja Beirut on suurimmaksi osaksi moderni sekularisoitunut kaupunki. Libanonissa ollaankin ylpeitä maan uskonnollisesta diversiteetistä ja suvaitsevaisuudesta.

Syyriassa aikomukseni on tutustua Damaskoksen vanhaan kaupunkiin sekä vierailla vajaa 2000 vuotta vanhoilla raunioilla ainakin Palmyrassa ja Bosrassa. Näistä ensimmäisestä pitäisi löytyä suunnilleen vaikuttavimmat tuon ikäiset rauniot mitä olemassa on. Jälkimmäinen taasen on Rooman valtakunnan Arabian provinssin entinen pääkaupunki, jossa oleva amfiteatteri on ilmeisesti parhaiten säilynyt roomalainen amfiteatteri.

Jordaniassa taasen pääkohteet ovat kuuluisa Petran kadonnut kaupunki sekä Kuollut meri. Lisäksi olisi mukava käydä beduiinien vieraana Wadi Rumissa sekä vierailla vaikkapa Jerashissa katsomassa lisää vanhoja raunioita, mutta Jordanian osalta suunnitelmat saattavat elää vielä paikan päälläkin. Lisäksi mielessä on jalkapallo-ottelun näkeminen, mieluiten Ammanissa, mutta ilmeisesti myös Damaskoksessa voisi olla hyvä tunnelma. Arabithan ovat jalkapallohulluja, ja jordanialaiset joukkueet ovatkin menestyneet Aasialaisissa seurajoukkueiden kilpailuissa viime vuosina melko hyvin.

Voi sanoa että odotan matkaa suurella innostuksella. Toisaalta tietysti jännittääkin, mutta lähinnä sen takia, että en ole varma miten reagoin minulle entuudestaan melko vieraaseen arabikulttuuriin. Juuri sitä silmällä pitäen päätinkin ottaa pehmeän laskun Lähi-itään Libanonissa, ja toisaalta Syyriaa huomattavasti turistisoituneempi Jordania tarjonnee matkan lopussa tarvittaessa mahdollisuuden viettää aikaa länsimaalaisten kanssa. Joka tapauksessa mitä enemmän luen matkaoppaita matkaani varten, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että olen etuoikeutettu kun olen lähdössä matkaan juuri nyt. Jos vakaus jatkuu, maat turistisoituvat entisestään, mutta nyt varsinkin Syyriassa saa kokea maan varsin autenttisena. Juuri tätä minulle hehkutti taannoisella Tsekin matkallani Olomoucissa tapaamani skotlantilaismies, joka oli ollut edelliset kolme viikkoa reppureissaamassa Syyriassa ja Libanonissa.