sunnuntaina, marraskuuta 08, 2009

Tänään oli lepopäivä. Viikon rasitukset olivat sen verran kovat, että vääntäydyin aamupäivällä liikkelle vasta niin, että juuri ja juuri ehdin puoleksi päiväksi Pietarin aukiolle. Toiveissa oli nähdä itse Paavi, mutta tänään hän ei ilmeisesti ollut kotona, sillä aukion jättiscreeneiltä alkoi näkyä ja ämyreistä kuulua jossakin muualla meneillään ollut messu. Väkeä oli kyllä torin täydeltä.

Siitä suuntasin lounaan jälkeen kuuluisan Stadio Olympicon suuntaan. Ohjelmassa oli jalkapalloa: SS Lazio vastaan AC Milan. Operaatio olikin vähän italialaisempi kuin olisi voinut luulla. Siinä nyt ei ollut mitään kummallista, että stadioni oli sen verran kaukana keskustasta, että se ei näkynyt millään kartallani. Mutta lipun hankkiminen on Italiassa vähän hankalampaa.

Holmompi saattaisi kuvitella, että lipun voi ostaa stadionilta, mutta näin ei toki ole. Sen sijaan lippu pitää ostaa erillisestä lipputoimistosta, joka ei syystä tai toisesta saa olla stadionilla. Onneksi minulla oli tämä entuudestaan tiedossa, niin olin osannut selvittää, että vajaan kilometrin päässä stadionilta on lippupista. Lippupisteelle päästyäni totesin, että olisi kyllä voinut käydä hakemassa lipun jo edellisenä päivänä. Toimiston edessä oli nimittäin suuri avopallo italialaisia, ja homma vaikutti vähintäänkin kaoottiselta. Hetken aikaa seisoskeltuani minulle selvisi, että avopallon keskellä on koje josta saa jonotusnumero. Hienoa. Mukava vain että numeroita kuulutettiin vain italiaksi, mikä oli vähän haasteellista vaikka vähän hajulla italiankielisistä numeroista olinkin.

Lopulta kuitenkin pääsin homma etenemisestä jyvälle ja pääsin tiskille. Siinäkin oli sitten vielä se erikoisuus, että lippuun tulee henkilollisyystodistuksesta tarkastettu ostajan nimi. Tämäkin oli toki ennalta tiedossa, ja henkkari oli toki mukana. Lippu kouraan ja stadionin suuntaan. Ja siellä sitten henkkari todellakin vielä tarkastettiin portilla.

Itse pelitapahtuma oli sekin ihan elämys. Pelkkä stadion on upea vuonna 1937 valmistunut klassikko. Nykykapasiteetti on reilut 72 000 henkeä, joten stadion lienee kapasiteetiltaan suurin jolla on olen ollut (Houstonin Reliant Stadium ja Seattlen Qwest Field eivät tuosta kyllä jää paljoakaan). Upea paikka. Harmi toki että tämän ottelun noin 26 000 katsojaa saivat stadionin näyttämää tyhjältä. Vain Lazion kannattajien kansoittama pohjoispääty oli aivan täynnä. Milanosta oli tullut ehkä noin 4000 kannattajaa, jotka oli sijoitettu eteläpäädyn kulmaan. Hyvää meteliä pitivät kumpikin porukka. Ja olihan siellä pelikin ja joitakin ihan tunnettuja jalkapalloilijoita Ronaldinhosta lähtien kentällä. Viihdettä tarjosi kuitenkin Milanin tähtien sijaan taisteleva Lazion joukkue. Olisivat ansainneet tasoituksen toiselle puoliajalle, mutta nyt peli päättyi 1-2.

Matsin jälkeen bussissa Lazion kannattajat lauloivat voitonlaulujaan. Maineen mukaisia fasisitisiakin lauluja ilmeisesti kuultiin. En minä niistä juuri mitään ymmärtänyt, mutta parin tunnetun 30- ja 40-lukujen eurooppalaisten fasistijohtajien nimet lauluissa esiintyivät. Eikä kukaan todellakaan tuntunut paheksuvan. Vaikea käsittää.

Viimeisen roomalaisen illallisen soin Campo di Fiorin aukiolla. Aukiolla on paljon turistiravintoloita, joiden terassit olivat täynnä väkeä. Minä valitsin sen ainoa, joka oli laittanut terassinsa talveksi kiinni. Sisältä loytyi lähes pelkkiä italialaisia asiakkaita ja aivan loistavaa ruokaa. Oli taas pakko syodä kolme ruokalajia.

lauantaina, marraskuuta 07, 2009

Olen joskus maininnut olevani stadionromantikko. Tänään pääsin katsastamaan vanhojen stadionien sarjan ehdottoman ykkösen. Colosseum olikin maineensa veroinen ja kaunis aurinkoinen päivä tarjosi vielä loistavat puitteet. Auringon porottaessa pelkkä t-paita riitti helposti.

