sunnuntaina, elokuuta 08, 2010

Olen Dallasissa. Kuumuus ja ilmankosteus ovat sietämättömät. El Salvadorissa oli tähän verrattuna todella miellyttävää. Huomenna on sitten lento kotiin, ja arki iskee tiistaiaamusta alkaen. USA tuntuu El Salvadorissa vietetyn viikon jälkeen suurelta ja tympeältä paikalta.

Tiistai oli San Salvadorissa pelipäivä: Seattle Sounders kohtasi CONCACAF Champions Leaguen ensimmäisen kierroksen vierasottelussa Isidro Metapan. Ottelu pelattiin pääkaupungissa, koska Metapanin stadioni ei täyttänyt Mestarien liigan vaatimuksia. Ensimmäinen osaottelu Seattlessa oli päättynyt 1-0, joten oli selvää, että vierasmaalisäännön turvin yksikin maali takaisi jatkoonpääsyn.

Jännitystä oli ilmassa siis heti aamusta asti. Peli oli kuitenkin vasta iltakahdeksalta, joten aikaa oli tapettavana aivan riittävästi. Niinpä päätimme mennä läheiseen Cuscatlanin puistoon, jossa oli meneillään festivaalit. Samalla tutustuimme 80-luvulla pahimmin riehuneen sisällissodan muistomerkkiin, johon oli kirjoitettu 30 000 kuolonuhrin nimet. Salvadorilaiset saavat kyllä olla ylpeitä siitä miten maa on noussut sisällissodan kauhuista viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Jos ei tietäisi, ei voisi arvata että sodasta on kulunut vain niin vähän aikaa. Muistomerkissäkin on sodan molempien osapuolten uhrien nimet mitenkään erittelemättä.

Muistomerkillä käynnin lisäksi seurasimme hetken aikaa festivaalin paraatia sekä söimme lounaaksi festivaaliruokaa kojuista. Muy bueno.

Kaikki tämä tapahtui mukavassa auringonpaisteessa, ja kun iltapäivällä alkoi sataa, lähdimme takaisin hotellille. Täällähän sadekaudella sää on varsin ennustettava. Aamupäivät ovat aurinkoisia tai puolipilvisiä, mutta iltapäivällä sataa. Sade tuntuu alkavan aika tarkasti aina klo 14. Sitten se jatkuukin aamuun asti, ja vettä tulee tosissaan paljon. No, ei sade nyt ihan tauotonta ole.

Ennen peliä tapasimme vielä CONCACAFin edustajan, jolta saimme otteluliput sekä tiedot turvajärjestelyistä. Vierasotteluissa on aina syytä olla tarkkana, ja erityisesti latinalaisen Amerikan maassa ei ole syytä jättää mitään sattuman varaan. Homma tuntui olevan kunnossa: oma eristetty katsomonosa ja omat turvamiehet.

Stadionille lähdettiin kaksi tuntia ennen pelin alkua. Halusimme päästä katsomoon ennen kuin kotijoukkueen kannattajat tulevat paikalle, ja lisäksi halusimme virittää mukana olleet bannerit ilman kiirettä. Stadionilla kaikki oli hieman kaoottista, mutta löysimme lopulta oikean sisäänkäynnin, ja meidät ohjattiin pääkatsomoon mellakkapoliisien viereen. Omaan katsomoomme meidät luvattiin siirtää myöhemmin. Järjestely oli tavallaan ihan hyvä, sillä saimme olla lipan alla sateensuojassa. Huono puoli oli vain se, että yläpuolellamme oli paikallisia kannattajia, jotka loivat huutelullaan varsin uhkaavan ilmapiirin. Yksi espanjankielisistä huudoista kuulemma kääntyi englanniksi ass fags. Hieman epäselväksi jäänyt huuto mainitsi white meat. Kun joku huusi black and white bitches oli vaikea pidätellä naurua (monella meistä oli samanlainen musta paita, jonka selässä on iso valkoinen teksti).

Lopulta pääsimme omaan katsomonosaamme maalin taakse. Hämmästykseksemme turvamiehiä ei ollutkaan lainkaan, ja edessämme kentällä ollut mellakkapoliisikin oli suojaamassa pelaajia meiltä, joten hänestä ei olisi meille iloa. Hyvänä puolena katsomo oli eristetty vahvoilla aidoilla, joten yksittäisiltä idiooteilta olisi helppo suojautua. Katsomoon kun pääsisi vain yhdestä portista. Lopulta kukaan ei yrittänyt ottaa muuta kuin verbaalista kontaktia meihin, joten huoli oli onneksi sinällään turha.

