San Francisco on vertaansa vailla. Se on yhtä aikaa rento ja kaoottinen. Se sykkii elämää mihin tahansa kellonaikaan, ilman New Yorkin kaltaista ahdistavuutta. Esimerkiksi moni ruokapaikka on auki kellon ympäri tai ainakin pikkutunneille asti. Suurkaupunki ei voisi olla miellyttävämpi.

Tänä viikonloppuna olin kaupungissa kerrankin niin, että ei ollut tarvetta nähdä mitään erityistä. Se jos mikä on rentoa. En edes kantanut kameraa mukanani, vaan vain nautin kaupungin tunnelmasta. Hotelli oli Union Squaren tuntumassa, joten tällä kertaa tuli pyörittyä lähinnä sillä alueella. Toki söin pari ateriaa Chinatownissa. Se on edelleen minulle San Franciscon ykkösjuttu.

Myös jalkapallon osalta reissu meni putkeen. Reilu sata seattlelaista kannatti Soundersin tyylikkääseen 0-1 -voittoon San Josessa. Katsomossa voitto oli kylläkin paljon ylivoimaisempi.

Peliä seuranneena sunnuntaiaamuna lensin San Salvadoriin, jossa Sounders pelaa tänään tiistaina paikallista Isdiro Metapania vastaan mestareiden liigan ottelun. Tänne ei sentään ihan sataa seattlelaista saatu, mutta 15 nyt kumminkin. Meistä seitsemän tapasi joukkueen jo San Salvadorin lentokentällä. Pelaajat näyttivät lievästi sanottuna hämmästyneiltä kun heitä vastassa oli laulavia kannattajia. Kaupunkiin päästyämme oli jo ilta, joten ohjelmassa oli vain illallinen. Paikallinen ruoka kyllä täytti kaikki odotukset.

Aamulla ohjelmassa oli käynti rautakaupassa. Sinne matkasin Seattlessa asuvan El Salvadorista kotoisin olevan kaverini serkun pick-upin lavalla. Se on paikallinen matkustustapa, enkä keksi hauskempaa tapaa ottaa tuntumaa paikalliseen kulttuuriin. Ostoslistalla oli muun muassa mustaa maalia Seattlessa tehdyn viestibannerin kielioppivirheen korjaamieseksi. Maalaushommiin hoideltiin hotellin pienellä kattoterassilla, josta on mainiot näkymät San Salvador -tulivuoren suuntaan. Paikallinen Pilsener-olut oli tietysti työn apuna.

Maalaustalkoiden jälkeen käytiin myös myls kävelemässä hotellin ympäristössä. Alueelta tuntuu löytyvän kaikki peruspalvelut. Ja sen lisäksi noin 20 liikettä joissa voi käydä kopioimassa papereitaan. Mitähän varten niitä tarvitaan niin paljon? No, eipä tarvitse miettiä missä voi käydä ottamassa lisää passikopioita jos olemassa olevat sattuvat kastumaan.

Iltapäivällä poikkesimme koko porukalla keskustassa. Lukemani materiaalin mukaan turistin on syytä olla siellä tarkkana, mutta minusta alue tuntui ihan turvalliselta. Toki kymmenen valkonaamaa herätti paljon huomiota, mutta ihmiset tuntuivat olevan enimmäkseen vain positiivisella tavalla kiinnostuneita meistä. Tietystikin olimme liikkeellä niin, että taksit odottivat meitä sen aikaa kun kiertelimme keskustaa. Näimme pari miellyttävää aukiota, katedraalin, ja paljon kaoottisia katuja. Katukojuista olisi voinut ostaa lähes mitä tahansa, mutta me tyydyimme ostamaan vain välipalan. Kymmenen pupusaa eli juustolla ja pavuilla täytettyä paksua maissitortillaa maksoi yhden dollarin. Siis yhteensä.

San Salvadorissa ei muuten ole enää omaa rahayksikköä, vaan käytössä on vain USA:n dollari. Sen aika surullinen asiantila vaikka se onkin kätevää meille.

Kaupunkiseikkailun jälkeen rentouduimme hotellilla. Olen tyytyväinen siitä, että valitsimme rauhallisella asuinalueella olevan hotellin. Täällä on rauhallista ja turvallista, ja lähistöllä on muutama ravintola ja muita palveluja. Ennen illallista poikkesimmekin vielä syömässä pari pupusaa per nuppi. Jokainen otti pullon limsaa, ja lasku oli nyt 12 dollaria kaikilta yhteensä. Ei paha tämäkään.

Illalliselle lähtiessä ei satanut, joten valitsin taas kyydikseni pick-upin lavan. Virhe. Noin kahden minuutin ajon jälkeen alkoi sataa, ja pian vettä tuli taivaalta enemmän kuin pitäisi olla mahdollista. Emme turhaan palanneet hakemaan kuivia vaatteita, vaan lavalla olleet viisi söivät illallisensa läpimärkinä. Ruokailun jälkeen siirryimme naapuriin karaokebaariin. San Salvadorissa on löydetty 80- ja 90-lukujen englanninkielinen musiikki, ja sitä sitten laulettiin myöhään. Mainio paikallinen olut virtasi pöytään taukoamatta ja nyt aamulla särkee päätä. Oli hauskaa.