Itse asiassa Colosseum vähän jopa ylitti odotukset. Eihän se ihan ehjä enää toki ole, mutta kyllä minusta tuntui tänään siltä, että tätä puolta asiassa usein korostetaan ihan liikaa. Stadion kuitenkin tuntuu ihan kokonaiselta stadionilta vaikka siitä kaikenlaisia osia puuttuukin. Erityisesti tuntuu aika hienolta, että toisessa kerroksessa voi kiertää koko stadionin ympäri. Referenssiksi voisi todeta, että Suomessa ei ole yhtään kaksikerroksista stadionia. Vaikka taitaa Olympiastadion sentään olla hieman Colosseumia isompi rakennus vaikka se yleisökapasiteetiltaan onkin selvästi pienempi.

Colosseumilta jatkoin muille oleellisimmille muinaisen Rooman raunioille. Palatium oli minusta vähän sen oloinen, että vastaavia raunioita voisi löytyä suomalaisesta metsästäkin, mutta Forum Romanumilla historia heräsi taas henkiin. Toki Colosseumiin verrattuna alueella oli aika vähän ehjiä rakenteita, mutta jollakin tapaa alueen muinaisen elämän saattoi kuvitella. Kaipa ne välittömästi antiikkiin viittaavat pylväät sen tekevät.

Loppu valoisa aika meni Rooman vanhan kaupungin katuja kierrellen. Kohokohta oli käsintehty sitruuna-gelato. Varmemmaksi vakuudeksi aidoista raaka-aineista löin hampaani siemeneen. Oli muuten hyvää!

Hieman ennen auringonlaskua palasin vielä Colosseumille ja ehdinkin paikalle juuri kun auringon viimeiset säteet valaisivat stadionin kaarevaa seinää. Lopuksi kävelin vielä Circus Maximukselle. Siitähän ei toki ole jäljellä juuri muuta kuin ruohokenttä, joten siinä nyt ei sinällään ole mitään nähtävää. Tänään siellä oli ilmeisesti käynnissä jonkinlaiset sotilaalliset markkinat.

Muutaman tunnin hostellilla levättyäni lähdin taas syömään. Tähän tällaiseen rytmiin voisi kyllä tottua. Tällä kertaa päätin syödä ulkoterassilla, ihan vain siksi että se on mahdollista. Ruoka ei odotetusti ollut mitenkään erikoista, sillä terasseja on tähän aikaan vuodesta lähinnä turistipaikoilla. Tulipahan todistettua, että hyvän ruokapaikan etsiminen todellakin kannattaa.

perjantaina, marraskuuta 06, 2009

Tänään aamulla herätessäni päivän ohjelma oli heti selvä. Ulkona nimittäin ropisi sade, jolloin oli ilmeistä suorittaa se pakollinen museopäivä heti alta pois. Niinpä suurin osa päivästä meni Vatikaanin museossa ja Pietarinkirkossa.

Tänään tosiaan satoi melkein koko päivän, mutta silti olen tyytyväinen matkalle valitsemaani vuodenaikaan. On nimittäin saderiskistä huolimatta hienoa tulla tänne lämpimään Suomen pakkasesta. Sitä korosti vielä lähtöpäivänä Helsinki-Vantaan hieman sekaisin laittanut lievä lumimyrsky. Tällainen juuri alle 20 astetta on kaupunkilomalle suorastaan ihanteellinen. Kun nyt vain ei jatkossa niin paljon satelisi.

Paras puoli on kuitenkin turistien vähyys. Sain vain kävellä sisään Vatikaanin museoon, kun kesällä kahden tunnin jonotus on kai ihan normaalia. Kyllä väkeä silti ihan liikaa oli, Sikstiiniläiskappelissa jopa niin paljon ettei meinannut liikkumaan mahtua.

Mutta oli kyllä silti käymisen arvoinen paikka. Nähtävää on uskomaton määrä ja lähes kaikki on hienoa. Suurimman vaikutuksen minuun teki se, että lähes loputtoman aikaa liikuttiin huoneissa ja käytävissä, joissa seinien ja kattojen jokainen neliösentti oli osa maalausta ja lattiakin oli kuvioitu esimerkiksi mosaiikeilla.