Itse peli oli mieletön elämys. Joukkueiden tullessa kentälle viestibannerissamme luki le seguiremos donde sea eli "seuraamme teitä minne tahansa". Kun Sounders ansaitsi Mestarien liigan paikkansa Washington DC:ssä vajaa vuosi sitten, bannerissa luki we will follow you whereever you may go. Meistä oli asianmukaista kääntää teksti espanjaksi kun kerran oltiin espanjankielisessä maassa. Sitäpaitsi Soundersissa pelaa ainakin kuusi pelaajaa, joiden äidinkieli on espanja. Ottelun alkaessa sytytettiin lisäksi vihreitä savupommeja.

Ensimmäinen puoliaika ei mennyt ollenkaan putkeen. Metapan teki 1-0 maalin melko aikaisessa vaiheessa, eikä Sounders päässyt oikein mihinkään sateen pehmittämällä kentällä. Tämä tulos oli viemässä peliä jatkoajalle.

Toisella puoliajalla kenttä oli entistä heikommassa kunnossa, mutta Soundersin parempi fyysinen kunto ja pari onnistunutta pelaajavaihtoa alkoivat tuottaa tulosta. Silti 70 minuutin täyttyessä tuntui siltä, että jatkoajalle mennään. 74 minuutin kohdalla laulamme aina huivit ylhäällä "Sounders till I Die", ja päätimme varmuuden vuoksi käyttää loputkin savut ja soihdut. Tällä minuutilla sitten räjähti kentälläkin: 1-1 maali ja juhla katsomossa oli sanoinkuvaamaton. Onneksi voitte katsoa sen videosta.



Nyt Metapan tarvitsi kaksi maalia päästäkseen jatkoon. Oli täysin selvää, että niin ei voi tapahtua, joten loppuaika oli vain juhlaa, jota varjosti vain ajatus siitä, että juhla saattaisi olla elämiemme viimeinen. Toisaalta moni totesi, että nyt ei haittaa vaikka kuoltaisiin kaikki tänne stadionille.

Lopulta kaikki meni hyvin. Olimme viimeiset stadinilta poistuneet ihmiset, eikä kukaan uhkaillut meitä kun poliisit saattoivat meidät tilaamillemme takseille. Juhlat jatkuivat hotellin läheisessä ravintolassa. Saivat muuten elämänsä suurimman tipin. Olimme näet hieman huolissamme että karkoitimme muita potentiaalisia asiakkaita pois.



Seuraavana päivänä lähdimme ensimmäistä kertaa pääkaupungin ulkopuolelle. Ensimmäinen pysähdys oli Santa Anan kaupunki. Siellä ihailimme vanhan koulun rapistuvia raunioita, upeaa katedraalia sekä kauniita siirtomaavallan aikaisia rakennuksia. Kaupungin tunnelma oli huomattavasti vähemmän stressaava kuin San Salvadorissa. Kaupungissa oli myös paljon maanosalle tyypillisiä värikkäästi maalattuja kortteleita. Erään tällaisen kulmassa oli kauppa, jonka tärkein myyntiartikkeli näytti olevan piñata. En ollutkaan aiemmin nähnyt aitoa piñataa, mutta siinä niitä oli monen eri hahmon muodossa.

Koulun raunioilta kävelimme aika pitkän matkan kaupungin läpi aukiolle, jonka reunoilla olivat kaupungintalo, kaupunginteatteri sekä katedraali. Nämä kaikki oli ilmeisesti raknnettu siirtomaavallan aikana 1900 luvun alussa. Katedraali on joka tapauksessa valmistunut vuonna 1913.

Katedraalin sisälläkin oli varsin hienon näköistä. Suurimman vaikutukseen minuun tekivät erilaiset Jeesus-hahmot, jollaisia ei kyllä luterilaisessa kirkossa näkisi. Amerikkalaiset ystäväni kuvailivat osaa niistä sanalla creepy>.

Seuraavaksi aloimme Mayojen rakentamalle pyramidille Tazumaliin. Se ei ole kaikkein vaikuttavin maya-nähtävyys, mutta oli silti kaikkien mielestä hyvin vaikuttava. Myös museo, jossa esiteltiin alueelta löytynyttä esineistöä, oli todella vaikuttava. Ensimmäinen asia jonka perille päästyämme näimme, oli noin vuosi sitten pystytetty muistomerkki, jossa kerrottiin Che Guevaran vierailleen Tazumalissa vuonna 1954.

Päivän viimeinen kohde oli Cerro Verden kansallispuisto. Siellä näimme tulivuoria ja kalderaan muodostuneen usean järven. Järvi on nimeltään Lago de Coatapeque, ja se on El Salvadorin ehdokas maailman seitsemäksi luonnonihmeeksi. Ihan komea, mutta kyllä Crater Lake Oregonissa on minusta paljon vaikuttavampi. Lyhyt luontopolku sademetsän läpi oli sekin elämys sinällään. Ehkä mukavinta oli kuitenkin se, että yli 1500-metrin korkeudessa ilma oli viileää.

Liikkeellä olimme San Salvadorista kotoisin olevan ystäväni serkun ystävän minibussilla. Se oli mahtava tapa päästä näkemään asioita, joita moni valkonaama ei yksinkertaisesti uskalla mennä katsomaan. Kieltämättä pienillä teillä itsellenikin tuli elävästi mieleen tämän kesäinen uutinen San Salvadorin maaseudulla ryöstetystä ja poltetusta turistibussista. Toisaalta luotto paikallisiin oppaisiimme oli kuitenkin luja.




Viimeiset kaksi päivää vietimme rannalla Costa del Solissa. Olimme resortin ainoat valkoihoiset, mikä oli aivan mahtavaa. Sekä rannalla että uima-altaalla oli väljää, vaikka paikka oli sinällään täynnä. Aallot olivat isoja ja merivesi mielettömän lämmintä. Altaassa vesi tuntui suorastaan kiehuvalta. Lisäksi riippumatto on loistava paikka rentoutua.

Elämyksiä tarjosi myös tuoreiden hedelmien syöminen. Kuoritun ja helposti syötäville "suomuille" leikatun mangon sai yhdellä dollarilla. Ehkä paras juttu oli kuitenkin Coco Loco. Se valmistetaan leikkaamalla kookospähkinään reikä, ja sekoittamalla kookosmaitoon roimasti rommia ja vodkaa, tilkka appelsiinimehua, sekä pieni loraus kirsikkamehua. Hyvää. Ja lisäksi pähkinässä on juomisen lisäksi syötävää.

Jottei homma olisi mennyt ihan vain laiskotteluksi, teimme myös rankahkon kävelyn rannalla. Kohteena oli sisällissodan aikainen rantahuvila. Sen oli aikanaan rakennuttanut jokin sen sorttinen iso kiho, jolle kukaan ei uskaltanut sanoa ettei hiekalle kannata rakentaa. Rauniot oliva todella kiehtovan näköiset.

Auringonlaskut eivät olleet mitenkään mahdottoman vaikuttavia, mutta läntisellä rannalla auringonlasku on aina elämys. Märkä hiekka heijasti pilviä hienosti. Kun ilta pimeni, seurasin punasimmat hetket riippumatosta. Illan pimennyttyä iski molempina iltoina mahtava ukkosmyrsky. En ole ennen nähnyt taivaan täyttyvän salaman valosta samalla tavalla. Oli aivan uskomatonta, miten taaja salamointi sen kuin jatkui ja jatkui. Ja täytyy kyllä sanoa, että ukkosmyrsky uima-altaassa on aika hieno juttu.




Dallasissa ensimmäisenä päälle iski mieletön kuumuus ja kosteus. El Salvadorissa sää oli suorastaan leppoisa tähän verrattuna. Mittari näytti tänään tasan sataa astetta, joka on tutummalla asteikolla 38 astetta. Liikaa.

Otin alleni vuokra-auton, ja hotellille päästyäni päätin etsiä kunnon tex-mex -lounaan. Fajitakset olivatkin mainiot. Vaikka ruoka oli El Salvadorissa loistavaa, kyllä teksasilaiset vain papunsa paremmin valmistavat.