Pietarinaukio teki vaikutuksen jo sen takia, että paikka näytti niin kertakaikkisen tutulta. Hieman tosin sen laidoilla olevat muutamat valtavat mainokset häiritsivät. Ne oli laitettu restaurointeja peittäviin lakanoihin eli eivät ne toki pysyviä olleet, mutta kyllä minua oudoksutti.

Itse kirkossa kiipesin ensimmäiseksi kupoliin. Toki suurin osa matkasta meni hissillä, mutta kyllä reilu 300 porrasta kupolin kapeilla käytävillä sekin tuntui ihan jo suoritukselta. Lopussa seinät olivat jo kovasti kallellaan ja molemmat olkapäät laahasivat seinää. En suosittele ahtaan paikan kammosta kärsiville! Maisemat olisivat toki olleet kirkkaalla kelillä paremmat.

Siitä olin aika yllättynyt, että kirkon katolta aivan kupolin vierestä löytyi pikkupurtavaa myyvä ravintola ja matkamuistomyymälä. Tulee mieleen kysymys eikö mikään ole enää pyhää.

Vatikaanista ehdin vielä keskustaan ja siellä muun muassa Pantheoniin. Se on Rooman vanhin rakennus: harvoinpa sitä on tullut käytyä 2000 vuotta sitten rakennetussa rakennuksessa. Tai siis ei koskaan ennen.

Päivän mittaan söin aina silloin tällöin pientä evästä vastaan tulleista leipomoista: voileipää, pizzaa ja sen sellaista. Niin ja tietysti gelatoa. Kaikkea kuitenkin vain sen verran, että koko ajan oli pieni nälkä iltaa varten. Olin nimittäin päättänyt syödä illalliseksi kaikki neljä ruokalajia. Ja kun tulin pimeän tultua hostellille lepäämään, nälkä oli jo kova. Kun lopulta pääsin syömään, se oli hirmuinen. Ja kyllä vaan oli nautinto. Jokaisella lautasellisella oli noin kolme makua, ja jokainen erottui terävästi. Siitä on suomalainen ruokaperinne kaukana.

torstaina, marraskuuta 05, 2009

Ensivaikutelma Roomasta on se, että tämä on aika iso kaupunki. Heti rautatieasemalla huomasi tulleensa suureen maailmaan. Raide 24 tuntui nimittäin olevan jokseenkin keskellä ratapihaa (tämä ei toki ole ihan totta), ja kestikin hetken aikaa ennen kuin pääsin aseman uumenista kaupungin kaduille.

Suuren kaupungin tuntu on täällä muutenkin hyvin erilaista kuin Amerikan suurissa kaupungeissa. Korkeiden talojen sijasta kaupunki vain jatkuu ja jatkuu loputtomana joka suuntaan. Pienen kävelylenkkini varrelle osuivat Trevin suihkulähde sekä Espanjalaiset portaat Piazza di Spagnalla. Kyllä nuo molemmat pakollisen kohteen statuksensa ansaitsevat.

Varsinainen syy pidempään kierrokseen oli kuitenkin hyvään ravintolaan pääseminen. Majapaikkani kun on rautatieaseman lähellä, ja siellä olevissa ravintoloissa ei kuulemma todellakaan kannata syödä. Kun löysin Trevin suihkulähteen lähettyviltä Al Moro -nimisen matkaoppaan suositteleman ravintolan, oli valinta tamperelaiselle selvä. Ja kyllä muuten olikin täysosuma. Alkuruuaksi tuoretta mozarellaa ja tomaatteja öljyssä ja primiksi Carbonara-pastaa. Oli muuten maut kohdallaan ja pasta sen verran täydellisesti al dente, että moni suomalainen olisi varmaankin sanonut sen olevan raakaa. Secondi ja dolce jäivät nyt väliin, mutta espersson sentään otin. Täytyy myöntää, että ruokakulttuuri vaikutti lomakohteen valintaan.

Parasta oli kuitenkin ravintolan tunnelma. Vaikutti siltä, että juuri mikään ei ole muuttunut niinä noin 80 vuotena jona ravintola on paikalla ollut. On vaikea löytää muita sanoja tilaa ja tilannetta kuvaamaan. Muita asiakkaita oli mukava seurata: poskisuudelmia, tyylikkäästi harmaantuvia herroja omissa porukoissaan ja viimeisen päälle tyylikkäitä nuoria pariskuntia. Oli hyvä että itselleni oli sattunut kauluksellinen paita päälle.