Lounaalta suuntasin JFK:n elämästä ja salamurhasta kertovaan museoon. Se sijaitsee siinä entisessä Texas School Book Depositoryn entisessä rakennuksessa, jossa Lee Harvey Osvald (väitetysti) ampui laukauksensa. Näkymä alas paraatireitille oli kyllä museon paras anti. Valitettavasti valokuvaaminen oli museossa kielletty. Mueseossa kierelyn jälkeen kiertelin vielä JFK:n paraatireitin maisemissa Dealey Plazalla sekä läheisellä laatikkomaisella JFK:n muistomerkillä.

Paljoa muuta en sitten ehtinytkään. Metsästin hetken aikaa paikkaa, josta voisi saada hyvän kuvan Dallasin keskustasta, mutta kovin hyvää ei löytynyt. Hieman ennen auringonlaskua käväisin vielä Grapevinen pikkukaupungissa. Se olikin ihan viehättävä paikka, varsinkin ottaen huomioon että se on Dallasin välittömässä vaikutuspiirissä lentokentän vieressä. Illan päätteeksi kävin vielä uimassa motellin uima-altaassa. Teksasissa 35 dollarin motellissakin se on mahdollista. Muutenkin on ollut hauskaa olla taas Teksasissa. Pienissä annoksissa tämä maistuu hyvin. Se kyllä täytyy sanoa, että onneksi älysin ottaa autoon navigaattorin. Ilman sitä täällä ei löytäisi mihinkään, sillä tiet ovat ihan älytön kaaos, kaistoja ja rinnakkaisia teitä piisaa. Koskaan aiemmin minulla ei ole navigaattoria ollutkaan, ja olen sentään ajellut yksin Bostonin, Houstonin ja San Franciscon kaltaisissa suurkaupungeissa. Ei sitä ole tarvinnut.



              



Lähtöpäivän aamuna poikkesin vielä uudestaan JFK:n murhapaikalla. Aamuvalossa Grassy Knoll oli huomattavasti ilta-aurinkoa kuvattavampi.

tiistaina, elokuuta 03, 2010

San Francisco on vertaansa vailla. Se on yhtä aikaa rento ja kaoottinen. Se sykkii elämää mihin tahansa kellonaikaan, ilman New Yorkin kaltaista ahdistavuutta. Esimerkiksi moni ruokapaikka on auki kellon ympäri tai ainakin pikkutunneille asti. Suurkaupunki ei voisi olla miellyttävämpi.

Tänä viikonloppuna olin kaupungissa kerrankin niin, että ei ollut tarvetta nähdä mitään erityistä. Se jos mikä on rentoa. En edes kantanut kameraa mukanani, vaan vain nautin kaupungin tunnelmasta. Hotelli oli Union Squaren tuntumassa, joten tällä kertaa tuli pyörittyä lähinnä sillä alueella. Toki söin pari ateriaa Chinatownissa. Se on edelleen minulle San Franciscon ykkösjuttu.

Myös jalkapallon osalta reissu meni putkeen. Reilu sata seattlelaista kannatti Soundersin tyylikkääseen 0-1 -voittoon San Josessa. Katsomossa voitto oli kylläkin paljon ylivoimaisempi.

Peliä seuranneena sunnuntaiaamuna lensin San Salvadoriin, jossa Sounders pelaa tänään tiistaina paikallista Isdiro Metapania vastaan mestareiden liigan ottelun. Tänne ei sentään ihan sataa seattlelaista saatu, mutta 15 nyt kumminkin. Meistä seitsemän tapasi joukkueen jo San Salvadorin lentokentällä. Pelaajat näyttivät lievästi sanottuna hämmästyneiltä kun heitä vastassa oli laulavia kannattajia. Kaupunkiin päästyämme oli jo ilta, joten ohjelmassa oli vain illallinen. Paikallinen ruoka kyllä täytti kaikki odotukset.

Aamulla ohjelmassa oli käynti rautakaupassa. Sinne matkasin Seattlessa asuvan El Salvadorista kotoisin olevan kaverini serkun pick-upin lavalla. Se on paikallinen matkustustapa, enkä keksi hauskempaa tapaa ottaa tuntumaa paikalliseen kulttuuriin. Ostoslistalla oli muun muassa mustaa maalia Seattlessa tehdyn viestibannerin kielioppivirheen korjaamieseksi. Maalaushommiin hoideltiin hotellin pienellä kattoterassilla, josta on mainiot näkymät San Salvador -tulivuoren suuntaan. Paikallinen Pilsener-olut oli tietysti työn apuna.

Maalaustalkoiden jälkeen käytiin myös myls kävelemässä hotellin ympäristössä. Alueelta tuntuu löytyvän kaikki peruspalvelut. Ja sen lisäksi noin 20 liikettä joissa voi käydä kopioimassa papereitaan. Mitähän varten niitä tarvitaan niin paljon? No, eipä tarvitse miettiä missä voi käydä ottamassa lisää passikopioita jos olemassa olevat sattuvat kastumaan.

Iltapäivällä poikkesimme koko porukalla keskustassa. Lukemani materiaalin mukaan turistin on syytä olla siellä tarkkana, mutta minusta alue tuntui ihan turvalliselta. Toki kymmenen valkonaamaa herätti paljon huomiota, mutta ihmiset tuntuivat olevan enimmäkseen vain positiivisella tavalla kiinnostuneita meistä. Tietystikin olimme liikkeellä niin, että taksit odottivat meitä sen aikaa kun kiertelimme keskustaa. Näimme pari miellyttävää aukiota, katedraalin, ja paljon kaoottisia katuja. Katukojuista olisi voinut ostaa lähes mitä tahansa, mutta me tyydyimme ostamaan vain välipalan. Kymmenen pupusaa eli juustolla ja pavuilla täytettyä paksua maissitortillaa maksoi yhden dollarin. Siis yhteensä.

San Salvadorissa ei muuten ole enää omaa rahayksikköä, vaan käytössä on vain USA:n dollari. Sen aika surullinen asiantila vaikka se onkin kätevää meille.

Kaupunkiseikkailun jälkeen rentouduimme hotellilla. Olen tyytyväinen siitä, että valitsimme rauhallisella asuinalueella olevan hotellin. Täällä on rauhallista ja turvallista, ja lähistöllä on muutama ravintola ja muita palveluja. Ennen illallista poikkesimmekin vielä syömässä pari pupusaa per nuppi. Jokainen otti pullon limsaa, ja lasku oli nyt 12 dollaria kaikilta yhteensä. Ei paha tämäkään.

Illalliselle lähtiessä ei satanut, joten valitsin taas kyydikseni pick-upin lavan. Virhe. Noin kahden minuutin ajon jälkeen alkoi sataa, ja pian vettä tuli taivaalta enemmän kuin pitäisi olla mahdollista. Emme turhaan palanneet hakemaan kuivia vaatteita, vaan lavalla olleet viisi söivät illallisensa läpimärkinä. Ruokailun jälkeen siirryimme naapuriin karaokebaariin. San Salvadorissa on löydetty 80- ja 90-lukujen englanninkielinen musiikki, ja sitä sitten laulettiin myöhään. Mainio paikallinen olut virtasi pöytään taukoamatta ja nyt aamulla särkee päätä. Oli hauskaa.

perjantaina, heinäkuuta 30, 2010

Viikko Seattlessa on mennyt nopeasti. En ole oikeastaan edes tehnyt mitään sen erityisempää, ihan vain tavannut ystäviä jalkapallon merkeissä ja muutenkin. Niin ja nauttinut amerikkalaisesta ruuasta. Kyllä ne vain hampurilaisen osaa tehdä. Ja toisaalta olen syönyt kaikenlaista etnistä etiopialaisesta el salvadorilaiseen. Kuvat on kaikki otettu samana iltana Pioneer Squaren alueella kierrellessäni. Sisäkuvat on otettu samalla alueella katutason alapuoleisessa turistirysässä, jossa edellisen kerran käydessäni kamera oli unohtunut kotiin. Oli ihan mukava saada nekin kuvat otettua, mutta ei tuo kierros kyllä tällä kertaa ollut yhtään niin hyvä kuin silloin kaksi vuotta sitten. Opas ei tällä kertaa kertonut oikein mitään mielenkiintoista.

Huomenna alkaa sitten matkan niin sanottu väliosa, eli viikonloppu San Franciscossa. Lauantaina Sounders pelaa San Josessa, siinä se reissun varsinainen syy. Haussa on minun matkani kolmas voitto: viime sunnuntaina voitettiin Colorado Rapids 2-1 ja keskiviikkona el salvadorilainen Isidro Metapan 1-0. Jälkimmäinen on paikallista Mestareiden liigaa. Ensimmäisen kierroksen kaksiosaisen ottelun voittaja pääsee lohkovaiheeseen, jossa vastaan tulisivat ainakin Costa Rican suurseura Saprissa ja meksikolainen Monterrey. San Franciscossa on tietysti aina mukava käydä, vaikka en minä tällä kertaa ole suunnitellut oikein muuta kuin sen että huomenna syön Chinatownissa.

Sunnuntaina matka jatkuu El Salvadoriin ja tiistaina sitten selviää olisiko kotiottelu pitänyt voittaa suurinumeroisemmin. El Salvadorissa on meneillään sadekausi, mutta toiveissa on että ainakaan loppuviikosta kun olisi tarkoitus viettää rantaelämää ei ihan koko ajan sataisi. Hauska yhteensattumo on se, että matkamme osuu samalla viikolle jona El Salvadorissa vietetään festivaalia El Salvadorin suojeluspyhimyksen kunniaksi. Kuulemma koko maa on lomalla.

lauantaina, heinäkuuta 24, 2010

Onpahan ollut matkantekoa. Lähdin kotoa yhdeltä torstain ja perjantain välisenä yönä ehtimättä nukkua kotona lainkaan. Nyt istun Seattlessa pikaratikassa ja saavun kohta keskustaan, jossa asuvan kaverini luona yövyn tällä kertaa. Kotoa lähdöstä on kulunut 30 tuntia, ja sängyssä nukuin viimeksi 46 tuntia sitten.

Suurin syy pitkään matkaan on se että jouduin vaihtamaan konetta Amsterdamin lisäksi New Yorkissa. JFK on aivan vihoviimeinen paikka, ja tänään se rankaisi oikein kunnolla. Koneeni myöhästyi lähtöajastaan, ja siitä hyvästä lähdimme portilta 40 minuuttia myöhässä. Siitä pääsimme sitten jonottamaan 28 lentokoneen perään, minkä takia kentällä rullaaminen kesti lähes tuonnin. Ei mitään herkkua.

Perillepääsy saa kuitenkin mielen iloiseksi ja virkeäksi. Mount Rainierkin näkyi komeana. Aurinko on juuri laskenut. Mielessä siintävät suihku, pubi-illallinen sekä yöunet.

torstaina, heinäkuuta 22, 2010

Huomenaamulla olisi lähtö pidemmälle lomareissulle, joten jospa sitä herättäisi blogin taas henkiin. Homman juoni on viikko Seattlessa, viikonloppu San Franciscon alueella ja huipennuksena viikko El Salvadorissa. Tällä kertaa ei tarvitse yksin matkustaa. San Franciscoon on lähdssä yli 50 hengen porukka ja El Salvadoriinkin noin 15 kaveria. Ohjelmassa on neljä Soundersin ottelua, kaksi Seattlesa, yksi San Josessa ja yksi San Salvadorissa.

Tähän väliin on mahtunut yksi työreissu Luxemburgiin, jonka päälle vietin yhden päivän omalla ajallani Trierissä Saksan puolella. Luxemburg oli ihan mielenkiintoinen paikka. Siellä on otettu parhaita osia ranskalaisesta ja saksalaisesta kulttuurista. Vanhan kaupungin linnoitukset olivat se vaikuttavin juttu.

Suurin osa vapaa-ajasta tuli kuitenkin vietettyä.Grundin alueella. Grundissa on ihan oma idyllinen tunnelmansa. Kaikki keskittyy joen varrelle.

Trier taasen on Saksan vanhin kaupunki. Sen perusti Rooman keisari Augustus noin vuonna 15 eaa. Silloin kaupungin kaupungin nimi oli Augusta Treverorum, ja se oli koko Rooman valtakunnan merkittävimpiä kaupunkeja. Trierissä onkin paljon roomalaisia rakennelmia. Vaikuttavin on vanhan kaupungin porttina edelleen toimiva Porta Nigra. Sieltä oli myös aika mukavat näkymät kaupungin yli.

Toinen merkittävä roomalainen rakennelma on Kaiserthermenin, jonka kerrottiin olevan suurin roomalainen kylpylä Alppien pohjoispuolella. Iso alue, ja kyllähän siitä oli aika paljon jäljelläkin. Kaikkiaan Trier oli ihan mukava keski-eurooppalainen kapunki jossa oli paljon kaunista, mutta ei se kyllä mitenkään erityisen korkealle pääsisi jos alkaisin listata vierailun arvoisia eurooppalaisia kaupunkeja.